×

我們使用cookies幫助改善LingQ。通過流覽本網站,表示你同意我們的 cookie 政策.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - syyskuu 2021-09, Perjantai 10.9.2021 (radio)

Perjantai 10.9.2021 (radio)

Kuntapäättäjät

Naisia on kunnanhallitusten puheenjohtajissa enemmän kuin viime vaalikaudella. Ylen selvitys kertoo, että puheenjohtajista on naisia 36 prosenttia.

Kunnanvaltuustojen puheenjohtajista naisia on aiempaa vähemmän.

Kaikista valtuuston jäsenistä naisia on nyt ennätysmäärä, 40 prosenttia.

Suomessa on 2 kuntaa, joiden puheenjohtajissa on vain naisia. Nämä kunnat ovat Viitasaari ja Taivassalo. Vain miehiä puheenjohtajan paikalla on 23 kunnassa.

Biojäte ja sekajäte

Monet omakotitalon asukkaat eivät lajittele biojätettä. He panevat biojätteen tavalliseen sekajätteeseen.

Pääkaupunkiseudulla jopa 45 prosenttia omakotitalojen sekajätteestä on biojätettä.

Uusi jätelaki vaatii muutoksia 3 vuoden kuluttua. Silloin kaikilla yli 10 000 ihmisen paikkakunnilla lajittelu koskee myös omakotitaloja.

Teollisuuden tilaukset

Teollisuus sai paljon uusia tilauksia heinäkuussa. Kasvua oli lähes 47 prosenttia viime vuoden heinäkuusta.

Uusia tilauksia oli eniten metalliteollisuudessa, yli 60 prosenttia. Myös paperiteollisuuden kasvu oli kovaa. Tilauksia tuli 30 prosenttia enemmän.

Koko vuoden alkupuolella teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat 28 prosenttia edellisvuodesta.

Nord Stream 2

Kaasuputki Nord Stream 2 on täysin valmis, kertoo venäläinen kaasuyhtiö Gazprom.

Putki kulkee Itämeren pohjassa Venäjältä Saksaan. Putki on yli 1 200 kilometriä pitkä, ja se kulkee Suomen talousvyöhykkeen läpi Itämerellä.

Kaasuputkihanketta on arvosteltu paljon. Seuraus voi olla se, että Saksan kaltaiset maat ovat riippuvaisempia Venäjän energiasta. On epäilty, että Venäjä voi painostaa muita maita maakaasun avulla poliittisissa kiistoissa.

Tanskan koronarajoitukset

Tanska on lopettanut tänään kaikki koronarajoitukset maan sisällä. Koronavirustautia ei enää luokitella Tanskassa yhteiskunnan kannalta kriittiseksi tekijäksi.

Päätöstä perustellaan sillä, että tautitilanne on Tanskassa hallinnassa. Lisäksi rokotuskattavuus on korkea: neljä viidestä tanskalaisesta on saanut kaksi rokotetta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos arvioi, että Suomessa tälle tasolle päästään ehkä lokakuun loppuun mennessä.

Huomenna lauantaina Kööpenhaminassa on loppuunmyyty 50 000 katsojan konsertti. Jo viikko sitten pääkaupungissa järjestettiin 15 000 kävijän ulkoilmafestivaali.

Perjantai 10.9.2021 (radio) 2021 年 9 月 10 日星期五(廣播)