×

我們使用cookies幫助改善LingQ。通過流覽本網站,表示你同意我們的 cookie 政策.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - heinäkuu 2021-07, Tiistai 27.7.2021

Tiistai 27.7.2021

[Ilman ääntä: TV:n selkouutisilla on kesätauko.

Radion selkouutiset tehdään joka päivä myös kesällä.]

Työllisyys paranee

Työllisyys on parantunut. Työllisyys kertoo, kuinka monilla ihmisillä on työpaikka.

Kesäkuussa työllisiä oli yli 120 000 enemmän kuin vuosi sitten. Erityisesti naisia oli työelämässä enemmän.

Monet suomalaiset ovat siis löytäneet työpaikan vaikean koronavuoden jälkeen.

Yhtä hyvin ei ole kuitenkaan käynyt monille pitkäaikaistyöttömille eli niille, jotka ovat olleet ilman työtä ainakin vuoden ajan.

Kesäkuussa pitkäaikaistyöttömiä oli yli 110 000. Se on melkein 40 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Talouteen luotetaan

Suomalaiset luottavat talouteen.

Suomalaiset arvioivat, että heidän oma taloustilanne on nyt hyvä. Monet aikovat ostaa erilaisia tavaroita, esimerkiksi kodinkoneita. Näin kertoo Tilastokeskus.

Myös suomalaiset firmat uskovat, että taloustilanne kehittyy hyvin. Elinkeinoelämän keskusliitto kertoo, että teollisuus on saanut paljon uusia tilauksia. Myös palvelualojen taloustilanne paranee, kun koronarajoituksia poistetaan.

Koronatartunnat lisääntyvät

Koronatartuntojen määrä kasvaa Suomessa. Tiistaina ilmoitettiin 612 uutta koronatartuntaa.

Sairaalahoidossa on vähän yli 50 koronapotilasta.

Suomessa on kuollut koronan takia yhteensä 982 ihmistä.

Lomalaisten Ahvenanmaa

Suomalaisten suosikkilomapaikka on nyt Ahvenanmaa. Koronan takia suomalaiset lomailevat nyt enemmän Suomessa kuin ulkomailla.

Ahvenanmaa on ruotsinkielinen saariryhmä, joka kuuluu Suomeen. Ahvenanmaalla on autonomia, eli ahvenanmaalaiset päättävät itse Ahvenanmaan asioista.

Ahvenanmaan saaristoluonto houkuttelee turisteja. Turistit tekevät Ahvenanmaalla esimerkiksi pyöräretkiä.

Myös laivojen reitit tuovat nyt Ahvenanmaalle lisää turisteja muualta Suomesta. Osa Helsingin laivoista pysähtyy päiväksi Ahvenanmaalle eikä jatka Tukholmaan asti. Suomen ja Ruotsin välinen matkailu on vähentynyt koronan takia.

Sateinen sää

Sää muuttuu lähipäivinä.

Keskiviikkona sateita ja ukkosia tulee etelään. Vettä voi sataa paljon.

Loppuviikon aikana sateet ja ukkoset leviävät koko Suomeen. Helteet loppuvat, ja sää viilenee.

Tiistai 27.7.2021 Tuesday 27.7.2021

[Ilman ääntä: TV:n selkouutisilla on kesätauko.

Radion selkouutiset tehdään joka päivä myös kesällä.]

Työllisyys paranee

Työllisyys on parantunut. Työllisyys kertoo, kuinka monilla ihmisillä on työpaikka.

Kesäkuussa työllisiä oli yli 120 000 enemmän kuin vuosi sitten. Erityisesti naisia oli työelämässä enemmän.

Monet suomalaiset ovat siis löytäneet työpaikan vaikean koronavuoden jälkeen.

Yhtä hyvin ei ole kuitenkaan käynyt monille pitkäaikaistyöttömille eli niille, jotka ovat olleet ilman työtä ainakin vuoden ajan. However, the situation has not been as good for many long-term unemployed people, i.e. those who have been without work for at least a year.

Kesäkuussa pitkäaikaistyöttömiä oli yli 110 000. In June, there were over 110,000 long-term unemployed people. Se on melkein 40 000 enemmän kuin vuosi sitten. That is almost 40,000 more than a year ago.