Ensimmäinen luku (5/10): Poika joka elää

Rouva Dursley toi olohuoneeseen kaksi kupillista teetä. Nyt ei auttanut. Nyt oli pakko puhua vaimolle. Herra Dursley ryki hermostuneena. “Äh–Petunia, kulta–ethän kai ole kuullut sisarestasi viime aikoina?”

Kuten arvata saattoi, rouva Dursley näytti järkyttyneeltä ja vihastuneelta. Tavallisestihan he olivat olevinaan kuin hänellä ei olisi siskoa ollutkaan.

“En”, hän tokaisi. “Miten niin?”

“Hassuja juttuja uutisissa”, herra Dursley mutisi. “Pöllöjä... tähdenlentoja... ja kaupungilla oli tänään paljon kummallista väkeä...”

“Entä sitten?” rouva Dursley kivahti.

“No, tuli vain mieleeni... että ehkä... se jotenkin liittyisi... tiedäthän sinä... hänen porukkaansa.”

Rouva Dursley särpi teetä yhteenpuristettujen huuliensa raosta. Herra Dursley mietti, uskaltaisiko hän kertoa kuulleensa nimen “Potter”. Hän päätti, ettei uskaltanut. Sen sijaan hän sanoi niin muina miehinä kuin pystyi: “Heidän poikansa–hänhän taitaa olla nykyään suunnilleen Dudleyn ikäinen?”

“Niinpä kai”, rouva Dursley sanoi jäyhästi.

“Mikä hänen nimensä olikaan? Howard, eikö niin?”

“Harry. Ruma, arkinen nimi, jos saan sanoa.”

“Niinpä niin”, herra Dursley sanoi ja hänen mielialansa laski kamalasti. “Niin minustakin.”

Hän ei kajonnut aiheeseen enää sanallakaan, kun he kiipesivät yläkertaan mennäkseen nukkumaan. Kun rouva Dursley oli kylpyhuoneessa, herra Dursley hiipi makuuhuoneen ikkunaan ja kurkisti ulos etupihalle. Kissa oli siellä yhä. Se tuijotti Likusteritielle aivan kuin olisi odottanut jotakin.

Kuvitteliko hän olemattomia? Liittyikö kaikki jotenkin Pottereihin? Jos liittyi... ja jos tulisi julki, että he olivat sukua Pottereille–no, sitä hän ei kestäisi.

Dursleyt menivät nukkumaan. Rouva Dursley nukahti nopeasti, mutta herra Dursley makasi valveilla ja pyöritteli päivän tapahtumia mielessään. Viimeiseksi ennen nukahtamistaan hän ajatteli lohdukseen, että vaikka Potterit olisivatkin sekaantuneet tapahtumiin, heillä ei olisi mitään syytä tulla hänen ja hänen rouvansa lähelle. Potterit tiesivät vallan mainiosti, mitä mieltä hän ja Petunia olivat heistä ja heidän kaltaisistaan... Hän ei käsittänyt, miten hän ja Petunia voisivat joutua mukaan mihinkään mitä kenties oli tekeillä–hän haukotteli ja käänsi kylkeä–tapahtumat eivät voisi vaikuttaa heihin...

Pahastipa hän oli väärässä.