×

Nós usamos os cookies para ajudar a melhorar o LingQ. Ao visitar o site, você concorda com a nossa política de cookies.


image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - toukokuu 2022-05, Maanantai 2.5.2022 (radio)

Maanantai 2.5.2022 (radio)

Kunta-alan lakko

Kunta-alalla alkaa huomenna iso lakko.

Yhteensä noin 80 000 työntekijää menee lakkoon 10 eri kaupungissa. Kunta-alan työntekijät ovat lakossa esimerkiksi Helsingin seudulla, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Rovaniemellä. Lakko kestää viikon.

Lakon takia monet koulut ja päiväkodit ovat kiinni. Lakko vaikuttaa myös esimerkiksi kirjastojen toimintaan. Sen sijaan hoitajat eivät ole mukana tässä lakossa

Lakon syynä on raha. Työnantajalla ja työntekijöillä on riitaa palkoista.

Fennovoiman ydinvoimala

Energiayhtiö Fennovoima on purkanut ydinvoimalasopimuksen venäläisen Rosatomin kanssa. Rosatomin oli määrä toimittaa ydinreaktori Fennovoiman voimalaan Pyhäjoelle.

Fennovoima perustelee sopimuksen purkamista sillä, että Rosatom ei pysty toteuttamaan ydinvoimalahanketta. Myös sota Ukrainassa on pahentanut hankkeen riskejä, Fennovoima sanoo.

Sopimuksen purkaminen tarkoittaa sitä, että työt Hanhikiven ydinvoimalan työmaalla Pyhäjoella päättyvät.

Työllisyys nousee

Työllisyys parani maaliskuussa.

Tilastokeskus kertoo, että maaliskuussa työssä oli 77 000 ihmistä enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli melkein 74 prosenttia.

Hypon ekonomisti Juho Keskinen sanoo, että työllisyysaste oli viimeksi näin korkea ennen 90-luvun lamaa.

Keskinen sanoo, että korkea työllisyysaste johtuu esimerkiksi määräaikaisten ja osa-aikaisten työntekijöiden isosta määrästä. Sitä selittää myös se, että talous on viimein avautunut, kun koronarajoitukset ovat päättyneet.

Keskinen sanoo, että Ukrainan sota ei ainakaan vielä näy Suomen työmarkkinoilla.

Uutisia ukrainaksi

Yle alkaa julkaista verkossa uutisia ukrainan kielellä.

Ensimmäiset ukrainankieliset uutiset julkaistaan ylihuomenna, keskiviikkona. Uutisia ukrainaksi julkaistaan joka arkipäivä.

Palvelun tarkoitus on tarjota ukrainalaisille uutisia ja muuta tärkeää tietoa omalla äidinkielellä.

Arvioiden mukaan Suomeen tulee ehkä jopa 80 000 ukrainalaista pakolaista.

Tiistain sää

Huomenna on kylmää ja tuulista koko maassa.

Paikoin tulee lumi- tai räntäkuuroja, mutta enimmäkseen on poutaa.

Lämpötila on päivällä pohjoisen -2 ja etelän +8 asteen välillä.


Maanantai 2.5.2022 (radio)

Kunta-alan lakko Municipal strike

Kunta-alalla alkaa huomenna iso lakko. A big strike will start in the municipal sector tomorrow.

Yhteensä noin 80 000 työntekijää menee lakkoon 10 eri kaupungissa. A total of about 80,000 workers will go on strike in 10 different cities. Kunta-alan työntekijät ovat lakossa esimerkiksi Helsingin seudulla, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Rovaniemellä. Municipal employees are on strike in, for example, the Helsinki region, Tampere, Turku, Oulu and Rovaniemi. Lakko kestää viikon. The strike lasts a week.

Lakon takia monet koulut ja päiväkodit ovat kiinni. Due to the strike, many schools and kindergartens are closed. Lakko vaikuttaa myös esimerkiksi kirjastojen toimintaan. The strike also affects the operations of libraries, for example. Sen sijaan hoitajat eivät ole mukana tässä lakossa Instead, caregivers are not involved in this strike

Lakon syynä on raha. The reason for the strike is money. Työnantajalla ja työntekijöillä on riitaa palkoista. The employer and employees have a dispute over wages. Arbetsgivaren och de anställda har en tvist om lönerna.

Fennovoiman ydinvoimala Fennovoima nuclear power plant

Energiayhtiö Fennovoima on purkanut ydinvoimalasopimuksen venäläisen Rosatomin kanssa. The energy company Fennovoima has terminated the nuclear power plant agreement with the Russian Rosatom. Rosatomin oli määrä toimittaa ydinreaktori Fennovoiman voimalaan Pyhäjoelle. Rosatom was to deliver a nuclear reactor to Fennovoima's power plant in Pyhäjoki.

Fennovoima perustelee sopimuksen purkamista sillä, että Rosatom ei pysty toteuttamaan ydinvoimalahanketta. Fennovoima justifies the termination of the agreement on the grounds that Rosatom will not be able to carry out the nuclear power plant project. Myös sota Ukrainassa on pahentanut hankkeen riskejä, Fennovoima sanoo. The war in Ukraine has also worsened the project's risks, says Fennovoima.

Sopimuksen purkaminen tarkoittaa sitä, että työt Hanhikiven ydinvoimalan työmaalla Pyhäjoella päättyvät. Termination of the contract means that the work at the Hanhikivi nuclear power plant site in Pyhäjoki will end.

Työllisyys nousee Employment is rising

Työllisyys parani maaliskuussa. Employment improved in March.

Tilastokeskus kertoo, että maaliskuussa työssä oli 77 000 ihmistä enemmän kuin vuotta aiemmin. Statistics Finland says that there were 77,000 more people at work in March than a year earlier. Työllisyysaste oli melkein 74 prosenttia.

Hypon ekonomisti Juho Keskinen sanoo, että työllisyysaste oli viimeksi näin korkea ennen 90-luvun lamaa. Hypo's economist Juho Keskinen says that the last time the employment rate was this high was before the recession of the 90s.

Keskinen sanoo, että korkea työllisyysaste johtuu esimerkiksi määräaikaisten ja osa-aikaisten työntekijöiden isosta määrästä. Keskinen says that the high employment rate is due, for example, to the large number of temporary and part-time employees. Sitä selittää myös se, että talous on viimein avautunut, kun koronarajoitukset ovat päättyneet. It is also explained by the fact that the economy has finally opened up when the corona restrictions have ended. Detta förklaras också av att ekonomin äntligen har öppnat upp när räntebegränsningarna har upphört.

Keskinen sanoo, että Ukrainan sota ei ainakaan vielä näy Suomen työmarkkinoilla. Keskinen says that the war in Ukraine is at least not yet visible on the Finnish labor market.

Uutisia ukrainaksi News in Ukrainian

Yle alkaa julkaista verkossa uutisia ukrainan kielellä. Yle starts publishing online news in the Ukrainian language.

Ensimmäiset ukrainankieliset uutiset julkaistaan ylihuomenna, keskiviikkona. The first news in Ukrainian will be published the day after tomorrow, Wednesday. Uutisia ukrainaksi julkaistaan joka arkipäivä. News in Ukrainian is published every weekday.

Palvelun tarkoitus on tarjota ukrainalaisille uutisia ja muuta tärkeää tietoa omalla äidinkielellä. The purpose of the service is to provide Ukrainians with news and other important information in their native language.

Arvioiden mukaan Suomeen tulee ehkä jopa 80 000 ukrainalaista pakolaista. According to estimates, perhaps up to 80,000 Ukrainian refugees will come to Finland.

Tiistain sää Tuesday's weather

Huomenna on kylmää ja tuulista koko maassa. Tomorrow it will be cold and windy all over the country.

Paikoin tulee lumi- tai räntäkuuroja, mutta enimmäkseen on poutaa. There will be snow or sleet showers in some places, but mostly it will be snow.

Lämpötila on päivällä pohjoisen -2 ja etelän +8 asteen välillä.