Suomalainen byrokratia on ihanaa paitsi jos olet köyhä
Suomalainen byrokratia on vasemmistolais-fasistista. Tätä mieltä on Suomeen muuttanut oikeistolainen venäläisystäväni, joka on paininut molempien kotimaidensa byrokratiarattaissa pian 15 vuotta.
Hänen mukaansa Suomessa viranomaiset kohtelevat kaikkia samalla tavalla. Venäjällä taas ihminen voi omalla panoksellaan vaikuttaa asioiden etenemiseen. Jos Venäjällä käyttää paljon aikaa viranomaisen kanssa, käy virastossa uudelleen ja uudelleen, soittaa, jonottaa ja vie pienen lahjan, kaikki lopulta järjestyy.
Suomessa voi käydä kolkuttelemassa viranomaisten luukkuja vaikka miten monta kertaa, soittaa, ruikuttaa, uhkailla ja yrittää viedä lahjaa, mutta vastaus ei muutu. Ihminen, joka ei tee yhtään töitä, saa saman vastauksen kuin ihminen, joka käyttää viranomaisten pään kääntämiseen kymmeniä tunteja. Kovasta työstä ei saa mitään etua! Niin vasemmistolaista ja tasapäistävää! Niin julmaa!
Olen pari kertaa yrittänyt vakuuttaa ystävälleni, että kyllä Suomessakin valituskierrokset joskus tuottavat tulosta. Oikeasti olen kuitenkin ollut ylpeä. Mitä enemmän tutustun muiden maiden byrokratiaan, sitä enemmän osaan arvostaa ihanaa suomalaista byrokratiaa.
Viime kuussa meinasin pillahtaa itkuun niin kiitollinen olin ystävällisestä, lempeästä verovirkailijasta, joka jälleen kerran ohjasi minut, useampaan maahan veroja maksavan, julkiselta ja yksityiseltä elantonsa hankkivan virkailija-pienyrittäjän, oikeille raiteille.
Olen nyt ratkonut byrokratiaa monessa maassa neljällä mantereella, ja sillä kokemuksella uskallan sanoa tämän: ihminen, joka valittaa suomalaisesta byrokratiasta, ei tiedä, kuinka hyvin asiat meillä ovat.
Maailmassa on tehty melko vähän byrokratiavertailuja, joissa tutkittaisiin, kuinka paljon ihmiset kohtaavat byrokratiaa ja miten he siitä selviävät. Yksi tällainen vertailu on Maailmanpankin keräämä tilasto siitä, kuinka kauan yritykset eri maissa painiskelevat verobyrokratiansa kanssa.
Koko maailman keskiarvo on 251 tuntia, EU:n 176 tuntia. Esimerkiksi Yhdysvalloissa verobyrokratiaan kuluu 175 tuntia, Venäjällä 168 tuntia ja Ruotsissa 122. Suomessa yrityksiltä kuluu veroihin vain 93 tuntia.
Kyse tuskin on siitä, että me suomalaisyrittäjät olisimme verohommissa maailmanmestareita. Kyse on siitä, että meidän byrokratiamme on suunniteltu hyvin.
Byrokratia-design on asia, johon kiinnitetään maailmanlaajuisesti aivan liian vähän huomiota. Byrokratiajärjestelmiä pystytetään mitä järjettömämmillä tavoilla, uusia sääntökerroksia kasataan edellisten päälle ja niihin muovataan poikkeusten poikkeuksia. Byrokratiaa pitää suunnitella, optimoida, järkeistää ja tarkastella kokonaisuutena.
Vaikka sitä on Suomessa joskus vaikea uskoa, suomalaiset ovat byrokratia-designissa todella hyviä. Vaikka melkein kaikilla on oma surkuhupaisa kauhutarinansa suomalaisesta byrokratiasta, niin voi pojat, kuunnelkaapa joskus belgialaisten tai vaikkapa ukrainalaisten tarinoita omista seikkailuistaan virastoviidakossa. Brasilialaisilta ei kannata edes kysyä jollei halua käyttää tarinoiden kuuntelemiseen saman verran aikaa kuin suomalaisyrittäjä käyttää verobyrokratiaan. Yhteistä suomalaiselle, belgialaiselle (161 tuntia veroja), ukrainalaiselle (356 tuntia veroja) ja brasilialaiselle (2 038 tuntia veroja) on vakaa usko siihen, että juuri heidän maassaan byrokratia on erityisen hölmösti suunniteltua ja taatusti kaameampaa kuin muissa maissa.
On kuitenkin yksi asia, jossa suomalaisen byrokratian täytyy parantua: tasa-arvo.
Minulle, keskiluokkaiselle ja terveelle ihmiselle, suomalainen byrokratia on mutkatonta, kevyttä ja helppoa. Pitkäaikaissairaalla tai toimeentulotuella elävällä ihmisellä se on merkittävästi raskaampaa ja monimutkaisempaa, vaikka valmiudet käsitellä sitä saattavat olla heikommat.
Kansanedustaja Anna Kontula (vas.) kuvailee tuoreessa kirjassaan Luokkalaki sitä, miten viranomaiskäytännöt ja jopa lait kohtelevat köyhiä ja rikkaita eri tavalla. Hän osoittaa, miten myös rikkaita ja keskiluokkaa koskeva byrokratia, vaikkapa verotus, toimii eri tavalla kuin pääasiassa köyhille suunnattu byrokratia.
Verottaja ei vaadi kuitteja, kun vähennän veroistani ammattikirjallisuutta tai työmatkoja. Yrityksen kuitit pitää säilyttää, mutta kukaan ei ole koskaan halunnut nähdä niitä. Keskiluokan byrokratiaa on yksinkertaistettu ja se perustuu monelta osin luottamukseen, Kontula kirjoittaa.
Sosiaalitoimistossa alle satasen saaminen sen sijaan edellyttää monisivuista hakemusta ja monikymmensivuista liitettä. Sama dokumentti on usein toimitettava monta kertaa. Kontula antaa esimerkin vuokrasta: sen määrä on hänen kotikunnassaan todistettava paitsi vuokrasopimuksella, myös laskulla ja kuitilla. Laissa tällaista ei vaadita kyse on käytännöstä.
Köyhään ihmiseen ei luoteta samalla tavalla kuin hyvätuloiseen. Byrokratian silmissä köyhä on epäilyttävä huijari siitäkin huolimatta, että rikkaiden verojärjestelyt taatusti niistävät kansantaloudelta enemmän kuin se, että köyhä toisinaan saisi "ylimääräisen" kympin. Myös oikeistolaiset sanovat usein haluavansa vähentää byrokratiaa. Hyvä! Se vähenee, kun siitä tehdään tasa-arvoisempaa. Lakataan vaatimasta toimeentulotuella eläviltä turhia lippulappusia, vaikkapa sitä kolminkertaisesti todistettua vuokraa. Kontula laskee, että mikäli tämä säästäisi viranomaisten aikaa vaikkapa vain vartin per toimeentulotukea saava kotitalous, säästöt julkiselle sektorille olisivat 1,75 miljoonaa euroa vuodessa. Parempi byrokratia säästää siis paitsi hermoja ja nöyryytystä, myös rahaa.
