×

LingQをより快適にするためCookieを使用しています。サイトの訪問により同意したと見なされます クッキーポリシー.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - Lokakuu 2021-10, Sunnuntai 24.10.2021 (radio)

Sunnuntai 24.10.2021 (radio)

Koronapassi

Pääministeri Sanna Marin sanoo, että koronapassin käyttö myös ensi vuoden puolella on perusteltua. Lainsäädäntö koronapassista vanhenee vuodenvaihteessa.

Marin sanoi Pääministerin haastattelutunnilla Radio Suomessa, että koronapassin laajempaa käyttöä pitää pohtia.

Marin sanoi, että hallitus ei suunnittele rokotepakkoa.

Eläkkeet

Poliittiset nuorisojärjestöt ovat huolissaan eläkkeistä.

Järjestöjen mielestä nuoret menettävät uskon eläkejärjestelmään ja sen kestävyyteen.

Osa järjestöistä haluaisi puhua työeläkkeiden leikkaamisesta eli pienentämisestä. Se voi olla osa rahoitusongelman korjaamista, järjestöt sanovat.

Suomen ongelma on se, että eläkeläisiä on koko ajan enemmän ja maksajia vähemmän.

Esimerkiksi Ruotsissa on käytössä malli, joka leikkaa eläkkeitä, kun rahat eivät riitä.

Ruuhkamaksut

Kansalaisaloite ruuhkamaksuja vastaan etenee eduskunnan käsittelyyn.

Aloite on kerännyt 50 000 kannatusilmoitusta.

Aloitteessa vaaditaan, että lakien ja säännösten valmistelu ruuhkamaksuista keskeytetään.

Hallitusohjelmassa on kirjaus mahdollisista ruuhkamaksuista.

Uniongelmat

Leikki-ikäisten lasten uniongelmat ovat Suomessa yleisiä. Noin 20 prosentilla leikki-ikäisistä on jonkinasteisia uniongelmia.

Asiaa tutki Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Kysely kertoo, että suurin osa univaikeuksista on lieviä.

Terveyspalvelufirma Terveystalo arvioi, että lasten uniongelmat ovat lisääntyneet.

Esimerkiksi puhelimen ja muiden laitteiden käyttö ennen nukkumaan menoa häiritsee unta.

YK:n päivä

Tänään sunnuntaina on vietetty kansainvälistä Yhdistyneiden Kansakuntien päivää. YK on itsenäisten valtioiden vapaaehtoinen turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö.

YK:n peruskirja tuli voimaan vuonna 1945. Tavoite oli tuolloin edistää rauhaa, turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta ja ihmisoikeuksia.

Merkkipäivää on vietetty vuodesta 1948.

Sää

Syksyn pakkasennätys mitattiin varhain sunnuntaiaamuna Lapin Sodankylässä.

Vuotson havaintoasemalla lämpötila oli - 21,2 astetta.

Huomenna maanantaina runsaita sateita tulee varsinkin maan itäosassa ja pohjoisessa. Muualla tulee paikoin tihkua. Päivällä sää poutaantuu lännestä alkaen.

Lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa pääosin -1 ja +9 asteen välillä, pohjoisessa -3 ja -15 asteen välillä.