×

我们使用cookies帮助改善LingQ。通过浏览本网站,表示你同意我们的 cookie 政策.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - heinäkuu 2021-07, Keskiviikko 28.7.2021

Keskiviikko 28.7.2021

[Ilman ääntä: TV:n selkouutisilla on kesätauko.

Radion selkouutiset tehdään joka päivä myös kesällä.]

Koronapassi

Ravintola- ja tapahtuma-ala haluavat, että Suomessa otetaan käyttöön koronapassi mahdollisimman pian.

Koronapassi on virallinen todiste siitä, että ihminen on rokotettu, sairastanut koronataudin tai juuri saanut koronatestissä negatiivisen tuloksen. Passin avulla ihminen pääsee esimerkiksi ravintolaan, teatteriin, konserttiin tai muihin yleisötilaisuuksiin.

Ravintola- ja tapahtuma-ala pitävät passia hyvänä, koska silloin ravintoloita ei enää tarvitse sulkea eikä tapahtumia perua.

Monessa Euroopan maassa koronapassi on jo laajasti käytössä. Elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo, että hän alkaa edistää koronapassia myös Suomessa.

Päivän koronaluvut

Suomen koronaluvut ovat korkeat myös tänään.

Uusia tartuntoja on yli 600 ja sairaalassa on yli 50 koronapotilasta.

Mika Salminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kertoo, että tartuntoja on nyt enemmän myös sellaisilla ihmisillä, jotka ovat saaneet jo yhden koronarokotteen.

Suomessa 65 prosenttia väestöstä on saanut ensimmäisen rokoteannoksen. Toisen annoksen on saanut noin 32 prosenttia.

Koronaan on Suomessa nyt kuollut yhteensä 982 ihmistä. Viikon aikana on raportoitu 2 uutta koronakuolemaa.

Bensan hinta

Bensan hinta on noussut kesän aikana.

95E10-bensalaadun hinta on noussut noin 10 senttiä litralta. Nyt se maksaa keskimäärin 1,70 litralta.

Kalleinta bensaa myydään nyt Lapissa, Inarin Kaamasessa. Siellä bensalitra maksaa jo melkein 2 euroa.

Itä-Suomen matkailu

Itä-Suomessa on ollut tänä kesänä tosi paljon matkailijoita. Matkailijat ovat suomalaisia, jotka koronan takia lomailevat kotimaassa.

Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa matkailijoita on ollut niin paljon, että hotellit ovat olleet välillä ihan täynnä.

Hotellit kertovat, että koronan takia jo viime kesä oli vilkas, mutta tämä kesä on vielä vilkkaampi.

Torstain sää

Torstaina koko maassa tulee sade- ja ukkoskuuroja. Etelärannikolla ja Keski- ja Pohjois-Lapissa on päivällä poutaisempaa.

Lämpötila on päivällä 18-25 astetta, Pohjois-Lapissa on viileämpää.

Keskiviikko 28.7.2021 Wednesday 28.7.2021

[Ilman ääntä: TV:n selkouutisilla on kesätauko.

Radion selkouutiset tehdään joka päivä myös kesällä.]

Koronapassi

Ravintola- ja tapahtuma-ala haluavat, että Suomessa otetaan käyttöön koronapassi mahdollisimman pian.

Koronapassi on virallinen todiste siitä, että ihminen on rokotettu, sairastanut koronataudin tai juuri saanut koronatestissä negatiivisen tuloksen. Passin avulla ihminen pääsee esimerkiksi ravintolaan, teatteriin, konserttiin tai muihin yleisötilaisuuksiin.

Ravintola- ja tapahtuma-ala pitävät passia hyvänä, koska silloin ravintoloita ei enää tarvitse sulkea eikä tapahtumia perua. The restaurant and event industry see the pass as a good thing, as it means that restaurants will no longer have to close and events will no longer have to be cancelled.