×

LingQ'yu daha iyi hale getirmek için çerezleri kullanıyoruz. Siteyi ziyaret ederek, bunu kabul edersiniz: çerez politikası.


image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - heinäkuu 2021-07, Sunnuntai 4.7.2021

Sunnuntai 4.7.2021

Uskonrauhan rikkominen

Uskonrauhan rikkomisen kriminalisointi voi loppua Suomessa. Nyt uskonrauhan rikkominen on rikos.

Oikeusoppineet sanovat, että kriminalisointi rajoittaa liikaa sananvapautta. Näin sanoi myös YK:n eli Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea huhtikuussa.

Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotion mielestä uskonnollisia ajatuksia pitää saada kritisoida.

Suuressa osassa Eurooppaa jumalanpilkasta ei anneta rangaistuksia.

Suomen oikeusministeriössä ei kuitenkaan vielä valmisteilla lakimuutosta uskonrauhasta.

Kotimainen kala

Suomalaiset syövät yhä enemmän kalaa, mutta siitä vain 20 prosenttia on kotimaista. Kotimaisen kalan kulutus on 2000-luvulla vähentynyt yli 30 prosenttia.

Sen sijaan ulkomaisen kalan kulutus on kaksinkertaistunut 20 vuodessa.

Suomessa kalaa sekä kalastetaan että kasvatetaan. Esimerkiksi kirjolohi on kasvatettua kalaa.

Suomalaista kalaa on tarjolla vähemmän, ja se nostaa kalan hintaa. Lisäksi luonnonkalaa saa vaihtelevasti eri aikaan vuodesta. Luonnonkaloja ovat esimerkiksi kuha, ahven ja muikku.

Yli puolet Suomeen tuodusta kalasta on tuoretta. Norjan lisäksi sitä tuodaan Ruotsista, Virosta ja Tanskasta.

Mopoautot

Mopoautojen suosio on laskussa.

Huippuvuosina 2014 ja 2015 Suomessa oli liikenteessä yli 8000 mopoautoa. Viime vuonna mopoautoja oli enää noin 5000.

Vuonna 2013 mopon ja mopoauton ajo-oikeudet erotettiin toisistaan. Mopoautolle tarvitaan siis erillinen ajokortti.

Sen jälkeen moni nuori on hankkinut vain kaksipyöräisen mopon ajo-oikeuden.

Mopoja oli viime vuonna liikennekäytössä noin 111 000.

Mopoautojen suosion laskuun ovat vaikuttaneet myös hytilliset mönkijät.

Kesäteatterit

Monet kesäteatterit ovat päässeet aloittamaan esityskauden. Kokoontumisia rajoitetaan nyt vähemmän kuin ennen, koska koronaepidemia on hieman helpottunut.

Edelleen tilanne on kuitenkin epävarma. Siksi ensi-iltoja on tänä kesänä vain noin 200. Se on puolet vähemmän kuin tavallisesti.

Teatterin tiedotuskeskus kertoo, että tämä kesä on kuitenkin selvästi parempi kuin viime kesä. Silloin ensi-iltoja oli noin 20 prosenttia verrattuna normaaliin kesään.

Pääsylippuja on jo myyty paljon.

Sunnuntai 4.7.2021 Sunday 4.7.2021

Uskonrauhan rikkominen Breach of the peace

Uskonrauhan rikkomisen kriminalisointi voi loppua Suomessa. Nyt uskonrauhan rikkominen on rikos.

Oikeusoppineet sanovat, että kriminalisointi rajoittaa liikaa sananvapautta. Legal experts say that criminalisation is too restrictive of freedom of expression. Näin sanoi myös YK:n eli Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea huhtikuussa.

Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotion mielestä uskonnollisia ajatuksia pitää saada kritisoida.

Suuressa osassa Eurooppaa jumalanpilkasta ei anneta rangaistuksia. In much of Europe, there are no penalties for blasphemy.

Suomen oikeusministeriössä ei kuitenkaan vielä valmisteilla lakimuutosta uskonrauhasta. However, the Finnish Ministry of Justice is not yet preparing an amendment to the law on religious peace.

Kotimainen kala Domestic fish

Suomalaiset syövät yhä enemmän kalaa, mutta siitä vain 20 prosenttia on kotimaista. Kotimaisen kalan kulutus on 2000-luvulla vähentynyt yli 30 prosenttia.

Sen sijaan ulkomaisen kalan kulutus on kaksinkertaistunut 20 vuodessa. By contrast, consumption of foreign fish has doubled in 20 years.

Suomessa kalaa sekä kalastetaan että kasvatetaan. Esimerkiksi kirjolohi on kasvatettua kalaa.

Suomalaista kalaa on tarjolla vähemmän, ja se nostaa kalan hintaa. Lisäksi luonnonkalaa saa vaihtelevasti eri aikaan vuodesta. Luonnonkaloja ovat esimerkiksi kuha, ahven ja muikku.

Yli puolet Suomeen tuodusta kalasta on tuoretta. Norjan lisäksi sitä tuodaan Ruotsista, Virosta ja Tanskasta.

Mopoautot

Mopoautojen suosio on laskussa.

Huippuvuosina 2014 ja 2015 Suomessa oli liikenteessä yli 8000 mopoautoa. Viime vuonna mopoautoja oli enää noin 5000.

Vuonna 2013 mopon ja mopoauton ajo-oikeudet erotettiin toisistaan. Mopoautolle tarvitaan siis erillinen ajokortti. A separate driving licence is therefore required for mopeds.

Sen jälkeen moni nuori on hankkinut vain kaksipyöräisen mopon ajo-oikeuden. Since then, many young people have only acquired a licence to ride a two-wheeled moped.

Mopoja oli viime vuonna liikennekäytössä noin 111 000.

Mopoautojen suosion laskuun ovat vaikuttaneet myös hytilliset mönkijät. The decline in the popularity of mopeds has also been influenced by ATVs.

Kesäteatterit

Monet kesäteatterit ovat päässeet aloittamaan esityskauden. Many summer theatres are now ready to start their season. Kokoontumisia rajoitetaan nyt vähemmän kuin ennen, koska koronaepidemia on hieman helpottunut.

Edelleen tilanne on kuitenkin epävarma. However, the situation remains uncertain. Siksi ensi-iltoja on tänä kesänä vain noin 200. That's why there are only around 200 premieres this summer. Se on puolet vähemmän kuin tavallisesti.

Teatterin tiedotuskeskus kertoo, että tämä kesä on kuitenkin selvästi parempi kuin viime kesä. Silloin ensi-iltoja oli noin 20 prosenttia verrattuna normaaliin kesään.

Pääsylippuja on jo myyty paljon. Many tickets have already been sold.