×

Używamy ciasteczek, aby ulepszyć LingQ. Odwiedzając stronę wyrażasz zgodę na nasze polityka Cookie.


image

Yle Uutiset selkosuomeksi 2017, 5.1.2017 - Putin vierailee Suomen 100-vuotisjuhlissa

5.1.2017 - Putin vierailee Suomen 100-vuotisjuhlissa

Sähkönkulutuksessa on tehty tänään talven ennätys. Syynä on kova pakkanen. Suomessa ei ole riittävästi sähköntuotantoa, joten sähköä joudutaan tuomaan esimerkiksi Venäjältä. Kova pakkanen aiheuttaa myös ongelmia joukkoliikenteelle. Junat ovat olleet pahasti myöhässä rataongelmien vuoksi. Aamulla osa busseista ei päässyt liikkelle, koska niihin oli tullut vikoja pakkasessa. Myös metro hyytyi aamulla kesken matkan.

Suomesta lähtee paljon korkeasti koulutettuja tutkijoita muihin maihin. Monet tutkijat ja tutkimusryhmät lähtevät ulkomaille, koska Suomessa ei ole enää riittävästi rahaa tehdä tutkimusta. Valtio on vähentänyt rahaa esimerkiksi yliopistoilta ja valtion tutkimuslaitoksilta. Tieteentekijöiden liitto kertoo, että Suomesta lähtee ulkomaille etenkin biotieteilijöitä, ihmistieteilijöitä, psykologeja ja tilastotieteilijöitä.

Monet heistä lähtevät Ruotsiin tai Norjaan, koska siellä tutkimustyöhön annetaan paremmin rahaa kuin Suomessa. Tieteentekijöiden liitto toivoo, että Suomen hallitus ei enää vähennä rahaa yliopistoilta ja tutkimuslaitoksilta, vaan antaa niille lisää rahaa.

Maksut kalastamisesta ovat vähentyneet niin paljon, että viranomaiset ovat huolissaan. Kalastusmaksujen avulla viranomaiset voivat huolehtia siitä, että Suomen vesissä riittää kalaa myös tulevaisuudessa. Kalastusmaksut vähenivät viime vuonna 2 miljoonaa euroa, kun uusi kalastuslaki tuli voimaan. 18 - 64-vuotiaat kalastajat maksavat kalastusmaksun, joka on esimerkiksi 39 euroa vuodessa.

Suomalainen juontaja Axl Smith on saanut oikeudessa syytteet 32:sta salakatselusta. Smithillä oli makuuhuoneessa videokamera, jolla hän oli kuvannut salaa seksikumppaneita. Smith saa syytteet myös kolmesta kunnianloukkauksesta ja kahdesta yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Helsingin käräjäoikeus käsittelee Smithin syytteitä parin viikon kuluttua.

Venäjän presidentti Vladimir Putin vierailee Suomessa tänä vuonna. Presidentti Sauli Niinistö on kutsunut Putinin Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhliin. Venäjän presidentin nettisivuilla kerrotaan, että Putin on ottanut kutsun vastaan ilomielin.

5.1.2017 - Putin vierailee Suomen 100-vuotisjuhlissa 5 يناير 2017 - زار بوتين احتفالات الذكرى المئوية لفنلندا 5.1.2017 - Putin visits Finland to celebrate 100 years of Finland

Sähkönkulutuksessa on tehty tänään talven ennätys. تم تسجيل رقم قياسي لفصل الشتاء اليوم من حيث استهلاك الكهرباء. Syynä on kova pakkanen. السبب هو الصقيع الشديد. Suomessa ei ole riittävästi sähköntuotantoa, joten sähköä joudutaan tuomaan esimerkiksi Venäjältä. There is not enough electricity production in Finland, so electricity has to be imported from Russia, for example. Kova pakkanen aiheuttaa myös ongelmia joukkoliikenteelle. Junat ovat olleet pahasti myöhässä rataongelmien vuoksi. تأخرت القطارات كثيرًا بسبب مشاكل في التتبع. Aamulla osa busseista ei päässyt liikkelle, koska niihin oli tullut vikoja pakkasessa. In the morning, some of the buses could not be moved because of the frostbite. Myös metro hyytyi aamulla kesken matkan. The subway also climbed in the middle of the morning.

Suomesta lähtee paljon korkeasti koulutettuja tutkijoita muihin maihin. A lot of highly educated researchers from other countries leave Finland. Monet tutkijat ja tutkimusryhmät lähtevät ulkomaille, koska Suomessa ei ole enää riittävästi rahaa tehdä tutkimusta. Valtio on vähentänyt rahaa esimerkiksi yliopistoilta ja valtion tutkimuslaitoksilta. قامت الدولة بتخفيض الأموال ، على سبيل المثال ، من الجامعات ومعاهد البحوث الحكومية. The state has reduced money for example from universities and state research institutes. Tieteentekijöiden liitto kertoo, että Suomesta lähtee ulkomaille etenkin biotieteilijöitä, ihmistieteilijöitä, psykologeja ja tilastotieteilijöitä. The Federation of Scientists tells us that, especially in Finland, biosciences, human scientists, psychologists and statisticians are leaving abroad.

Monet heistä lähtevät Ruotsiin tai Norjaan, koska siellä tutkimustyöhön annetaan paremmin rahaa kuin Suomessa. Tieteentekijöiden liitto toivoo, että Suomen hallitus ei enää vähennä rahaa yliopistoilta ja tutkimuslaitoksilta, vaan antaa niille lisää rahaa. يأمل اتحاد صناع العلوم ألا تقلل الحكومة الفنلندية بعد الآن الأموال من الجامعات ومعاهد البحث ، ولكنها ستمنحهم المزيد من الأموال. The Federation of Scientists hopes that the Finnish government will no longer deduct money from universities and research institutes, but will give them more money.

Maksut kalastamisesta ovat vähentyneet niin paljon, että viranomaiset ovat huolissaan. Payments for fishing have fallen so much that the authorities are concerned. Kalastusmaksujen avulla viranomaiset voivat huolehtia siitä, että Suomen vesissä riittää kalaa myös tulevaisuudessa. Kalastusmaksut vähenivät viime vuonna 2 miljoonaa euroa, kun uusi kalastuslaki tuli voimaan. Fishing fees fell by EUR 2 million last year when the new Fisheries Act came into force. 18 - 64-vuotiaat kalastajat maksavat kalastusmaksun, joka on esimerkiksi 39 euroa vuodessa. يدفع الصيادون الذين تتراوح أعمارهم بين 18 و 64 عامًا رسوم الصيد ، والتي تبلغ ، على سبيل المثال ، 39 يورو في السنة. Fishermen aged between 18 and 64 pay a fishing fee of, for example, EUR 39 per year.

Suomalainen juontaja Axl Smith on saanut oikeudessa syytteet 32:sta salakatselusta. وجهت المحكمة إلى المضيف الفنلندي أكسل سميث 32 تهمة التنصت على المكالمات الهاتفية. Finnish presenter Axl Smith has been charged in court with 32 conspiracies. Smithillä oli makuuhuoneessa videokamera, jolla hän oli kuvannut salaa seksikumppaneita. Smith had a video camera in the bedroom with which he had secretly photographed sexual partners. Smith saa syytteet myös kolmesta kunnianloukkauksesta ja kahdesta yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. سميث متهم أيضًا بثلاث تهم تشهير وتهمتين لنشر معلومات تنتهك الخصوصية. Smith is also charged with three defamation and two invasions of privacy. Helsingin käräjäoikeus käsittelee Smithin syytteitä parin viikon kuluttua. ستستمع محكمة مقاطعة هلسنكي إلى اتهامات سميث في غضون أسبوعين. The Helsinki District Court will hear Smith's charges in a couple of weeks.

Venäjän presidentti Vladimir Putin vierailee Suomessa tänä vuonna. سيزور الرئيس الروسي فلاديمير بوتين فنلندا هذا العام. Presidentti Sauli Niinistö on kutsunut Putinin Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhliin. President Sauli Niinistö has invited Putin to the 100th anniversary of Finland's independence. Venäjän presidentin nettisivuilla kerrotaan, että Putin on ottanut kutsun vastaan ilomielin. يقول موقع الرئيس الروسي على الإنترنت إن بوتين قبل الدعوة بفرح. The Russian president's website says that Putin has gladly accepted the invitation.