×

우리는 LingQ를 개선하기 위해서 쿠키를 사용합니다. 사이트를 방문함으로써 당신은 동의합니다 쿠키 정책.


image

Yle Mix, YLIKIERROKSILLA!! – TÄLTÄ ADHD TUNTUU

YLIKIERROKSILLA!! – TÄLTÄ ADHD TUNTUU

Moi. Joskus meillä kaikilla ajatus harhailee, kun pitäis keskittyä vaikka läksyihin tai sit pinna voi palaa pienestäkin asiasta.

Ihmisillä, joilla on ADHD, eli tarkkaavuushäiriö, nää piirteet haittaa elämää merkittävästi.

Siis niin, että perus arkijutuista selviytyminen saattaa tuntua välillä ihan mahdottomalta.

Tällä videolla mä tapaan kahdeksasluokkalaisen Inkerin, joka kertoo, miten ADHD vaikuttaa sen elämään.

Lisäks mä selvitän, mistä tarkkaavuushäiriöt johtuu ja miltä tämmönen levoton mieli oikein tuntuu?

Tää on Yle Mix!

Tarkkaavuushäiriö on tosi yleinen juttu. Siis about joka luokalla on yksi, jolla se on.

ADHD:sta puhutaan jatkuvasti enemmän, ja lasten ADHD-lääkkeiden käyttö on lisääntynyt. Lisäksi nuoret aikuiset haluavat ADHD-tutkimuksiin aiempaa enemmän.

Suurimmalle osalle tarkkaavuushäiriö aiheuttaa joitain vaikeuksia esimerkiksi kotona, koulussa tai kavereiden kanssa. Älykkyyteen ADHD ei vaikuta millään tavalla!

Katsotaan ensin, että mikä tää ADHD siis on.

ADHD tulee englannin kielen sanoista Attention-Deficit Hyperactivity Disorder.

Eli suomeksi aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö.

ADHD on synnynnäinen juttu, siis kehitykseen liittyvä haaste, johon liittyy kolme ydinoiretta:

Ylivilkkaus näkyy usein vaikeutena pysyy paikoillaan, vaikka oppitunnilla tai muissa tilanteissa, missä pitäisi istua hiljaa ja kuunnella.

Impulsiivisuus tarkoittaa, että tyyppi toimii ennen kuin ajattelee.

Eli ihminen saattaa vaikka suuttua äkillisesti tai ohitella muita jonossa, ja tajuaa vasta myöhemmin, että mitäs tulikaan tehtyä.

Tarkkaavuuden ongelmat tarkoittavat, että on vaikea keskittyä vaikka kirjan lukemiseen tai muiden kuuntelemiseen.

Moi mä oon Inkeri. Mä oon 14-vuotias ja mulla on ADHD.

Mitä sit jos sun pitäis selittää jollekin, miltä ADHD:n kanssa eläminen tuntuu, niin miten sä selittäisit sen?

Mä en usko et se poikkeaa hirveästi neurotyypillisen ihmisen elämästä, mutta sanotaan nyt tällainen esimerkki, että mä kävelen kadulla.

Ihan vaan kasuaalisti.

Mun on pakko katsoa kaikkien autojen rekkari ja muistaa ne. Mä keskityn tämmösiin asioihin mitä normaali, tai neurotyypillinen ihminen ei ehkä keskittyisi.

Mä en usko, et hirveän moni kävelee kadulla ja katsoo rekkareita, katsoo kaikkia tauluja.

Jos sä et lue sitä siinä ajassa kun sä kävelet, mun on pakko mennä takaisin ja lukea se koko mainos. Mun päässä pörrää tosi paljon asioita.

Miten nuo oireet ovat muuttuneet verrattuna siihen, millainen olit lapsena? Ovatko ne muuttaneet muotoaan?

Ehkä pienempänä, niin kuin kaikki olivat, niin sellainen tosi riehakas lapsi tai aika riehakas lapsi. Tuli paljon paiskottua ovia.

Kyllä se on nyt hillinnyt, mutta kyllä sitä vieläkin välillä tapahtuu.

Inkeri puhuu neurotyypillisistä ihmisistä. Tuolla sanalla tarkoitetaan tyyppejä, joilla ei ole neuropsykiatrisia oireita tai häiriöitä.

Noihin nepsy-oireisiin voi kuulua esimerkiksi keskittymisvaikeuksia, aistiyliherkkyyksiä ja tic-oireita, jotka on semmosii hallitsemattomia liikkeitä ja/tai äännähdyksiä.

Kurkataan seuraavaksi, mitä ADHD-aivoissa tapahtuu. Ennen sitä, käy tilaamassa meidän kanava! Ja sitten mennään niihin aivoihin.

Vaikka aivot onkin tosi monimutkainen juttu, aivotutkimus on saanut selville joitakin ADHD:n aiheuttajia.

Eli ainakin nämä seuraavat asiat me tiedämme.

Aivokuoren etuosa, eli otsalohko, on ADHD-ihmisillä pienempi.

Otsalohko toimii aivojen säätelykeskuksena, eli se vaikuttaa esimerkiksi tunteiden ja muistin hallintaan.

ADHD-aivoissa on myös tavallista vähemmän välittäjäainetta, jonka nimi on dopamiini.

Dopamiini piristää ja saa meidät tuntemaan mielihyvää. Jos sitä ei oo aivoissa tarpeeksi, niin meidän on vaikee motivoitua tekemään asioita.

Noita piirteitä on siis löydetty ADHD-ihmisten aivoista, mutta se ei tarkoita, että kaikki kokisivat nämä jutut samalla tavalla.

Kaikki ADHD-tyypit eivät ole supervilkkaita tai äkkipikaisia, vaan joillain tarkkaavuushäiriö painottuu enemmän esimerkiksi keskittymisongelmiin.

Sä kuitenkin tiesit sun oireista, niin millainen fiilis siitä tuli, kun sait niille selityksen?

Oli se aika iso helpotus, että nyt mulla on tää diagnoosi ja voin oikeasti sanoa, että mulla on ADHD.

Mä oon aina tienny sen, mutta ei sitä voi sanoa, jos sulla ei oo sitä diagnoosia, niin se oli vaan kokonainen helpotus.

Millasia hoitomuotoja sulla on käynnissä?

Tällä hetkellä vaan lääkitys, ei mitään muita.

Me ollaan varmaan hakemassa sinne lakuhoitoon, josta me just puhuttiin. Siihen kuuluu erilaisia terapiamuotoja, mutta nyt tällä hetkellä vaan se lääkitys.

Miten sun olo on muuttunut jo, kun sä oot hetken aikaa syöny noita lääkkeitä?

Ei se hirveästi mitenkään. Ei oo tullut pahoja sivuoireita, mutta mulla on myös näitä tic-oireita, niin ne ovat lisääntyneet.

Eli niitä äkkinäisliikkeitä ilman mun hallintaa.

Ovatko ne auttaneet siihen keskittymiseen vielä ollenkaan?

Mä saan paljon enemmän aikaan asioita nykyään.

Mulla oli pitkään koulun jälkeen niin, että mä tuun kotiin, meen nukkumaan, sit mä syön ja meen takaisin nukkumaan.

Nyt mä oon saanut aikaan kouluhommia, mun fysioliikkeitä, käydä suihkussa joka päivä. Ne ovat kyllä parantaneet mun jokapäivästä arkea.

Tosi moni ajattelee, että ADHD on vaan sitä ylikierroksilla käymistä, mutta se on kaikki tai ei mitään.

Joko mä oon ihan hyperaktiivinen, että mä haluan tehdä kaiken ja mä oon tosi innostunut tai sitten se on niin, että ei, mä en pysty tekee tätä.

Mä en jaksa tehdä mitään, mä meen makaamaan. ADHD on just se "ei välimuotoa".

Inkerin mainitsemat lääkkeet ovat siis lääkärin määräämiä.

Eli näitä lääkkeitä ei pidä kokeilla omin päin, vaikka sulla olisikin jotain tarkkaavuuden ongelmia, vaan vaivan pitää siis olla tutkittu

Voiko näistä ADHD-piirteistä olla jotain hyötyä?

Ainakin entisaikojen luonnossa eläneille ihmisille sen uskotaan olleen hyödyllinen.

On siis tarvittu levottomia tyyppejä, jotka reagoivat nopeasti vaaroihin, kuten pusikoissa vaaniviin villieläimiin.

Maailma, missä me nyt eletään, ei ole tarkkaavuushäiriöisille ihmisille mitenkään helppo paikka.

Meidän jokaisen keskittymistä rasittaa esimerkiksi puhelimen ilmoitukset ja somen selaaminen.

Mutta jos oot tavallista levottomampi, tää informaatiotulva on ymmärrettävästi vaikeampi handlata.

Millasia keinoja Inkerillä on parempaan keskittymiseen? Ja kokeeko hän ADHD:ssa olevan jotain hyötyjä?

Sä oot varmaan kans harjotellut sitä, että “okei nyt mä haluun keskittyy vähän paremmin tähän ja näin” niin mitä keinoja oot löytänyt?

Mulla on ääntä vaimentavat kuulokkeet, ne aina päälle, rauhottavaa musiikkia ja äänenvaimennus päälle. Sitten mä meen siihen mun ihan omaan zoneen.

Kun mä ostin noi AirPods Prot, niin se on tosi paljon auttanut mun keskittymistä, kun siihen saa sen äänenvaimennuksen ja saa kaiken ympärilltä sitten pois.

Kun on kaikkia stereotypioita, joita liitetään ADHD:seen, niin mitkä ovat sellaisia oudoimpia, mitä sä oot lähtenyt kyseenalaistamaan?

Ehkä typerin on koulu. Aina sanotaan, että sulle on varmaan tosi vaikeeta koulunkäynti.

Ei, mä oon ihan ysin kympin oppilas kaikissa aineissa, se ei ole sitä. Tosi suuri osa ihmisistä ajattelee, että jos sulla on ADHD, sä oot huono koulussa.

Tietenki tää on kaikilla yksilöllistä, mutta mulla ADHD:n hyvät puolet ovat ehkä jopa auttaneet mua koulussa.

Mä oon nopea oppimaan, mä uskon että, ehkä juuri ADHD:n takia. En tietenkään voi tietää varmasti.

Suhtautuvatko ihmiset suhun eri tavalla, kun kerrot, että sulla on ADHD?

Ei, varsinkin nykynuoret on aika chill näistä kaikista asioista, ei ole tullut minkäänlaista reaktiota keneltäkään oikeastaan.

Sitten opettajat ovat olleet vaan silleen "aa okei joo". Ihan tosi positiivista, että ei ole mitään tullut.

- Mm, sillee okei jatketaan.

Joo, ennen ne oli vähän enemmän sillee shh Inkeri, keskity, mutta nyt kun mä oon kertonut tästä, ne antaa mun tehä mun juttua.

- Ne ymmärtää paremmin?

Joo.

No onko ADHD hyvä vai huono juttu?

Siitähän ei voi ns. parantua, vaan se on ominaisuus, mikä joillain ihmisillä on.

Tärkeintä on varmasti oppia tunnistamaan nämä piirteet itsessä sekä se, että saa tukea, jos ADHD aiheuttaa vaikeuksia omassa elämässä.

Kiitos, että katsoit videon, muista tykätä tästä ja tilata samalla meidän kanava.

Jos sulla on meille juttuaiheita, jätä ne tuonne kommentteihin, niin käyn lukemassa ne sieltä.

Me nähdään ensi kerralla. Moikka!


YLIKIERROKSILLA!! – TÄLTÄ ADHD TUNTUU في تجاوز !! - هذا ما يشعر به اضطراب فرط الحركة ونقص الانتباه ON OVERDRIVE!! - THIS IS WHAT ADHD FEELS LIKE

Moi. Joskus meillä kaikilla ajatus harhailee, kun pitäis keskittyä vaikka läksyihin tai sit pinna voi palaa pienestäkin asiasta. أهلاً. في بعض الأحيان نفقد عقولنا عندما يجب أن نركز على الواجبات المنزلية ، أو حتى شيء صغير يمكن أن يحرق السطح. Moi. Sometimes we all get distracted, when we should be concentrating on homework or when we get upset about the smallest thing.

Ihmisillä, joilla on ADHD, eli tarkkaavuushäiriö, nää piirteet haittaa elämää merkittävästi. بالنسبة للأشخاص المصابين باضطراب فرط الحركة ونقص الانتباه ، أي اضطراب نقص الانتباه ، فإن هذه السمات تعيق الحياة بشكل كبير.

Siis niin, että perus arkijutuista selviytyminen saattaa tuntua välillä ihan mahdottomalta. بعبارة أخرى ، قد يبدو النجاة من الأشياء اليومية الأساسية أمرًا مستحيلًا في بعض الأحيان.

Tällä videolla mä tapaan kahdeksasluokkalaisen Inkerin, joka kertoo, miten ADHD vaikuttaa sen elämään. في هذا الفيديو ، قابلت إنكر في الصف الثامن ، الذي أخبرني كيف يؤثر اضطراب فرط الحركة ونقص الانتباه على حياته.

Lisäks mä selvitän, mistä tarkkaavuushäiriöt johtuu ja miltä tämmönen levoton mieli oikein tuntuu? بالإضافة إلى ذلك ، سأكتشف ما الذي يسبب اضطرابات الانتباه وما الذي يشعر به هذا العقل المضطرب حقًا؟

Tää on Yle Mix!

Tarkkaavuushäiriö on tosi yleinen juttu. Siis about joka luokalla on yksi, jolla se on. يعد اضطراب نقص الانتباه أمرًا شائعًا جدًا. لذلك يوجد فرد يمتلكه تقريبًا في كل فصل.

ADHD:sta puhutaan jatkuvasti enemmän, ja lasten ADHD-lääkkeiden käyttö on lisääntynyt. Lisäksi nuoret aikuiset haluavat ADHD-tutkimuksiin aiempaa enemmän. يتم الحديث باستمرار عن اضطراب فرط الحركة ونقص الانتباه ، كما أن استخدام عقاقير ADHD عند الأطفال قد زاد. بالإضافة إلى ذلك ، يريد الشباب دراسات اضطراب فرط الحركة ونقص الانتباه أكثر من ذي قبل.

Suurimmalle osalle tarkkaavuushäiriö aiheuttaa joitain vaikeuksia esimerkiksi kotona, koulussa tai kavereiden kanssa. Älykkyyteen ADHD ei vaikuta millään tavalla! بالنسبة لمعظم الناس ، يسبب اضطراب نقص الانتباه بعض الصعوبات ، على سبيل المثال في المنزل أو في المدرسة أو مع الأصدقاء. الذكاء لا يتأثر باضطراب فرط الحركة ونقص الانتباه بأي شكل من الأشكال!

Katsotaan ensin, että mikä tää ADHD siis on.

ADHD tulee englannin kielen sanoista Attention-Deficit Hyperactivity Disorder. يأتي اضطراب فرط الحركة ونقص الانتباه من الكلمات الإنجليزية اضطراب فرط الحركة وتشتت الانتباه.

Eli suomeksi aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö. هذا هو ، في الفنلندية ، اضطراب النشاط والانتباه.

ADHD on synnynnäinen juttu, siis kehitykseen liittyvä haaste, johon liittyy kolme ydinoiretta:

Ylivilkkaus näkyy usein vaikeutena pysyy paikoillaan, vaikka oppitunnilla tai muissa tilanteissa, missä pitäisi istua hiljaa ja kuunnella. غالبًا ما يُنظر إلى فرط النشاط على أنه صعوبة في البقاء ساكنًا ، حتى في الدرس أو في المواقف الأخرى حيث يجب عليك الجلوس بهدوء والاستماع.

Impulsiivisuus tarkoittaa, että tyyppi toimii ennen kuin ajattelee. الاندفاع يعني أن النوع يعمل قبل التفكير.

Eli ihminen saattaa vaikka suuttua äkillisesti tai ohitella muita jonossa, ja tajuaa vasta myöhemmin, että mitäs tulikaan tehtyä. أي أن الشخص قد يغضب فجأة أو يمرر الآخرين في الصف ، ولا يدرك إلا لاحقًا أن ما تم فعله قد تم.

Tarkkaavuuden ongelmat tarkoittavat, että on vaikea keskittyä vaikka kirjan lukemiseen tai muiden kuuntelemiseen. تعني مشاكل التركيز أنه من الصعب التركيز حتى على قراءة كتاب أو الاستماع إلى الآخرين.

Moi mä oon Inkeri. Mä oon 14-vuotias ja mulla on ADHD.

Mitä sit jos sun pitäis selittää jollekin, miltä ADHD:n kanssa eläminen tuntuu, niin miten sä selittäisit sen? ماذا لو كان عليك أن تشرح لشخص ما شعور العيش مع اضطراب فرط الحركة ونقص الانتباه ، كيف تشرح ذلك؟

Mä en usko et se poikkeaa hirveästi neurotyypillisen ihmisen elämästä, mutta sanotaan nyt tällainen esimerkki, että mä kävelen kadulla. لا أعتقد أن الأمر مختلف تمامًا عن حياة الشخص الذي يعاني من النمط العصبي ، لكن لنأخذ مثالًا كهذا: أنا أسير في الشارع.

Ihan vaan kasuaalisti. فقط عرضا.

Mun on pakko katsoa kaikkien autojen rekkari ja muistaa ne. Mä keskityn tämmösiin asioihin mitä normaali, tai neurotyypillinen ihminen ei ehkä keskittyisi. يجب أن أنظر إلى صندوق كل السيارات وأتذكرها. أركز على هذه الأشياء التي قد لا يركز عليها الشخص الطبيعي أو العصبي.

Mä en usko, et hirveän moni kävelee kadulla ja katsoo rekkareita, katsoo kaikkia tauluja. لا أعتقد أن الكثير من الناس يسيرون في الشارع وينظرون إلى الشاحنات ، وينظرون إلى جميع اللوحات.

Jos sä et lue sitä siinä ajassa kun sä kävelet, mun on pakko mennä takaisin ja lukea se koko mainos. Mun päässä pörrää tosi paljon asioita. إذا لم تقرأه في الوقت الذي تمشي فيه ، فسأعود وأقرأ الإعلان بالكامل. لدي الكثير من الأشياء التي تدور في رأسي.

Miten nuo oireet ovat muuttuneet verrattuna siihen, millainen olit lapsena? Ovatko ne muuttaneet muotoaan? كيف تغيرت هذه الأعراض مقارنة بما كنت عليه عندما كنت طفلاً؟ هل غيروا شكلهم؟

Ehkä pienempänä, niin kuin kaikki olivat, niin sellainen tosi riehakas lapsi tai aika riehakas lapsi. Tuli paljon paiskottua ovia. ربما عندما كنت أصغر سنًا ، مثل أي شخص آخر ، طفل مشاغب حقًا أو طفل مشاغب جميل. كان هناك الكثير من إغلاق الأبواب.

Kyllä se on nyt hillinnyt, mutta kyllä sitä vieläkin välillä tapahtuu. نعم ، لقد توقف الآن ، لكن نعم ، لا يزال يحدث من وقت لآخر.

Inkeri puhuu neurotyypillisistä ihmisistä. Tuolla sanalla tarkoitetaan tyyppejä, joilla ei ole neuropsykiatrisia oireita tai häiriöitä. يتحدث إنكيري عن الأشخاص المصابين بالنمط العصبي. تشير هذه الكلمة إلى الرجال الذين لا يعانون من أعراض أو اضطرابات نفسية عصبية.

Noihin nepsy-oireisiin voi kuulua esimerkiksi keskittymisvaikeuksia, aistiyliherkkyyksiä ja tic-oireita, jotka on semmosii hallitsemattomia liikkeitä ja/tai äännähdyksiä. يمكن أن تشمل هذه الأعراض ، على سبيل المثال ، صعوبات في التركيز وفرط الحساسية الحسية وأعراض التشنج اللاإرادي ، والتي هي بالمثل حركات و / أو ضوضاء لا يمكن السيطرة عليها.

Kurkataan seuraavaksi, mitä ADHD-aivoissa tapahtuu. Ennen sitä, käy tilaamassa meidän kanava! Ja sitten mennään niihin aivoihin. بعد ذلك ، دعنا نلقي نظرة على ما يحدث في دماغ ADHD. قبل ذلك ، اشترك في قناتنا! ثم نذهب إلى تلك العقول.

Vaikka aivot onkin tosi monimutkainen juttu, aivotutkimus on saanut selville joitakin ADHD:n aiheuttajia.

Eli ainakin nämä seuraavat asiat me tiedämme.

Aivokuoren etuosa, eli otsalohko, on ADHD-ihmisillä pienempi. الجزء الأمامي من القشرة الدماغية ، أي الفص الجبهي ، يكون أصغر في الأشخاص المصابين باضطراب فرط الحركة ونقص الانتباه.

Otsalohko toimii aivojen säätelykeskuksena, eli se vaikuttaa esimerkiksi tunteiden ja muistin hallintaan. يعمل الفص الجبهي كمركز تنظيمي للدماغ ، أي أنه يؤثر ، على سبيل المثال ، في إدارة العواطف والذاكرة.

ADHD-aivoissa on myös tavallista vähemmän välittäjäainetta, jonka nimi on dopamiini. يحتوي دماغ ADHD أيضًا على كمية أقل من المعتاد من الناقل العصبي المسمى الدوبامين.

Dopamiini piristää ja saa meidät tuntemaan mielihyvää. Jos sitä ei oo aivoissa tarpeeksi, niin meidän on vaikee motivoitua tekemään asioita. يفرحنا الدوبامين ويجعلنا نشعر بالسعادة. إذا لم يكن هناك ما يكفي منه في الدماغ ، فمن الصعب أن يكون لدينا الدافع للقيام بالأشياء.

Noita piirteitä on siis löydetty ADHD-ihmisten aivoista, mutta se ei tarkoita, että kaikki kokisivat nämä jutut samalla tavalla. لذلك تم العثور على هذه الميزات في أدمغة الأشخاص المصابين باضطراب فرط الحركة ونقص الانتباه ، لكن هذا لا يعني أن الجميع يختبر هذه الأشياء بنفس الطريقة.

Kaikki ADHD-tyypit eivät ole supervilkkaita tai äkkipikaisia, vaan joillain tarkkaavuushäiriö painottuu enemmän esimerkiksi keskittymisongelmiin. ليست كل أنواع اضطراب فرط الحركة ونقص الانتباه شديدة النشاط أو سريعة الغضب ، ولكن في بعض الحالات ، يكون اضطراب نقص الانتباه أكثر تركيزًا ، على سبيل المثال ، على مشاكل التركيز.

Sä kuitenkin tiesit sun oireista, niin millainen fiilis siitä tuli, kun sait niille selityksen?

Oli se aika iso helpotus, että nyt mulla on tää diagnoosi ja voin oikeasti sanoa, että mulla on ADHD. لقد كان من دواعي ارتياحي أن لدي الآن هذا التشخيص ويمكنني حقًا أن أقول إنني مصاب باضطراب فرط الحركة ونقص الانتباه.

Mä oon aina tienny sen, mutta ei sitä voi sanoa, jos sulla ei oo sitä diagnoosia, niin se oli vaan kokonainen helpotus. لقد عرفت ذلك دائمًا ، لكن لا يمكنك القول أنه إذا لم يكن لديك هذا التشخيص ، فقد كان ذلك مجرد راحة تامة.

Millasia hoitomuotoja sulla on käynnissä? ما هي أشكال العلاج التي تخضع لها؟

Tällä hetkellä vaan lääkitys, ei mitään muita. في الوقت الحالي ، الدواء فقط ، ولا شيء آخر.

Me ollaan varmaan hakemassa sinne lakuhoitoon, josta me just puhuttiin. Siihen kuuluu erilaisia terapiamuotoja, mutta nyt tällä hetkellä vaan se lääkitys. من المحتمل أننا سنقدم طلبًا للحصول على علاج الإفلاس الذي كنا نتحدث عنه للتو. يتضمن أشكالًا مختلفة من العلاج ، لكنه الآن مجرد دواء.

Miten sun olo on muuttunut jo, kun sä oot hetken aikaa syöny noita lääkkeitä?

Ei se hirveästi mitenkään. Ei oo tullut pahoja sivuoireita, mutta mulla on myös näitä tic-oireita, niin ne ovat lisääntyneet. مُطْلَقاً. لم تكن هناك أعراض جانبية سيئة ، لكن لدي أيضًا أعراض التشنج اللاإرادي هذه ، لذا فقد زادت.

Eli niitä äkkinäisliikkeitä ilman mun hallintaa. أي تلك الحركات المفاجئة بدون سيطرتي.

Ovatko ne auttaneet siihen keskittymiseen vielä ollenkaan? هل ساعدوا في هذا التركيز حتى الآن على الإطلاق؟

Mä saan paljon enemmän aikaan asioita nykyään. أنجز الكثير هذه الأيام.

Mulla oli pitkään koulun jälkeen niin, että mä tuun kotiin, meen nukkumaan, sit mä syön ja meen takaisin nukkumaan. لفترة طويلة بعد المدرسة كنت أعود إلى المنزل ، وأنام ، ثم أتناول الطعام وأعود للنوم.

Nyt mä oon saanut aikaan kouluhommia, mun fysioliikkeitä, käydä suihkussa joka päivä. Ne ovat kyllä parantaneet mun jokapäivästä arkea. لقد تمكنت الآن من القيام بعملي المدرسي ، وتماريني البدنية ، والاستحمام كل يوم. لقد قاموا بالتأكيد بتحسين حياتي اليومية.

Tosi moni ajattelee, että ADHD on vaan sitä ylikierroksilla käymistä, mutta se on kaikki tai ei mitään. يعتقد الكثير من الناس أن اضطراب فرط الحركة ونقص الانتباه يؤدي إلى زيادة السرعة ، لكنه كل شيء أو لا شيء.

Joko mä oon ihan hyperaktiivinen, että mä haluan tehdä kaiken ja mä oon tosi innostunut tai sitten se on niin, että ei, mä en pysty tekee tätä. إما أن أكون مفرط النشاط حقًا ، وأنني أريد أن أفعل كل شيء وأنا متحمس حقًا ، أو أنه مثل ، لا ، لا يمكنني القيام بذلك.

Mä en jaksa tehdä mitään, mä meen makaamaan. ADHD on just se "ei välimuotoa". لا أستطيع فعل أي شيء ، سأستلقي. ADHD هو بالضبط ذلك "لا شكل وسيط".

Inkerin mainitsemat lääkkeet ovat siis lääkärin määräämiä. لذلك فإن الأدوية التي ذكرها Inker يتم وصفها من قبل الطبيب.

Eli näitä lääkkeitä ei pidä kokeilla omin päin, vaikka sulla olisikin jotain tarkkaavuuden ongelmia, vaan vaivan pitää siis olla tutkittu بمعنى آخر ، لا يجب أن تجرب هذه الأدوية بمفردك ، حتى لو كان لديك بعض مشاكل الانتباه ، ولكن يجب البحث في المشكلة.

Voiko näistä ADHD-piirteistä olla jotain hyötyä? هل يمكن أن تكون سمات ADHD هذه ذات فائدة؟

Ainakin entisaikojen luonnossa eläneille ihmisille sen uskotaan olleen hyödyllinen. يُعتقد أنه كان مفيدًا ، على الأقل للأشخاص الذين عاشوا في الطبيعة في الماضي.

On siis tarvittu levottomia tyyppejä, jotka reagoivat nopeasti vaaroihin, kuten pusikoissa vaaniviin villieläimiin. لذلك هناك حاجة لأنواع مضطربة تتفاعل بسرعة مع الأخطار ، مثل الحيوانات البرية الكامنة في الأدغال.

Maailma, missä me nyt eletään, ei ole tarkkaavuushäiriöisille ihmisille mitenkään helppo paikka. العالم الذي نعيش فيه ليس مكانًا سهلاً للأشخاص الذين يعانون من اضطراب نقص الانتباه.

Meidän jokaisen keskittymistä rasittaa esimerkiksi puhelimen ilmoitukset ja somen selaaminen. على سبيل المثال ، تؤدي الإشعارات على الهاتف وتصفح وسائل التواصل الاجتماعي إلى إجهاد تركيز كل منا.

Mutta jos oot tavallista levottomampi, tää informaatiotulva on ymmärrettävästi vaikeampi handlata. ولكن إذا كنت مضطربًا أكثر من المعتاد ، فمن المفهوم أن التعامل مع سيل المعلومات هذا أكثر صعوبة.

Millasia keinoja Inkerillä on parempaan keskittymiseen? Ja kokeeko hän ADHD:ssa olevan jotain hyötyjä? ما هي طرق Inker من أجل تركيز أفضل؟ وهل يشعر أن اضطراب فرط الحركة ونقص الانتباه له أي فوائد؟

Sä oot varmaan kans harjotellut sitä, että “okei nyt mä haluun keskittyy vähän paremmin tähän ja näin” niin mitä keinoja oot löytänyt?

Mulla on ääntä vaimentavat kuulokkeet, ne aina päälle, rauhottavaa musiikkia ja äänenvaimennus päälle. Sitten mä meen siihen mun ihan omaan zoneen. لدي سماعات إلغاء الضوضاء ، تعمل دائمًا ، وموسيقى مهدئة وإلغاء الضوضاء. ثم أذهب إلى منطقتي الخاصة.

Kun mä ostin noi AirPods Prot, niin se on tosi paljon auttanut mun keskittymistä, kun siihen saa sen äänenvaimennuksen ja saa kaiken ympärilltä sitten pois.

Kun on kaikkia stereotypioita, joita liitetään ADHD:seen, niin mitkä ovat sellaisia oudoimpia, mitä sä oot lähtenyt kyseenalaistamaan? مع كل الصور النمطية المرتبطة باضطراب فرط الحركة ونقص الانتباه ، ما هي أغرب الصور التي بدأت في التساؤل عنها؟

Ehkä typerin on koulu. Aina sanotaan, että sulle on varmaan tosi vaikeeta koulunkäynti. ربما أغبى شيء هو المدرسة. يقولون دائمًا أنه يجب أن يكون من الصعب عليك الذهاب إلى المدرسة.

Ei, mä oon ihan ysin kympin oppilas kaikissa aineissa, se ei ole sitä. Tosi suuri osa ihmisistä ajattelee, että jos sulla on ADHD, sä oot huono koulussa. لا ، أنا من أفضل عشرة طلاب في جميع المواد ، هذا ليس كل شيء. يعتقد الكثير من الناس أنه إذا كنت مصابًا باضطراب فرط الحركة ونقص الانتباه ، فأنت سيئ في المدرسة.

Tietenki tää on kaikilla yksilöllistä, mutta mulla ADHD:n hyvät puolet ovat ehkä jopa auttaneet mua koulussa. بالطبع ، هذا يختلف بالنسبة للجميع ، لكن بالنسبة لي ، ربما ساعدتني الجوانب الإيجابية لاضطراب فرط الحركة ونقص الانتباه في المدرسة.

Mä oon nopea oppimaan, mä uskon että, ehkä juuri ADHD:n takia. En tietenkään voi tietää varmasti. أنا سريع التعلم ، على ما أعتقد ، ربما بسبب اضطراب فرط الحركة ونقص الانتباه. بالطبع ، لا أستطيع أن أعرف على وجه اليقين.

Suhtautuvatko ihmiset suhun eri tavalla, kun kerrot, että sulla on ADHD? هل يتفاعل الناس بشكل مختلف عندما تخبرهم أنك مصاب باضطراب فرط الحركة ونقص الانتباه؟

Ei, varsinkin nykynuoret on aika chill näistä kaikista asioista, ei ole tullut minkäänlaista reaktiota keneltäkään oikeastaan. لا ، خاصة أن شباب اليوم يشعرون بالبرد الشديد حيال كل هذه الأشياء ، ولم يكن هناك أي نوع من ردود الفعل من أي شخص.

Sitten opettajat ovat olleet vaan silleen "aa okei joo". Ihan tosi positiivista, että ei ole mitään tullut. ثم كان المعلمون مثل "أوه حسنًا ، نعم". من الإيجابي حقًا أنه لم يأت شيء.

- Mm, sillee okei jatketaan. - مم ، حسنًا ، لنكمل.

Joo, ennen ne oli vähän enemmän sillee shh Inkeri, keskity, mutta nyt kun mä oon kertonut tästä, ne antaa mun tehä mun juttua. نعم ، قبل أن يكونوا أشبه بـ shh Inkeri ، ركزوا ، لكن الآن بعد أن أخبرتكم عن هذا ، سمحوا لي أن أفعل شيئًا.

- Ne ymmärtää paremmin? - فهم أفضل؟

Joo.

No onko ADHD hyvä vai huono juttu? حسنًا ، هل اضطراب فرط الحركة ونقص الانتباه أمر جيد أم سيئ؟

Siitähän ei voi ns. parantua, vaan se on ominaisuus, mikä joillain ihmisillä on. لا يمكنك ما يسمى للشفاء ، لكنها صفة يتمتع بها بعض الأشخاص.

Tärkeintä on varmasti oppia tunnistamaan nämä piirteet itsessä sekä se, että saa tukea, jos ADHD aiheuttaa vaikeuksia omassa elämässä. أهم شيء هو تعلم التعرف على هذه السمات في نفسك والحصول على الدعم إذا تسبب اضطراب فرط الحركة ونقص الانتباه في صعوبات في حياتك.

Kiitos, että katsoit videon, muista tykätä tästä ja tilata samalla meidän kanava.

Jos sulla on meille juttuaiheita, jätä ne tuonne kommentteihin, niin käyn lukemassa ne sieltä.

Me nähdään ensi kerralla. Moikka!