×

우리는 LingQ를 개선하기 위해서 쿠키를 사용합니다. 사이트를 방문함으로써 당신은 동의합니다 쿠키 정책.


image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - toukokuu 2022-05, Maanantai 23.5.2022 (radio)

Maanantai 23.5.2022 (radio)

Ukraina

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on pitänyt puheen maailman talousfoorumissa Sveitsissä.

Zelenskyi sanoi, että Ukraina tarvitsee joka kuukausi melkein 5 miljardia euroa talousapua. Esimerkiksi USA myönsi Ukrainalle viime viikolla kymmenien miljardien eurojen apupaketin.

Ukrainan presidentti Zelenskyi pyysi myös, että muut maat määräävät Venäjälle kovempia pakotteita.

Vapaaehtoinen maanpuolustus

Suomen armeija eli puolustusvoimat saa pian antaa aseita vapaaehtoisen maanpuolustuksen käyttöön. Puolustusministeri Antti Kaikkonen sanoo, että hallitus valmistelee asiasta kiireellistä lakimuutosta.

Jos uusi laki hyväksytään, armeija ja rajavartiolaitos saavat antaa aseita ja patruunoita vapaaehtoisen maanpuolustuksen käyttöön. Tarkoitus on, että uusi laki tulee voimaan heinäkuun alussa.

Hallitus on myös päättänyt, että maanpuolustusjärjestöille annetaan miljoonia euroja lisää rahoitusta.

Kunta-alan työriita

Kunta-alan työriidan neuvottelut ovat pysähtyneet. Kuntatyönantajat ja työntekijöiden liitot eivät ole päässeet työriidassa sopuun. Vielä ei ole tiedossa, milloin kunta-alan työriitaa taas sovitellaan. Ratkaisut siirtyvät ehkä kesän yli.

Kunta-alan työriidan neuvottelut menivät jumiin sen jälkeen, kun hoitajajärjestöt hylkäsivät sovintoesityksen noin 2 viikkoa sitten.

Kunta-alan työehtosopimus koskee noin 425 000 työntekijää.

Pitkäaikaistyöttömät

Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvaa. Viime vuonna pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi 16 prosenttia edellisestä vuodesta.

Tilastokeskus kertoo, että Suomessa oli viime vuoden lopulla yli 105 000 pitkäaikaistyötöntä. Se on melkein 70 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. Pitkäaikaistyötön on ihminen, joka on ollut ilman työtä 1 vuoden yhtäjaksoisesti.

Työttömiä työnhakijoita oli viime vuoden lopussa noin 272 000. Melkein 40 prosenttia heistä oli pitkäaikaistyöttömiä.

Sää

Maanantaina Suomessa on ollut lämmin. Kevään lämpöennätys mitattiin maanantaina Kouvolassa, jossa lämpötila oli 21,7 astetta.

Myös tiistaina Suomessa on lämmintä ja aurinkoista. Lämpötila on laajalla alueella yli 20 astetta. Idässä ja pohjoisessa on vähän viileämpää.


Maanantai 23.5.2022 (radio)

Ukraina

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on pitänyt puheen maailman talousfoorumissa Sveitsissä.

Zelenskyi sanoi, että Ukraina tarvitsee joka kuukausi melkein 5 miljardia euroa talousapua. Zelenskyi said that Ukraine needs almost 5 billion euros in economic aid every month. Esimerkiksi USA myönsi Ukrainalle viime viikolla kymmenien miljardien eurojen apupaketin. For example, the USA granted Ukraine an aid package of tens of billions of euros last week.

Ukrainan presidentti Zelenskyi pyysi myös, että muut maat määräävät Venäjälle kovempia pakotteita. Ukrainian President Zelenskyi also asked that other countries impose tougher sanctions on Russia.

Vapaaehtoinen maanpuolustus Voluntary national defense

Suomen armeija eli puolustusvoimat saa pian antaa aseita vapaaehtoisen maanpuolustuksen käyttöön. The Finnish army, i.e. the defense forces, will soon be able to give weapons to the voluntary national defense. Puolustusministeri Antti Kaikkonen sanoo, että hallitus valmistelee asiasta kiireellistä lakimuutosta. Defense Minister Antti Kaikkonen says that the government is preparing an urgent change in the law.

Jos uusi laki hyväksytään, armeija ja rajavartiolaitos saavat antaa aseita ja patruunoita vapaaehtoisen maanpuolustuksen käyttöön. If the new law is approved, the army and the border guard will be allowed to give weapons and cartridges to the voluntary national defense. Tarkoitus on, että uusi laki tulee voimaan heinäkuun alussa. The intention is that the new law will enter into force at the beginning of July.

Hallitus on myös päättänyt, että maanpuolustusjärjestöille annetaan miljoonia euroja lisää rahoitusta. The government has also decided that millions of euros more funding will be given to national defense organizations.

Kunta-alan työriita Municipal labor dispute

Kunta-alan työriidan neuvottelut ovat pysähtyneet. The negotiations of the labor dispute in the municipal sector have stopped. Kuntatyönantajat ja työntekijöiden liitot eivät ole päässeet työriidassa sopuun. Municipal employers and employee unions have not reached an agreement in the labor dispute. Vielä ei ole tiedossa, milloin kunta-alan työriitaa taas sovitellaan. It is not yet known when the labor dispute in the municipal sector will be mediated again. Ratkaisut siirtyvät ehkä kesän yli. The solutions will probably move over the summer.

Kunta-alan työriidan neuvottelut menivät jumiin sen jälkeen, kun hoitajajärjestöt hylkäsivät sovintoesityksen noin 2 viikkoa sitten. The negotiations of the labor dispute in the municipal sector got stuck after the nursing organizations rejected the settlement proposal about 2 weeks ago.

Kunta-alan työehtosopimus koskee noin 425 000 työntekijää. The municipal collective agreement applies to approximately 425,000 employees.

Pitkäaikaistyöttömät Long-term unemployed

Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvaa. The number of long-term unemployed is increasing. Viime vuonna pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi 16 prosenttia edellisestä vuodesta. Last year, the number of long-term unemployed increased by 16 percent from the previous year.

Tilastokeskus kertoo, että Suomessa oli viime vuoden lopulla yli 105 000 pitkäaikaistyötöntä. Statistics Finland says that at the end of last year there were more than 105,000 long-term unemployed in Finland. Se on melkein 70 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. That is almost 70 percent more than in 2019. Pitkäaikaistyötön on ihminen, joka on ollut ilman työtä 1 vuoden yhtäjaksoisesti. Long-term unemployed is a person who has been without work for 1 year continuously.

Työttömiä työnhakijoita oli viime vuoden lopussa noin 272 000. There were approximately 272,000 unemployed jobseekers at the end of last year. Melkein 40 prosenttia heistä oli pitkäaikaistyöttömiä. Almost 40 percent of them were long-term unemployed.

Sää

Maanantaina Suomessa on ollut lämmin. It has been warm in Finland on Monday. Kevään lämpöennätys mitattiin maanantaina Kouvolassa, jossa lämpötila oli 21,7 astetta. The spring heat record was measured on Monday in Kouvola, where the temperature was 21.7 degrees.

Myös tiistaina Suomessa on lämmintä ja aurinkoista. It will also be warm and sunny in Finland on Tuesday. Lämpötila on laajalla alueella yli 20 astetta. The temperature is over 20 degrees in a wide area. Idässä ja pohjoisessa on vähän viileämpää. It is a little cooler in the east and north.