×

우리는 LingQ를 개선하기 위해서 쿠키를 사용합니다. 사이트를 방문함으로써 당신은 동의합니다 쿠키 정책.


image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - toukokuu 2022-05, Keskiviikko 25.5.2022 (radio)

Keskiviikko 25.5.2022 (radio)

Apinarokko

Suomesta on löydetty todennäköisesti ensimmäinen apinarokkopotilas.

Potilaalla on rakkuloita ihossa ja korkea kuume. Hän on kotihoidossa Helsingin seudulla.

Potilas sai apinarokkotartunnan, kun hän oli matkalla Euroopassa. Apinarokkoa on löydetty eri puolilta Eurooppaa viime viikkoina.

Apinarokkoa on eniten Afrikassa. Ihmiset saavat apinarokon yleensä villielämistä, mutta nyt se on alkanut tarttua ihmisestä toiseen.

Apinarokko ei kuitenkaan tartu helposti. Tavallisesti apinarokko myös paranee itsestään muutamassa viikossa.

USA:n ampumistapaus

USA:ssa on ollut ampumistapaus koulussa.

Yli 20 ihmistä kuoli, kun ampuja hyökkäsi kouluun Texasissa. Kuolleiden joukossa on 19 lasta.

Ampuja oli 18-vuotias mies. Mies kuoli, kun poliisi ampui häntä. Poliisi sanoo, että mies toimi yksin.

Presidentti Joe Biden on surullinen lasten kuoleman takia. Bidenin mielestä USA:n aselakeja pitää tiukentaa, niin että aseiden ostamisesta tulee vaikeampaa kuin nyt.

Neuvottelut Turkissa

Suomen ja Ruotsin edustajat ovat keskiviikkona neuvotelleet Turkissa puolustusliitto Natosta. Suomi ja Ruotsi ovat hakeneet jäsenyyttä Natossa, mutta Turkki vastustaa maiden jäsenyyttä.

Turkin mielestä Suomi ja Ruotsi suojelevat kurditerroristeja. Suomen ja Ruotsin pitää sopia riidat Turkin kanssa, jotta niiden Nato-hakemusten käsittely pääsee käyntiin.

Nuoret ja työelämä

Suomalaiset nuoret pelkäävät, että työelämä on raskasta.

Uudessa kyselyssä noin 30 prosenttia nuorista pelkää, että työelämä on liian raskasta.

Nuoret haluavat päästä sellaiselle alalle, jossa työajat eivät ole liian pitkiä. Nuoret toivovat myös hyviä työkavereita ja johtajia.

Kyselyn vastaajat olivat yläkoululaisia ja toisen asteen opiskelijoita.

Sää

Lämpötila nousi yli hellerajan eli yli 25 asteen. Pohjois-Suomessa Oulussa mitattiin jopa 25,4 astetta.

Torstaina sää muuttuu ja vettä sataa runsaasti maan etelä- ja länsiosassa.

Idässä ja pohjoisessa sää jatkuu aurinkoisena ja lämpimänä.

Sateessa lämmintä on 10-15 astetta, idässä ja pohjoisessa lämpötila on lähellä 20 astetta.

Perjantaina idästä tulee Suomeen uusia sateita ja sää on viileää.


Keskiviikko 25.5.2022 (radio)

Apinarokko

Suomesta on löydetty todennäköisesti ensimmäinen apinarokkopotilas. Probably the first monkeypox patient has been found in Finland.

Potilaalla on rakkuloita ihossa ja korkea kuume. The patient has blisters on the skin and a high fever. Hän on kotihoidossa Helsingin seudulla. He is in home care in the Helsinki region.

Potilas sai apinarokkotartunnan, kun hän oli matkalla Euroopassa. The patient contracted monkeypox while traveling in Europe. Apinarokkoa on löydetty eri puolilta Eurooppaa viime viikkoina. Monkeypox has been found in various parts of Europe in recent weeks.

Apinarokkoa on eniten Afrikassa. Ihmiset saavat apinarokon yleensä villielämistä, mutta nyt se on alkanut tarttua ihmisestä toiseen. People usually get monkeypox from wildlife, but now it has started to spread from person to person.

Apinarokko ei kuitenkaan tartu helposti. However, monkeypox is not easily contagious. Tavallisesti apinarokko myös paranee itsestään muutamassa viikossa. Monkey pox usually also heals on its own within a few weeks.

USA:n ampumistapaus

USA:ssa on ollut ampumistapaus koulussa. There has been a school shooting in the USA.

Yli 20 ihmistä kuoli, kun ampuja hyökkäsi kouluun Texasissa. More than 20 people were killed when a gunman attacked a school in Texas. Kuolleiden joukossa on 19 lasta. Among the dead are 19 children.

Ampuja oli 18-vuotias mies. The shooter was an 18-year-old man. Mies kuoli, kun poliisi ampui häntä. The man died when the police shot him. Poliisi sanoo, että mies toimi yksin. Police say the man acted alone.

Presidentti Joe Biden on surullinen lasten kuoleman takia. President Joe Biden is saddened by the death of children. Bidenin mielestä USA:n aselakeja pitää tiukentaa, niin että aseiden ostamisesta tulee vaikeampaa kuin nyt. In Biden's opinion, US gun laws should be tightened, so that buying guns will be more difficult than now. Biden anser att USA:s vapenlagar måste skärpas för att göra det svårare att köpa vapen än vad det är nu.

Neuvottelut Turkissa

Suomen ja Ruotsin edustajat ovat keskiviikkona neuvotelleet Turkissa puolustusliitto Natosta. On Wednesday, the representatives of Finland and Sweden negotiated the defense alliance NATO in Turkey. Suomi ja Ruotsi ovat hakeneet jäsenyyttä Natossa, mutta Turkki vastustaa maiden jäsenyyttä. Finland and Sweden have applied for membership in NATO, but Turkey opposes the countries' membership.

Turkin mielestä Suomi ja Ruotsi suojelevat kurditerroristeja. Turkey thinks that Finland and Sweden are protecting Kurdish terrorists. Suomen ja Ruotsin pitää sopia riidat Turkin kanssa, jotta niiden Nato-hakemusten käsittely pääsee käyntiin. Finland and Sweden have to settle their disputes with Turkey so that the processing of their NATO applications can start.

Nuoret ja työelämä Young people and working life

Suomalaiset nuoret pelkäävät, että työelämä on raskasta. Finnish youth are afraid that working life is difficult.

Uudessa kyselyssä noin 30 prosenttia nuorista pelkää, että työelämä on liian raskasta. In a new survey, around 30 percent of young people fear that working life is too difficult.

Nuoret haluavat päästä sellaiselle alalle, jossa työajat eivät ole liian pitkiä. Young people want to enter a field where working hours are not too long. Nuoret toivovat myös hyviä työkavereita ja johtajia. Young people also want good colleagues and managers.

Kyselyn vastaajat olivat yläkoululaisia ja toisen asteen opiskelijoita. The survey respondents were middle school and secondary school students.

Sää

Lämpötila nousi yli hellerajan eli yli 25 asteen. The temperature rose above the heat mark, i.e. above 25 degrees. Pohjois-Suomessa Oulussa mitattiin jopa 25,4 astetta. Up to 25.4 degrees were measured in Oulu in Northern Finland.

Torstaina sää muuttuu ja vettä sataa runsaasti maan etelä- ja länsiosassa. On Thursday, the weather will change and it will rain heavily in the southern and western parts of the country.

Idässä ja pohjoisessa sää jatkuu aurinkoisena ja lämpimänä. In the east and north, the weather continues to be sunny and warm.

Sateessa lämmintä on 10-15 astetta, idässä ja pohjoisessa lämpötila on lähellä 20 astetta.

Perjantaina idästä tulee Suomeen uusia sateita ja sää on viileää.