×

우리는 LingQ를 개선하기 위해서 쿠키를 사용합니다. 사이트를 방문함으로써 당신은 동의합니다 쿠키 정책.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - Maaliskuu 2022-03, Tiistai 15.3.2022 (radio)

Tiistai 15.3.2022 (radio)

Ukraina

Ukrainan sota jatkuu.

Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa viranomaiset ovat määränneet ulkonaliikkumiskiellon. Sen aikana ihmiset eivät saa mennä ulos.

Kielto alkaa tiistai-iltana, ja se kestää 35 tuntia. Ulkonaliikkumiskiellon syy on se, että Venäjä pommittaa Kiovaa.

YK eli Yhdistyneet kansakunnat sanoo, että yli 3 miljoonaa ihmistä on paennut Ukrainasta sodan takia. Noin puolet pakolaisista on lapsia.

Ukrainalaisia on paennut eniten naapurimaihin. Suurin osa Ukrainan pakolaisista on Puolassa.

Sota Ukrainassa alkoi 24. helmikuuta, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Ylioppilaskokeet

Kevään ylioppilaskirjoitukset ovat alkaneet. Ensimmäinen koe oli äidinkielen lukutaidon koe.

Tiistaina järjestettiin myös suomi toisena kielenä -koe ja ruotsi toisena kielenä -koe. Ne ovat opiskelijoille, joilla on jokin muu äidinkieli kuin suomi tai ruotsi.

Ylioppilaskirjoitukset uudistuvat tänä keväänä. Kaikkien opiskelijoiden pitää suorittaa ainakin 5 ainetta. Tähän asti on riittänyt 4 ainetta.

Uudistuksen tarkoitus on, että opiskelijat oppivat monia asioita ja saavat hyvän yleissivistyksen. Opiskelijajärjestöt vastustavat uudistusta.

Vatsatauti

Suomessa on liikkeellä kovaa vatsatautia. Vatsataudin syy on norovirus.

Norovirus tarttuu lapsiin ja aikuisiin. Oireet tulevat nopeasti.

Ensimmäiset oireet ovat vatsakipu ja pahoinvointi. Sen jälkeen potilas alkaa oksentaa ja saa usein myös ripulin. Joillakin potilailla on myös kuumetta. Oireet kestävät 1-3 päivää.

Norovirus tarttuu helposti. Paras tapa estää norovirusta on käsien pesu.

Kadut

Katujen puhdistaminen on alkanut. Esimerkiksi Helsingissä osa kaduista on jo niin kuivia, että puhdistaminen voi alkaa.

Työtä on tänä vuonna paljon. Kaduilla on ollut talvella paljon lunta ja jäätä. Siksi myös sepeliä eli kivimurskaa on levitetty kaduille usein.

Katujen puhdistaminen keväällä on tärkeää, koska kaduilta nousee ilmaan katupölyä.

Sää

Keskiviikkona aurinko paistaa lähes koko maassa, mutta Länsi-Lapissa on pilvistä.

Lämpötila on Etelä- ja Keski-Suomessa +4 ja +8 asteen välillä, pohjoisessa -5 ja +5 asteen välillä.

Myös loppuviikolla on poutaista ja aurinkoista. Lännestä voi kuitenkin tulla vähän sateita.

Tiistai 15.3.2022 (radio) Martes 15.3.2022 (radio)