×

우리는 LingQ를 개선하기 위해서 쿠키를 사용합니다. 사이트를 방문함으로써 당신은 동의합니다 쿠키 정책.


image

Yle Uutiset Rec, TÄSTÄ olis pitäny puhua Deppin ja Heardin keississä

TÄSTÄ olis pitäny puhua Deppin ja Heardin keississä

Tämän oikeustapauksen tärkein asia on jäänyt täysin pimentoon.

Nimittäin lähisuhdeväkivalta.

Johnny Deppin ja Amber Heardin oikeudenkäynti oli mediaspektaakkeli.

Monet seurasivat sitä suorana netistä ja kommentoivat aktiivisesti omia ajatuksiaan Youtubessa.

Koko tapauksen ympärille kasvoi käsittämätön viihdeilmiö, joka synnytti tuhansia erilaisia meemejä.

Depp ja Heard ovat molemmat syyttäneet toisiaan väkivaltaisuudesta, ja molemmat ovat kiistäneet itseensä kohdistuneet syytökset.

Oikeutta käytiin siitä, ovatko näyttelijät syyllistyneet toistensa kunnianloukkaukseen.

Eli pahoinpitelyistä ei ole annettu tuomioita.

Mutta tällä videolla ei käsitellä sitä, kuka syyllistyi mihinkin vaan sitä, mistä tämän oikeudenkäynnin yhteydessä olisi kannattanut uutisoida.

Ensimmäinen juttu: lähisuhdeväkivalta koskettaa kaikkia sukupuolia.

Tuoreimman tilaston mukaan lähisuhdeväkivallan uhreista naisia oli noin 75 prosenttia.

Ja Miehiä puolestaan oli se jäljelle jäävä 25 prosenttia.

Siitä kertominen on vaikeaa kaikille, mutta erityisesti miehillä siihen on korkeampi kynnys.

Lisäksi miesten kokemasta lähisuhdeväkivallasta on tosi vähän tutkimustietoa.

Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että naiset ovat useammin parisuhdeväkivallan uhreja.

Ja tältä nämä tilastot ovat näyttäneet viimeiset kymmenen vuotta.

Paitsi jos katsoo grafiikan alkua.

Sillon lähisuhdeväkivaltatapauksia oli huomattavasti vähemmän.

Tämä johtuu siitä, että vasta vuonna 2011 läheiseen kohdistetut niin sanotut lievät pahoinpitelyt tulivat virallisen syytteen alaiseksi.

Eli ennen tuota tekijää ei voitu syyttää rikoksesta, ellei uhri itse vienyt asiaa eteenpäin.

Tällaiset lakimuutokset kertovat siitä, että yhteiskunnan suhtautuminen lähisuhdeväkivaltaan on muuttunut, mutta monet näistä muutoksista ovat aika tuoreita.

Esimerkiksi raiskaus avioliitossa tuli laittomaksi vasta vuonna 94.

Mut asenteet eivät aina muutu lakien mukana, ja tilastot ovat vain jäävuoren huippu.

Läheskään kaikkea lähisuhdeväkivaltaa ei raportoida viranomaisille.

Olen itsekin törmännyt usein siihen, että väkivallan tekijä on hyvin taitava puhumaan, ja väkivallan kokija voi jäädä täysin alakynteen.

Mä kävin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella tapaamassa erikoistutkija Johanna Hietamäkeä, joka tutkii lähisuhdeväkivaltaa työkseen.

Sitten siihen väkivaltaan voi myös tottua.

Kun on välillä hyviä aikoja, niin ei huomaa, kuinka haitallista tämä on.

Sitten myöskin se, että kun on väkivallan kohteena, ja monesti se väkivalta pikkuhiljaa pahenee, niin se yhä enemmän vaikuttaa ihmisen kykyyn toimia.

Ja tämä on se toinen juttu: väkivaltaisesta suhteesta voi olla vaikea lähteä.

Tähän liittyy niin sanottu väkivallan kehä.

Ensin tunnelma alkaa pikkuhiljaa kiristyä, minkä jälkeen lopulta tilanne eskaloituu väkivaltatapahtumaan.

Sen jälkeen seuraa niin sanottu hyvä vaihe, kun tekijä katuu ja hyvittelee sekä pyytää anteeksi.

Yleensä hyvän vaiheen jälkeen kehä alkaa pikkuhiljaa alusta jännityksen rakentumisella.

Se on sellainen kehä, että siitä ei ole helppo lähteä pois.

Siinä kuitenkin tulevat ne äärettömän hyvät vaiheet.

Ei välttämättä näe ja huomaa, mitä tässä tapahtuu.

Ja sitten kolmas juttu: lähisuhdeväkivaltaan liittyy usein häpeää.

Siksi siihen pitäisi aina suhtautua hienotunteisesti.

Näin ei käyny Amber Heardin kohdalla, joka joutui rankan kiusaamisen kohteeksi sosiaalisessa mediassa.

Ja nyt huolena on, että jatkossa lähisuhdeväkivallan uhreiksi joutuneet naiset eivät uskalla kertoa kokemastaan väkivallasta, koska pelkäävät tällaista kohtelua.

Samaan aikaan ajatellaan, että tämän tapauksen johdosta miehet todennäköisesti uskaltavat tulevaisuudessa kertoa rohkeammin kokemastaan väkivallasta Deppin saaman sympatian takia.

Amber Heard ja Johnny Depp molemmat lopulta tuomittiin kunnianloukkauksesta.

Mutta tässä mediasirkuksessa harva näyttäytyy voittajana.

Lähisuhdeväkivallasta pitää puhua, siitä pitää uskaltaa kertoa, mutta nyt valitettavasti Amber Heardin ja Johnny Deppin tapauksessa siitä tuli viihdettä.

Mitä mieltä sä oot tästä kaikesta? Kommentoi tuohon alle ja tilaa tää kanava!


TÄSTÄ olis pitäny puhua Deppin ja Heardin keississä THIS is what should have been talked about in Depp and Heard's case

Tämän oikeustapauksen tärkein asia on jäänyt täysin pimentoon. The most important issue of this legal case has been completely obscured.

Nimittäin lähisuhdeväkivalta. Namely, intimate partner violence.

Johnny Deppin ja Amber Heardin oikeudenkäynti oli mediaspektaakkeli. The trial of Johnny Depp and Amber Heard was a media spectacle.

Monet seurasivat sitä suorana netistä ja kommentoivat aktiivisesti omia ajatuksiaan Youtubessa. Many followed it live online and actively commented their own thoughts on YouTube.

Koko tapauksen ympärille kasvoi käsittämätön viihdeilmiö, joka synnytti tuhansia erilaisia meemejä. An incomprehensible entertainment phenomenon grew around the whole incident, which gave birth to thousands of different memes.

Depp ja Heard ovat molemmat syyttäneet toisiaan väkivaltaisuudesta, ja molemmat ovat kiistäneet itseensä kohdistuneet syytökset. Depp and Heard have both accused each other of violence, and both have denied the allegations against themselves.

Oikeutta käytiin siitä, ovatko näyttelijät syyllistyneet toistensa kunnianloukkaukseen. The trial was about whether the actors were guilty of defaming each other

Eli pahoinpitelyistä ei ole annettu tuomioita. That is, no convictions have been handed down for the beatings.

Mutta tällä videolla ei käsitellä sitä, kuka syyllistyi mihinkin vaan sitä, mistä tämän oikeudenkäynnin yhteydessä olisi kannattanut uutisoida. But this video is not about who did what, but about what should have been covered in the context of this trial.

Ensimmäinen juttu: lähisuhdeväkivalta koskettaa kaikkia sukupuolia. First thing: intimate partner violence affects all genders.

Tuoreimman tilaston mukaan lähisuhdeväkivallan uhreista naisia oli noin 75 prosenttia. According to the latest statistics, about 75 percent of victims of intimate partner violence were women.

Ja Miehiä puolestaan oli se jäljelle jäävä 25 prosenttia. And for men, in turn, it was the remaining 25 percent.

Siitä kertominen on vaikeaa kaikille, mutta erityisesti miehillä siihen on korkeampi kynnys. It’s hard for everyone to talk about, but men in particular have a higher threshold for it.

Lisäksi miesten kokemasta lähisuhdeväkivallasta on tosi vähän tutkimustietoa. In addition, there is very little research data on intimate partner violence experienced by men.

Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että naiset ovat useammin parisuhdeväkivallan uhreja. However, this does not change the fact that women are more likely to be victims of intimate partner violence.

Ja tältä nämä tilastot ovat näyttäneet viimeiset kymmenen vuotta. And this is what these statistics have been showing for the last ten years.

Paitsi jos katsoo grafiikan alkua. Unless you look at the beginning of the graphics.

Sillon lähisuhdeväkivaltatapauksia oli huomattavasti vähemmän. At that time, there were far fewer cases of intimate partner violence.

Tämä johtuu siitä, että vasta vuonna 2011 läheiseen kohdistetut niin sanotut lievät pahoinpitelyt tulivat virallisen syytteen alaiseksi. This is because it was not until 2011 that so-called minor assaults on a loved one came under official prosecution.

Eli ennen tuota tekijää ei voitu syyttää rikoksesta, ellei uhri itse vienyt asiaa eteenpäin. So before that, the perpetrator could not be charged with a crime unless the victim herself took the case forward.

Tällaiset lakimuutokset kertovat siitä, että yhteiskunnan suhtautuminen lähisuhdeväkivaltaan on muuttunut, mutta monet näistä muutoksista ovat aika tuoreita. Such changes in the law indicate that society’s attitudes towards intimate partner violence have changed, but many of these changes are quite recent.

Esimerkiksi raiskaus avioliitossa tuli laittomaksi vasta vuonna 94. For example, rape in marriage did not become illegal until 94.

Mut asenteet eivät aina muutu lakien mukana, ja tilastot ovat vain jäävuoren huippu. But attitudes don’t always change with the laws, and the statistics are just the tip of the iceberg.

Läheskään kaikkea lähisuhdeväkivaltaa ei raportoida viranomaisille. Nearly all intimate partner violence is not reported to the authorities.

Olen itsekin törmännyt usein siihen, että väkivallan tekijä on hyvin taitava puhumaan, ja väkivallan kokija voi jäädä täysin alakynteen. I myself have often come across the fact that the perpetrator of the violence is very adept at speaking, and the subject of the violence can be completely outnumbered.

Mä kävin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella tapaamassa erikoistutkija Johanna Hietamäkeä, joka tutkii lähisuhdeväkivaltaa työkseen. I visited the Department of Health and Welfare to meet Johanna Hietamäki, a specialist researcher who studies relationhip violence at their work.

Sitten siihen väkivaltaan voi myös tottua. Then you can also get used to that violence.

Kun on välillä hyviä aikoja, niin ei huomaa, kuinka haitallista tämä on. When there are good times at times, you don’t realize how harmful this is.

Sitten myöskin se, että kun on väkivallan kohteena, ja monesti se väkivalta pikkuhiljaa pahenee, niin se yhä enemmän vaikuttaa ihmisen kykyyn toimia. Then there is also the fact that when one is subjected to violence, and often the violence gets worse little by little, it increasingly affects one's ability to act.

Ja tämä on se toinen juttu: väkivaltaisesta suhteesta voi olla vaikea lähteä. And this is the other thing: it can be hard to leave a violent relationship.

Tähän liittyy niin sanottu väkivallan kehä. This involves the so-called cycle of violence.

Ensin tunnelma alkaa pikkuhiljaa kiristyä, minkä jälkeen lopulta tilanne eskaloituu väkivaltatapahtumaan. At first, the mood gradually begins to tighten, after which the situation eventually escalates into an incident of violence.

Sen jälkeen seuraa niin sanottu hyvä vaihe, kun tekijä katuu ja hyvittelee sekä pyytää anteeksi. This is followed by the so-called good phase, when the perpetrator repents and apologizes and apologizes.

Yleensä hyvän vaiheen jälkeen kehä alkaa pikkuhiljaa alusta jännityksen rakentumisella. Usually, after a good phase, the cycle slowly starts all over again with the build-up of tension.

Se on sellainen kehä, että siitä ei ole helppo lähteä pois. It is such a circle that it is not easy to leave.

Siinä kuitenkin tulevat ne äärettömän hyvät vaiheet. However, that's where the incredibly good stages come in.

Ei välttämättä näe ja huomaa, mitä tässä tapahtuu. You may not see and notice what is happening here.

Ja sitten kolmas juttu: lähisuhdeväkivaltaan liittyy usein häpeää. And then the third thing: intimate partner violence is often associated with shame.

Siksi siihen pitäisi aina suhtautua hienotunteisesti. That's why it should always be approached with tact.

Näin ei käyny Amber Heardin kohdalla, joka joutui rankan kiusaamisen kohteeksi sosiaalisessa mediassa. This is not the case with Amber Heard, who was subjected to severe bullying on social media.

Ja nyt huolena on, että jatkossa lähisuhdeväkivallan uhreiksi joutuneet naiset eivät uskalla kertoa kokemastaan väkivallasta, koska pelkäävät tällaista kohtelua. And now the concern is that in the future, women who are victims of intimate partner violence will not dare to tell about the violence they have experienced, because they are afraid of such treatment.

Samaan aikaan ajatellaan, että tämän tapauksen johdosta miehet todennäköisesti uskaltavat tulevaisuudessa kertoa rohkeammin kokemastaan väkivallasta Deppin saaman sympatian takia. At the same time, it is thought that due to this case, men will probably dare to speak more boldly about the violence they experienced in the future because of the sympathy Depp has received.

Amber Heard ja Johnny Depp molemmat lopulta tuomittiin kunnianloukkauksesta. Amber Heard and Johnny Depp were both eventually convicted of defamation.

Mutta tässä mediasirkuksessa harva näyttäytyy voittajana. But in this media circus, few emerge as winners.

Lähisuhdeväkivallasta pitää puhua, siitä pitää uskaltaa kertoa, mutta nyt valitettavasti Amber Heardin ja Johnny Deppin tapauksessa siitä tuli viihdettä. You have to talk about intimate partner violence, you have to dare to talk about it, but now, unfortunately, in the case of Amber Heard and Johnny Depp, it became entertainment.

Mitä mieltä sä oot tästä kaikesta? Kommentoi tuohon alle ja tilaa tää kanava! What do you think about all this? Comment below and subscribe to this channel!