×

우리는 LingQ를 개선하기 위해서 쿠키를 사용합니다. 사이트를 방문함으로써 당신은 동의합니다 쿠키 정책.


image

Yle Uutiset Rec, Ostin samat ruokaostokset kuin vuosi sitte, tässä ero!

Ostin samat ruokaostokset kuin vuosi sitte, tässä ero!

Mä kävin ostamassa just samat ostokset ja just samasta kaupasta kuin vuosi sitten, ja katsopa.

Näistä kassiin päätyneistä tuotteista vain basilika ja miniluumutomaatit ovat pysyneet saman hintaisina.

Esimerkiksi tonnikalapalat auringonkukkaöljyssä ja vapaan kanan munat ovat selvästi kallistuneet.

Ja nyt nämä noin kolmenkymmenen euron ostokset maksoivatkin neljä ja puoli euroa enemmän kuin vuosi sitten.

Tämä hintojen nousu ei tule tietenkään jäämään vain näihin tuotteisiin.

Jos tulee vedettyä esimerkiksi kahvia ja lihaa paljon, rahaa tulee menemään enemmän kuin ennen.

Maksavatko elintarvikkeet liikaa teidän mielestänne?

No kyllä minun mielestäni maksaa.

Ne ovat nousseet niin paljon kaikki.

Ruoan odotetaan kallistuvan tänä vuonna 11 prosenttia, mikä voisi tarkoittaa, että vuodessa ruoasta saisi maksaa 500 euroa enemmän.

Mä lähdin selvittelemään, että mistä tämä hintojen nousu oikein johtuu.

Ja tilaa tämä kanava!

Venäjän aloittama sota Ukrainassa vaikuttaa nyt kaikkeen, myös ruoan hintaan.

[ [Ursula von der Leyen, Euroopan komission puheenjohtaja] Se, että on kehittymässä vakava ruokakriisi on ainoastaan Venäjän perusteettoman sodan syytä ]

Nämä molemmat maat kuskaavat maailmalle mahdottoman paljon viljaa.

Ja nyt Venäjä ei päästä ukrainalaisia laivoja viemään sitä viljaa eteenpäin.

Venäjältäkään tavara ei liiku enää samalla tavalla kuin ennen pakotteiden takia.

Etenkin vehnää viedään Venäjältä ja Ukrainasta muihin maihin.

Nämä maat ovat vastanneet melkein kolmanneksesta maailman vehnäkaupasta.

Sodan aihuttamista viljan viennin vaikeuksista kärsivät etenkin jo valmiiksi köyhät maat, joihin vehnää viedään paljon enemmän kuin esimerkiksi Eurooppaan.

Nyt vehnä seisoo sodan keskellä eikä pääse maailmalle.

Lisäksi Ukraina tarvitsee itse kipeästi ruokaa, joten se ei voikaan viedä sitä niin paljon muille.

Ukraina on myös syyttänyt Venäjää siitä, että ne varastaisivat Ukrainan viljaa.

Venäjä on nämä syytteet kiistänyt.

[ Mitä Ukrainasta varastettua Venäjä on onnistunut myymään? [Sergei Lavrov, Venäjän ulkoministeri] Te (Ukrainalaista) olette aina niin kiinnostuneita, että mitä kaikkea voi varastaa mistäkin, että luulette muidenkin ajattelevan niin. ]

Näissä satelliittikuvissa näyttäisi siltä, että venäläiset lastaavat ukrainalaista viljaa laivoihinsa Sevastopolissa.

Joka tapauksessa sodan takia vehnää on nyt vähemmän tarjolla, ja se tarkoittaa tietenkin sitä, että vehnästä on tullut kalliimpaa.

Täällä kotimaassa ruoan hinta saattaa nousta tänä vuonna nopeammin kuin lähes 60 vuoteen.

Sota ei ole ainut syy hintojen nousuun.

Ruoka on ollut kallistumassa jo ennen sitä.

Toinen iso tekijä on energian hinnan nousu.

Öljy on nyt kalliimpaa, ja sitä tarvitaan muun muassa polttoaineisiin, että sitä ruokaa saadaan kulkemaan maailmalle.

Lisäksi öljyä tarvitaan ruoan pakkausmateriaaleihin.

Myös sähkön hinta on noussut.

Se vaikuttaa, koska ruoan tuottajat joutuvat maksamaan käyttämästään sähköstä enemmän.

Polttoaineita ja energian hintojen nousulle ei vielä näy loppua, joten voi olla, että nämä vaikuttavat ruokakuluihin vielä hyvän aikaa.

Sitten ovat myös lannoitteet.

Niiden valmistukseen tarvitaan koko ajan kallistuvaa maakaasua.

Lannoitteiden hinta on vuodessa jo kolminkertaistunut.

Lisäksi lannoitteita on tuotu paljon Venäjältä, joten senkin takia se on kalliimpaa.

Lannoitteet ovat tietenkin todella tärkeitä, koska eihän mitään saada kasvamaan, jos niitä ei saada pelloille.

Sitten on vielä ilmastonmuutos.

Sen aiheuttamat sään ääri-ilmiöt pilaavat satoja.

Suomessakin edellinen sato oli huonompi, viimekesäisen pitkän helleputken takia.

Lisäksi tietenkin koronan tuomat haasteet, kuten sähkön, dieselin ja lannoitteiden kallistuminen näkyvät edelleen ruoan tuotannossa.

Nämä kaikki syyt iskevät etenkin ruoan tuotantoon, eli yksinkertaisesti tuottamisesta tulee kalliimpaa.

Jos hintojen nousu ylipäänsä kiinnostaa enemmän, niin käy katsomassa nämä Hennan videot aiheesta.

Eli: ruoka kallistuu, mutta mitä voisi tehdä, jotta onnistuisi pitämään ruokakulut kohtuullisina?

Mä olen alkanut vertailemaan vähän tarkemmin tuotteita ja heittämään ostoskoriin vähän halvempia juttuja.

Ruokahävikkiin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, koska se pois heitetty ruoka on euroissa enemmän kuin ennen.

Ulkona syöminen voi nyt monella jäädä vähemmälle.

Se on kuitenkin varmaa, että meillä Suomessa ruoka ei lopu, koska me olemme monen tuotteen, kuten viljojen, suhteen omavaraisia, eikä meillä ole näkyvissä varsinaista pulaa mistään.

Siinä missä köyhemmissä maissa on oikeasti nälänhätää, niin me selvitään kuitenkin vain kasvavilla hinnoilla.

Mutta kyllä tämä varsinkin vähävaraisten kohdalla herättää huolta, koska kyllä sitä ruokaa pitäisi joka päivä pöytään saada.

Olisiko sulla mitään idiksiä (ideoita) siihen, mistä ja miten nyt säästäisi kun ruokaan menee enemmän rahaa?

Heitä kommentteihin ja pistä kanava tilaukseen!


Ostin samat ruokaostokset kuin vuosi sitte, tässä ero! I bought the same groceries as a year ago, here's the difference!

Mä kävin ostamassa just samat ostokset ja just samasta kaupasta kuin vuosi sitten, ja katsopa. I went to buy exactly the same purchases and in exactly the same store as a year ago, and lo and behold.

Näistä kassiin päätyneistä tuotteista vain basilika ja miniluumutomaatit ovat pysyneet saman hintaisina. Of these products that ended up in the bag, only basil and mini plum tomatoes have remained the same price.

Esimerkiksi tonnikalapalat auringonkukkaöljyssä ja vapaan kanan munat ovat selvästi kallistuneet. For example, pieces of tuna in sunflower oil and eggs from free-range chickens have clearly become more expensive.

Ja nyt nämä noin kolmenkymmenen euron ostokset maksoivatkin neljä ja puoli euroa enemmän kuin vuosi sitten. And now these purchases of about thirty euros cost four and a half euros more than a year ago.

Tämä hintojen nousu ei tule tietenkään jäämään vain näihin tuotteisiin. Of course, this price increase will not only be limited to these products.

Jos tulee vedettyä esimerkiksi kahvia ja lihaa paljon, rahaa tulee menemään enemmän kuin ennen. If, for example, a lot of coffee and meat is drawn, more money will be spent than before.

Maksavatko elintarvikkeet liikaa teidän mielestänne? Do you think groceries cost too much?

No kyllä minun mielestäni maksaa. Well, yes, I think it's worth it.

Ne ovat nousseet niin paljon kaikki. They have all risen so much.

Ruoan odotetaan kallistuvan tänä vuonna 11 prosenttia, mikä voisi tarkoittaa, että vuodessa ruoasta saisi maksaa 500 euroa enemmän. Food is expected to become more expensive this year by 11 percent, which could mean that one would have to pay 500 euros more for food in a year.

Mä lähdin selvittelemään, että mistä tämä hintojen nousu oikein johtuu. I set out to find out exactly why this rise in prices is due.

Ja tilaa tämä kanava!

Venäjän aloittama sota Ukrainassa vaikuttaa nyt kaikkeen, myös ruoan hintaan. The war started by Russia in Ukraine now affects everything, including the price of food.

[ [Ursula von der Leyen, Euroopan komission puheenjohtaja] Se, että on kehittymässä vakava ruokakriisi on ainoastaan Venäjän perusteettoman sodan syytä ]

Nämä molemmat maat kuskaavat maailmalle mahdottoman paljon viljaa. Both of these countries reap an impossible amount of grain for the world.

Ja nyt Venäjä ei päästä ukrainalaisia laivoja viemään sitä viljaa eteenpäin. And now Russia is not letting Ukrainian ships take that grain forward.

Venäjältäkään tavara ei liiku enää samalla tavalla kuin ennen pakotteiden takia. Even from Russia, goods are no longer moving in the same way as before due to sanctions.

Etenkin vehnää viedään Venäjältä ja Ukrainasta muihin maihin. Wheat in particular is exported from Russia and Ukraine to other countries.

Nämä maat ovat vastanneet melkein kolmanneksesta maailman vehnäkaupasta. These countries are responsible for almost a third of the world wheat trade.

Sodan aihuttamista viljan viennin vaikeuksista kärsivät etenkin jo valmiiksi köyhät maat, joihin vehnää viedään paljon enemmän kuin esimerkiksi Eurooppaan. The already poor countries suffer especially from the war-induced difficulties in grain exports, into which much more wheat are exported than into Europe, for example. Note that aiheuttaminen is noted here colloquially as aihuttaminen.

Nyt vehnä seisoo sodan keskellä eikä pääse maailmalle. Now the wheat stands in the middle of the war and cannot enter the world.

Lisäksi Ukraina tarvitsee itse kipeästi ruokaa, joten se ei voikaan viedä sitä niin paljon muille. In addition, Ukraine itself is in dire need of food, so it cannot export it so much to others.

Ukraina on myös syyttänyt Venäjää siitä, että ne varastaisivat Ukrainan viljaa. Ukraine has also accused Russia of stealing Ukrainian grain. Reader uses a different word for varastaa

Venäjä on nämä syytteet kiistänyt. Russia has denied these allegations.

[ Mitä Ukrainasta varastettua Venäjä on onnistunut myymään? [Sergei Lavrov, Venäjän ulkoministeri] Te (Ukrainalaista) olette aina niin kiinnostuneita, että mitä kaikkea voi varastaa mistäkin, että luulette muidenkin ajattelevan niin. ] [What has Russia managed to sell stolen from Ukraine? [Sergei Lavrov, Russian Foreign Minister] You (Ukrainian) are always so interested that anything can be stolen from anything that you think others so think. ]

Näissä satelliittikuvissa näyttäisi siltä, että venäläiset lastaavat ukrainalaista viljaa laivoihinsa Sevastopolissa. In these satellite images, it would appear that the Russians are loading Ukrainian grain on their ships in Sevastopol.

Joka tapauksessa sodan takia vehnää on nyt vähemmän tarjolla, ja se tarkoittaa tietenkin sitä, että vehnästä on tullut kalliimpaa. In any case, because of the war, wheat is now less available, and that means, of course, that wheat has become more expensive.

Täällä kotimaassa ruoan hinta saattaa nousta tänä vuonna nopeammin kuin lähes 60 vuoteen. Here in Finland, the price of food may rise faster this year than in almost 60 years.

Sota ei ole ainut syy hintojen nousuun. War is not the only reason for rising prices.

Ruoka on ollut kallistumassa jo ennen sitä. Food has been getting more expensive before then.

Toinen iso tekijä on energian hinnan nousu. Another big factor is the rise in energy prices.

Öljy on nyt kalliimpaa, ja sitä tarvitaan muun muassa polttoaineisiin, että sitä ruokaa saadaan kulkemaan maailmalle. Oil is now more expensive and is needed, among other things, for fuels to make that food go to the world.

Lisäksi öljyä tarvitaan ruoan pakkausmateriaaleihin. In addition, oil is needed for food packaging materials.

Myös sähkön hinta on noussut. The price of electricity has also risen.

Se vaikuttaa, koska ruoan tuottajat joutuvat maksamaan käyttämästään sähköstä enemmän. It applies because food producers end up paying more for the electricity they use.

Polttoaineita ja energian hintojen nousulle ei vielä näy loppua, joten voi olla, että nämä vaikuttavat ruokakuluihin vielä hyvän aikaa. The rise in fuel and energy prices does not seem to be over yet, so it is possible that these will affect food costs for some time to come.

Sitten ovat myös lannoitteet. Then there are the fertilizers.

Niiden valmistukseen tarvitaan koko ajan kallistuvaa maakaasua. Their production requires natural gas, which is becoming more and more expensive.

Lannoitteiden hinta on vuodessa jo kolminkertaistunut. The price of fertilizers has already tripled in a year.

Lisäksi lannoitteita on tuotu paljon Venäjältä, joten senkin takia se on kalliimpaa. In addition, a lot of fertilizers have been imported from Russia, which is why it is more expensive.

Lannoitteet ovat tietenkin todella tärkeitä, koska eihän mitään saada kasvamaan, jos niitä ei saada pelloille. Fertilizers are, of course, really important, because nothing can be made to grow if they are not available in the fields.

Sitten on vielä ilmastonmuutos. Then there is climate change.

Sen aiheuttamat sään ääri-ilmiöt pilaavat satoja. The extreme weather events it causes ruin crops.

Suomessakin edellinen sato oli huonompi, viimekesäisen pitkän helleputken takia. In Finland, too, the previous harvest was worse, due to last summer's long period of heat.

Lisäksi tietenkin koronan tuomat haasteet, kuten sähkön, dieselin ja lannoitteiden kallistuminen näkyvät edelleen ruoan tuotannossa. In addition, of course, the challenges posed by corona, such as higher prices for electricity, diesel and fertilizers, are still reflected in food production.

Nämä kaikki syyt iskevät etenkin ruoan tuotantoon, eli yksinkertaisesti tuottamisesta tulee kalliimpaa. All of these reasons hit food production in particular, meaning that production simply becomes more expensive.

Jos hintojen nousu ylipäänsä kiinnostaa enemmän, niin käy katsomassa nämä Hennan videot aiheesta. If one is more interested in rising prices at all, then go watch these Henna videos on the subject.

Eli: ruoka kallistuu, mutta mitä voisi tehdä, jotta onnistuisi pitämään ruokakulut kohtuullisina? That is, food becomes more expensive, but what could one do to keep food costs reasonable?

Mä olen alkanut vertailemaan vähän tarkemmin tuotteita ja heittämään ostoskoriin vähän halvempia juttuja. I’ve started comparing the products a little more closely and throwing a little cheaper stuff in the cart.

Ruokahävikkiin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, koska se pois heitetty ruoka on euroissa enemmän kuin ennen. It is worth paying particular attention to food waste, as the amount of food thrown away is in euros more than before.

Ulkona syöminen voi nyt monella jäädä vähemmälle. Eating out can now be less for many.

Se on kuitenkin varmaa, että meillä Suomessa ruoka ei lopu, koska me olemme monen tuotteen, kuten viljojen, suhteen omavaraisia, eikä meillä ole näkyvissä varsinaista pulaa mistään. However, it is certain that we will not run out of food in Finland, because we are self-sufficient in many products, such as cereals, and we do not see a real shortage of anything.

Siinä missä köyhemmissä maissa on oikeasti nälänhätää, niin me selvitään kuitenkin vain kasvavilla hinnoilla. However, where there is really famine in poorer countries, we will only survive on rising prices.

Mutta kyllä tämä varsinkin vähävaraisten kohdalla herättää huolta, koska kyllä sitä ruokaa pitäisi joka päivä pöytään saada. But yes, this is especially worrying for the poor, because yes, that food should be on the table every day.

Olisiko sulla mitään idiksiä (ideoita) siihen, mistä ja miten nyt säästäisi kun ruokaan menee enemmän rahaa? Would you have any ideas (ideas) on where and how to save money now when more money goes into food?

Heitä kommentteihin ja pistä kanava tilaukseen! Throw in the comments and subscribe to the channel!