TYTÖN KIRKOSSA KÄYNTI
Legenda.
Kirkkoon mua käskettihin, Oma miel' ol' marjamaille; Näin emo sanoi minulle, Kallis kantaja puheli: »Kuules, tytti kultaseni, Äitis ilo ainokainen, Mene aittahan mäelle, Ota orrelta omasi, Pane päällesi parahat, Valkoisimpasi valitse, Katso kaunehin pukusi— Kuule, kuinka kellot soivat, Heläjävät Herran luota! Sua kutsuvi kumunsa, Äänet taivon toivottavat Käyväks' kerran kirkkohonkin, Kerran tänäkin kesänä, Eikä mennä marjamaille, Vaaran taaksi vaapukkahan, Mäen taaksi mansikkahan, Joka sunnuntai salolle». Niinhän käski äiti armas, Vaka vanhempi varoitti, Kirkkohon mun äiti käski, Oma miel' ol' marjamaille.— Menin aittahan mäelle, Otin orrelta omani, Panin päälleni parahat, Valkoisimpani valitsin, Katsoin kauneimman pukuni; Vaan en kirkkoon käynytkänä, Kohen soittoa samonnut; Otin tuohisen tuvasta, Kopsan uunilta kopaisin, Kupehelle kopsan kätkin, Päälle vyölinän vetäisin. Äiti vastahan tulevi Lapsen kanssa kynnyksellä. Osasi sanan ovessa, Virkki mulle mennessänsä:
»Mitä piilossa pitelet, Liinan alla liikuttelet? Virsikirjako kupehellas, Herran sana suojassasi?»
Äiti hellästi hymyili, Nyökki päätä piiallensa.— Minä pistiime pihalle, Kaarroin kartanon perälle, Hiivin hiljaa aitan taaksi Seinävieriä varoen, Siitä painuin pientarelle Taaksi runsahan rukihin, Kuulostelin kuulevata, Ojo-kauloin katsojata— Ei mua kukana kuullut, Eikä äitini äkännyt; Tuuinta tuvasta kuului, Hyrähtely hellän äidin.
Päivä paistoi, taivas hohti, Kukka tuoksui, nurmi nuokkui, Ruis suhkaen sihisi Ilman hengen heiluttaissa, Huokuessa hellän tuulen— Koillisista kirkko kuulti, Kellot kuuluen kumisi, Etelässä ahot auken', Salot siinteli siniset, Lehot lehväiset levisi. Kirkkoon kutsui kellon kieli, Oma miel' ol' marjamaille. Lemu lenteli lehosta, Hyvä haju heinikosta, Minä lemua lensin kohti, Kiisin kohti kukkuloita, Vasten armaita ahoja; Huivi aukes' hyppiessä, Letti lentäissä levisi, Karis' rimsut rinnoiltani, Helyt helmoilta sirosi, Korut päältäni putosi— Tuntui kuin ois ken ajanut, Joku juossut jälkiäni, Pelko kiiätti pakohon, Vapistus takoa työnsi. Ennätin aholle nousta, Kerkesin kummulle kohota— Kaukaa kuuluvi hyminä, Vieri virsi tuulen tietä, Herran huoneesta humisi— Tuolloin tuntui tunnossani, Ääni äitini varoitti:
»Elä mene marjamaille, Joka sunnuntai salolle, Käyhän kerran kirkkohonkin, Kerran tänäkin kesänä—»
Käki kukkui toisahalla, Takanani lintu lauloi, Lehon liepeestä helisi:
»Katso tänne, kulta tytti, Tule tänne, armas impi, Täällä, tääll' on marjamaita, Metsä täynnä mansikoita, Vaapukoita vaaran rinne!» Minä kurja kuulin tuota, Koito taakseni katahin— Poika seisoi puun nojassa, Mies sorea, muoto kaunis; Puhui poika puun nojasta, Hymyhuulin haastatteli:
»Terve, tyttini korea, Terve sä, ihana impi, Minne matkas, kunne kulkus, Kauaksiko käyntis nopsa'» Minä en vastata osannut, Hä'ässäni sanoiksi saa'a, Puna poistui poskiltani, Syän sykkyrään vetihe, Kieli kangistui kokohon, Puhe katkes' kielen alle. »Miksikä minua pelkäät, Miksi säikähit kovasti?»
»Enhän mä sinua tunne— Mikä lienet mies metsästä, Joku rosvo, ryöveäjä—»
»Enhän ookaan mies metsästä, Enkä rosvo, ryöveäjä, Hovin oon suuren herraspoika, Tuttu suuresta talosta, Lähin marjan maistantahan, Tulin mansikan hakuhun».
»Eihän teill' oo tuohistana, Marja-astiaa mukana?» »Ei oo mulla, mutt' on sulla, Yhtehen me yhtykäämme, Yhen tuohen tienohille, Yhen astian alalle!» En mä esteä ilennyt, Enkä kielteä kehannut— Suorin sotkut suortuvani, Panin hapset palmikolle, Huivin solmuhun sitaisin, Kaulan alle kiinnittelin, Hamehen hyvästi laitoin, Puhistin pyhäpukuni— Kiiltosilmin herra katsoi, Hymykatsehin saneli:
»Ootpa kaunis, impi kaino, Sinisilmäinen sorea, Suus on mansikka makea, Poskes puolukka punainen— Eläkä pelkeä enämmin, Vieno turhasta vapise».
Aloin astella ahoa, Metsän viertä vieretellä; Herra kulki kupehella, Sivulla siputti sorja— Minä en katsoa rohennut, Ylös luo'a luomiani, Huivin otsalle hivutin, Ve'in liinan leuan päälle, Päätä palmikon pureksin, Lettinauhoja nutustin, Katselin ahon kiviä, Tietä pitkin tuijottelin; Keksin marjan mättähältä, Maasta mansikan havahin, Oisin marjan maistanunna, Punaposken poimiellut— Herra ei ottaa antanunna, Poika poimia luvannut, Houkutteli loitommalle, Ahon viertä alemmaksi, Siell' ois suurempi marikko, Siellä mansikat makeimmat! Otti mun käestä kiinni, Rantehesta riuhallutti, Enkä voinut vastustella, Enkä huutoa hupakko— Voi, jos oisin vastustellut, Voi, jos huutanut hupakko!—
Kiiruusti kuletti herra, Ahneesti ahoa riensi, Toi mun tuoksu-tuomikkohon, Lemulehtoon lennähytti— Riutumus mun rinnan täytti, Sy'än-alani ahas tunne, Kun ei päiveä näkynyt Eikä tuulta tuntununna Läpi lehväisen lepikon, Puhki tumman tuomimetsän.— Heitti mun herra heinikkohon, Alas painoi pensahasen, Pimis' päivä, mustui metsä, Suli sieluni sumuhun—- Vihels' viiasta orihin, Lepikosta liinaharjan, Pois katosi puien taaksi, Ajoi kohta kuuluvista, Maa jyrisi mennessänsä, Tanner allani tutisi— Heitti minut herjatuksi, Pilatuksi piika raukan, Viattoman voitetuksi, Ikipäivin itkettäväks'. Nousin jällehen jaloille, Suorin siitä seisoalle, Tuska tykki tunnossani, Ahistus povessa painoi, Peikolta petäjä näytti, Aavehelta armas koivu— Enkä itkeä osannut, Kyynelin kovasta päästä, Huolistani huojennaita.—
Astelin ylös aholle, Kohottausin kunnahalle, Tyhjä tuohinen käessä, Ontto muisto mielessäni; Raukeat jalat minulla, Rinta vielä raukeampi. Ennätin aholle nousta, Kerkesin kummulle kohota, Katsahin kohen kotia, Vasten huonetta hupaista, Sijallaan se siinä seisoi, Pellon keskestä punoitti— En ois luullut seisovaksi, Enkä pystyssä pysyväks'. Siirtyi silmäni ulomma, Sattui kirkon salvoksihin— Korkeena se kohos' siellä, Ylös ilmoihin yleni, Kirkkahasti ristit kiilsi, Pyhäisesti pallot paistoi, Kello kolmesti kumahti, Mahtavasti vaski vonkui Pyhäpäivän päättäjäisiks', Suuren sunnuntain lopuksi.— Minä lähin liikkehelle, Kaarroin tuosta kirkkotielle, Kansa kirkosta kohisi, Väki tulvi temppelistä, Hevot juoksi, joukko huusi, Kärryt ryskyen rytisi; Toivoin kuolla kärryn alle, Kavioihin kaatuvani— Ei ollut sitä imeistä, Ohillista armeijasta, Jok' ois allensa ajanut, Kavioihin kuolettanut. Kotia mä kurja kuljin, Onneton omille teille.
Äiti istuvi ovessa, Kantajani kynnyksellä, Rakas lapsi rinnoillansa, Poika pienoinen povella— Sanoi mua muistaneensa, Saarn'-aikana aatelleensa— Kyseli papin puheita, Sanasia saarnamiehen— Mitäs tiesin mä poloinen, Kuta kurja kertoella Papin pyhistä puheista, Saarnan suurista sanoista, Jonk' oli rippini rikosta, Synnintyötä saarna-aika— 1884.
