×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - toukokuu 2021-05, Keskiviikko 5.5.2021 (radio)

Koronarokotuksissa on eri alueilla eroja

Koronarokotukset etenevät Suomessa eri vauhtia eri alueilla.

Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä Lohjalla rokotetaan jo 40-vuotiaita. Pohjois-Karjalassa rokotetaan vasta niitä, jotka täyttävät 65 vuotta.

Rokotejakoa ei ole painotettu riskiryhmien mukaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo, että ryhmien kokoa ei tarkkaan tiedetä.

Ensimmäisten rokoteannosten tahti hidastuu hieman. Toisia annoksia aletaan antaa nopeampaa vauhtia.

Rajakontrolli on tiukkenemassa

Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee uutta mallia maahantuloon.

Tavoite on tiukentaa rajakontrollia varsinkin satamissa ja lentoasemilla. Matkustajamäärät lisääntyvät, kun koronarajoituksia puretaan.

Yksi vaihtoehto on, että kuljetusyhtiöt tarkastavat koronatodistuksia jo lähtömaassa. Silloin matkustajia ei tarvitse ohjata terveystarkastukseen Suomessa.

Tämän jälkeen testitodistuksia ja rokotetodistuksia voi valvoa pistotarkastuksilla. Se voi estää ruuhkia rajanylityksessä.

Tällä hetkellä Suomi ei vaadi negatiivista testitodistusta matkustajilta, jotka saapuvat Suomeen.

EU:n elpymispaketti etenee eduskunnassa

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta kannattaa EU:n elpymispaketin hyväksymistä. Valiokunta painottaa, että paketin pitää olla ainutkertainen.

Valiokunnan jäsenistä 12 puolsi paketin hyväksymistä, 5 vastusti, ja 3 äänesti tyhjää. Vastustajat olivat perussuomalaisista ja kristillisdemokraateista. Kokoomuslaiset äänestivät tyhjää.

Elpymispaketin tarkoitus on auttaa unionin jäsenmaita selviytymään koronapandemian vaikutuksista.

Ratkaiseva äänestys on ensi keskiviikkona eduskunnassa.

Ammattikoulusta tulee maksuton, kaikista välineistä ehkä ei

Ammattikoulut valmistautuvat maksuttomaan perusopetukseen.

Opetus on opiskelijoille maksutonta ensi syksystä alkaen. Opiskeluvälineiden hankinnassa on kuitenkin ongelmia.

Eroja on esimerkiksi siinä, saavatko opiskelijat omat tietokoneet.

Puolet suomalaisista säästää eläkeikää varten

Jo lähes joka toinen suomalainen säästää rahaa eläkevuosia varten.

Eläketurvakeskuksen tutkimus kertoo, että aktiivisimpia eläkesäästäjiä ovat yrittäjät. Aktiivisia ovat myös työikäiset ja korkeakoulutetut, jotka jäävät pian eläkkeelle.

Kysely kertoo, että yli 50 prosenttia miehistä säästää eläkepäiviä varten. Naisista säästää vain noin 40 prosenttia.