×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.


image

Harry Potter ja viisasten kivi, Ensimmäinen luku (9/10): Poika joka elää

Ensimmäinen luku (9/10): Poika joka elää

Matala jyly oli rikkonut heitä ympäröineen hiljaisuuden. Jyly vahvistui tasaisesti ja he katsoivat katua oikeaan ja vasempaan nähdäkseen ajovalojen paisteen. Jyly yltyi pauhuksi ja he kohottivat katseensa taivaisiin. Valtava moottoripyörä laskeutui ilman halki ja tupsahti kadulle heidän eteensä.

Jos moottoripyörä olikin valtava, se ei ollut mitään verrattuna mieheen joka istui sen selässä. Mies oli pituudeltaan melkein kaksinkertainen tavalliseen mieheen verrattuna ja leveydeltään ainakin viisinkertainen. Hän näytti kaikin puolin liian isolta ollakseen olemassa ja samalla hurjan kesyttömältä–pitkät tuuheat takut mustaa tukkaa ja partaa peittivät hänen kasvonsa melkein kokonaan, hänen kätensä olivat roskapöntön kannen kokoiset ja hänen jalkansa nahkasaappaissa kuin delfiininpoikaset. Valtavilla lihaksikkailla käsivarsillaan hän kantoi huopakääröä.

“Hagrid”, Dumbledore sanoi kuulostaen huojentuneelta. “Vihdoinkin. Mistä sinä sait moottoripyörän?”

“Minä lainasin sen”, jättiläinen vastasi ja kiipesi puhuessaan varovaisesti moottoripyörän selästä. “Nuori Sirius Musta lainasi sen mulle. Minä toin pojan.”

“Ei kai ollut hankaluuksia?”

“Ei–talo oli aika mäskänä, mutta minä sain pojan kunnialla ulos ennen ku jästit alko parveileen siellä. Poitsu nukahti jossain Bristolin yllä.”

Dumbledore ja professori McGarmiwa kumartuivat huopakäärön ylle. Käärön sisästä pilkotti poikavauva, joka nukkui sikeästi. Pojan otsalla olevan sysimustan hiustupsun alla näkyi erikoisen muotoinen haava, se oli kuin salama.

“Tuohonko–?” professori McGarmiwa kuiskasi.

“Siihen”, Dumbledore sanoi. “Siitä jää arpi ikuisiksi ajoiksi.”

“Etkö voisi tehdä sille jotain?”

“En tekisi vaikka voisinkin. Arvista voi olla hyötyä. Minulla on itselläni vasemman polven yläpuolella arpi, joka on täydellinen Lontoon maanalaisen kartta. No–anna hänet tänne, Hagrid–meidän on paras hoitaa homma.”

Dumbledore otti Harryn syliinsä ja kääntyi Dursleyn taloon päin.

“Saisinko–saisinko hyvästellä sen?” Hagrid pyysi.

Hän kumarsi suuren, pörröisen päänsä Harryn ylle ja antoi hänelle varmasti hyvin raapivan, partaisen pusun. Sitten Hagrid yhtäkkiä ulvaisi kuin haavoittunut koira.

“Shh!” professori McGarmiwa hyssytti, ”sinähän herätät jästit!”

“A-a-anteeksi”, Hagrid nyyhkytti, kaivoi ison pilkullisen nenäliinan esiin ja hautasi kasvonsa siihen. “Mutta minä e-e-en kestä tätä–Lily ja James on kuollu–ja pikkanen Harry-raasu joutuu asuun jästien kanssa–”

“Niin, niin, surullistahan se on, mutta ryhdistäydy nyt, Hagrid, ettei meitä löydetä”, professori McGarmiwa kuiskasi ja taputteli Hagridia hellästi käsivarteen samalla kun Dumbledore astui matalan aidan yli ja käveli talon etuovelle. Dumbledore laski Harryn hellävaroen kynnykselle, otti kirjeen viittansa poimuista, työnsi sen Harryn huopiin ja palasi sitten muiden kahden luo. He seisoivat kaikki kolme kokonaisen minuutin katselemassa pikkuista nyyttiä; Hagridin hartiat hytkyivät, professori McGarmiwa räpytti vimmatusti silmiään ja Dumbledoren silmistä oli sammunut niissä yleensä tuikkiva valo.


Ensimmäinen luku (9/10): Poika joka elää

Matala jyly oli rikkonut heitä ympäröineen hiljaisuuden. A low rumbling sound had broken the silence around them. Ett lågt mullret hade brutit tystnaden som omgav dem. Jyly vahvistui tasaisesti ja he katsoivat katua oikeaan ja vasempaan nähdäkseen ajovalojen paisteen. It grew steadily louder as they looked up and down the street for some sign of a headlight; Du blev stadigt starkare och de tittade till höger och vänster om gatan för att se strålkastarnas glöd. Jyly yltyi pauhuksi ja he kohottivat katseensa taivaisiin. it swelled to a roar as they both looked up at the sky — Jyly vrålade och de lyfte blicken mot himlen. Valtava moottoripyörä laskeutui ilman halki ja tupsahti kadulle heidän eteensä. and a huge motorcycle fell out of the air and landed on the road in front of them. En enorm motorcykel sänkte sig genom luften och plaskade ut på gatan framför dem.

Jos moottoripyörä olikin valtava, se ei ollut mitään verrattuna mieheen joka istui sen selässä. If the motorcycle was huge, it was nothing to the man sitting astride it. Om motorcykeln var enorm var den ingenting jämfört med mannen som satt på den. Mies oli pituudeltaan melkein kaksinkertainen tavalliseen mieheen verrattuna ja leveydeltään ainakin viisinkertainen. He was almost twice as tall as a normal man and at least five times as wide. Mannen var nästan dubbelt så lång som en normal man och minst fem gånger så bred. Hän näytti kaikin puolin liian isolta ollakseen olemassa ja samalla hurjan kesyttömältä–pitkät tuuheat takut mustaa tukkaa ja partaa peittivät hänen kasvonsa melkein kokonaan, hänen kätensä olivat roskapöntön kannen kokoiset ja hänen jalkansa nahkasaappaissa kuin delfiininpoikaset. He looked simply too big to be allowed, and so wild — long tangles of bushy black hair and beard hid most of his face, he had hands the size of trash can lids, and his feet in their leather boots were like baby dolphins. Han såg på alla sätt för stor ut för att existera och vilt otämjd på samma gång – långa yviga rockar av svart hår och skägg täckte hans ansikte nästan helt, händerna lika stora som ett soptunnalock och fötterna i läderstövlar som delfinbebisar. Valtavilla lihaksikkailla käsivarsillaan hän kantoi huopakääröä. In his vast, muscular arms he was holding a bundle of blankets. Med sina enorma muskulösa armar bar han en filtrulle.

“Hagrid”, Dumbledore sanoi kuulostaen huojentuneelta. “Hagrid,” said Dumbledore, sounding relieved. "Hagrid," sa Dumbledore och lät lättad. “Vihdoinkin. “At last. "Till sist. Mistä sinä sait moottoripyörän?” And where did you get that motorcycle?” Var fick du tag i motorcykeln?”

“Minä lainasin sen”, jättiläinen vastasi ja kiipesi puhuessaan varovaisesti moottoripyörän selästä. “Borrowed it, Professor Dumbledore, sir,” said the giant, climbing carefully off the motorcycle as he spoke. "Jag lånade den", svarade jätten och klättrade av motorcykeln medan han pratade försiktigt. “Nuori Sirius Musta lainasi sen mulle. “Young Sirius Black lent it to me. "Ung Sirius Black lånade ut den till mig. Minä toin pojan.” I’ve got him, sir.” Jag tog med pojken."

“Ei kai ollut hankaluuksia?” “No problems, were there?” "Jag antar att det inte var några svårigheter?"

“Ei–talo oli aika mäskänä, mutta minä sain pojan kunnialla ulos ennen ku jästit alko parveileen siellä. “No, sir — house was almost destroyed, but I got him out all right before the Muggles started swarmin’ around. "No-house var ganska upproriskt, men jag fick ut pojken med heder innan du lämnade flockas dit. Poitsu nukahti jossain Bristolin yllä.” He fell asleep as we was flyin’ over Bristol.” Pojken somnade någonstans över Bristol.”

Dumbledore ja professori McGarmiwa kumartuivat huopakäärön ylle. Dumbledore and Professor McGonagall bent forward over the bundle of blankets. Dumbledore och professor McGarmiwa böjde sig över filtrullen. Käärön sisästä pilkotti poikavauva, joka nukkui sikeästi. Inside, just visible, was a baby boy, fast asleep. Inifrån bokrullen fanns en pojke som sov gott. Pojan otsalla olevan sysimustan hiustupsun alla näkyi erikoisen muotoinen haava, se oli kuin salama. Under a tuft of jet- black hair over his forehead they could see a curiously shaped cut, like a bolt of lightning. Under den kolsvarta hårtosen på pojkens panna syntes ett märkligt format sår, det var som en blixt.

“Tuohonko–?” professori McGarmiwa kuiskasi. “Is that where — ?” whispered Professor McGonagall. "Är det-?" Viskade professor McGarmiwa.

“Siihen”, Dumbledore sanoi. “Yes,” said Dumbledore. "Där," sa Dumbledore. “Siitä jää arpi ikuisiksi ajoiksi.” “He’ll have that scar forever.” "Det kommer att lämna ett ärr för alltid."

“Etkö voisi tehdä sille jotain?” “Couldn’t you do something about it, Dumbledore?” "Kan du inte göra något åt det?"

“En tekisi vaikka voisinkin. “Even if I could, I wouldn’t. "Jag skulle inte ens om jag kunde. Arvista voi olla hyötyä. Scars can come in handy. Ett ärr kan vara användbart. Minulla on itselläni vasemman polven yläpuolella arpi, joka on täydellinen Lontoon maanalaisen kartta. I have one myself above my left knee that is a perfect map of the London Underground. Jag har själv ett ärr ovanför vänster knä som är en komplett karta över Londons tunnelbana. No–anna hänet tänne, Hagrid–meidän on paras hoitaa homma.” Well — give him here, Hagrid — we’d better get this over with.” Nåväl – ge honom här, Hagrid – vi borde ta hand om det.”

Dumbledore otti Harryn syliinsä ja kääntyi Dursleyn taloon päin. Dumbledore took Harry in his arms and turned toward the Dursleys’ house. Dumbledore tog Harry i sin famn och vände sig mot Dursleys hus.

“Saisinko–saisinko hyvästellä sen?” Hagrid pyysi. “Could I — could I say good-bye to him, sir?” asked Hagrid. "Får jag - får jag säga adjö till det?" frågade Hagrid.

Hän kumarsi suuren, pörröisen päänsä Harryn ylle ja antoi hänelle varmasti hyvin raapivan, partaisen pusun. He bent his great, shaggy head over Harry and gave him what must have been a very scratchy, whiskery kiss. Han böjde sitt stora, fluffiga huvud över Harry och gav honom vad som måste ha varit en väldigt skrapande skäggkyss. Sitten Hagrid yhtäkkiä ulvaisi kuin haavoittunut koira. Then, suddenly, Hagrid let out a howl like a wounded dog. Då ylade Hagrid plötsligt som en sårad hund.

“Shh!” professori McGarmiwa hyssytti, ”sinähän herätät jästit!” “Shhh!” hissed Professor McGonagall, “you’ll wake the Muggles!” "Shh!" Professor McGarmiwa väste, "du väcker mugglarna!"

“A-a-anteeksi”, Hagrid nyyhkytti, kaivoi ison pilkullisen nenäliinan esiin ja hautasi kasvonsa siihen. “S-s-sorry,” sobbed Hagrid, taking out a large, spotted handkerchief and burying his face in it. "A-förlåt", snyftade Hagrid, grävde fram en stor fläckig näsduk och grävde ner sitt ansikte i den. “Mutta minä e-e-en kestä tätä–Lily ja James on kuollu–ja pikkanen Harry-raasu joutuu asuun jästien kanssa–” “But I c-c-can’t stand it — Lily an’ James dead — an’ poor little Harry off ter live with Muggles —” "Men jag eh - jag kan inte stå ut med det här - Lily och James är döda - och lille Harry kommer att behöva klä ut sig med mugglare -"

“Niin, niin, surullistahan se on, mutta ryhdistäydy nyt, Hagrid, ettei meitä löydetä”, professori McGarmiwa kuiskasi ja taputteli Hagridia hellästi käsivarteen samalla kun Dumbledore astui matalan aidan yli ja käveli talon etuovelle. “Yes, yes, it’s all very sad, but get a grip on yourself, Hagrid, or we’ll be found,” Professor McGonagall whispered, patting Hagrid gingerly on the arm as Dumbledore stepped over the low garden wall and walked to the front door. "Ja, ja, det är tråkigt, men håll dig nu, Hagrid, vi kommer inte att hittas", viskade professor McGarmiwa och klappade Hagrid försiktigt på armen när Dumbledore klev över det låga staketet och gick till ytterdörren till huset. Dumbledore laski Harryn hellävaroen kynnykselle, otti kirjeen viittansa poimuista, työnsi sen Harryn huopiin ja palasi sitten muiden kahden luo. He laid Harry gently on the doorstep, took a letter out of his cloak, tucked it inside Harry’s blankets, and then came back to the other two. Dumbledore lade försiktigt Harry på tröskeln, tog brevet från vecken på hans klädnader, stoppade in det i Harrys filtar och gick sedan tillbaka till de andra två. He seisoivat kaikki kolme kokonaisen minuutin katselemassa pikkuista nyyttiä; Hagridin hartiat hytkyivät, professori McGarmiwa räpytti vimmatusti silmiään ja Dumbledoren silmistä oli sammunut niissä yleensä tuikkiva valo. For a full minute the three of them stood and looked at the little bundle; Hagrid’s shoulders shook, Professor McGonagall blinked furiously, and the twinkling light that usually shone from Dumbledore’s eyes seemed to have gone out. De tre stod i en hel minut och tittade på den lilla dumplingen; Hagrids axlar ryckte till, professor McGarmiwa blinkade frenetiskt och Dumbledores ögon hade tappat ljuset som vanligtvis glittrade i dem.