×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.


image

Harry Potter ja viisasten kivi, Ensimmäinen luku (7/10): Poika joka elää

Ensimmäinen luku (7/10): Poika joka elää

Hän kääntyi hymyilemään juovikkaalle kissalle, mutta se oli kadonnut. Kissan sijaan hän hymyili sangen vakavan näköiselle naiselle, jolla oli täsmälleen samanmuotoiset neliskanttiset silmälasit kuin kuviot kissan silmien ympärillä olivat olleet. Hänelläkin oli yllään viitta, smaragdinvihreä sellainen. Hänen mustat hiuksensa oli kammattu tiukalle nutturalle. Hän näytti selvästi ärtyneeltä.

“Mistä tiesit, että se olin minä?” hän kysyi.

“Professori hyvä, en ole koskaan nähnyt kissan istuvan niin kankeana.”

“Olisit itsekin kankea, jos olisit kököttänyt koko päivän tiiliaidalla”, professori McGarmiwa sanoi.

“Koko päivän? Kun olisit voinut juhlia? Minä näin varmasti kymmenet pidot ja kestit matkallani tänne.”

Professori McGarmiwa puuskahti kiukkuisesti.

“Niinpä niin, kaikki tosiaan juhlivat”, hän sanoi kärsimättömästi. “Luulisi, että he ymmärtäisivät vähän varoa, mutta ei–jopa jästit ovat havainneet, että jotain on tekeillä. Siitä kerrottiin heidän uutisissaan.” Hän nytkäytti päätään Dursleyn perheen pimeää olohuoneen ikkunaa kohti. “Minä kuulin sen. Pöllöparvia... tähdenlentoja... Eivät he sentään läpeensä tyhmiä ole. Pakkohan heidän oli jotain huomata. Tähdenlentoja Kentissä–se oli taatusti Dedalus Diggle. Hänellä ei ole koskaan järki paljon päätä pakottanut.”

“Ei heitä voi moittia”, Dumbledore sanoi lempeästi. “Meillä on ollut mitättömän vähän juhlimisen aiheita yhteentoista vuoteen.”

“Minä tiedän sen”, professori McGarmiwa sanoi ärtyneenä. “Mutta ei meidän sen takia tarvitse mennä sekaisin. Väki on kerrassaan varomatonta, kaduilla kirkkaassa päivänvalossa, eikä edes pukeutuneena jästien vaatteisiin, kertaamassa huhuja.”

Hän loi tässä kohdin äkäisen syrjäsilmäyksen Dumbledoreen ikään kuin toivoen, että tämä kertoisi hänelle jotain, mutta kun tämä ei kertonut, hän jatkoi: “Kävisipä totta vie hienosti, jos juuri sinä päivänä kun tiedät-kai-kuka näyttää lopulta häipyneen, jästit pääsisivät perille meistä. Kai hän on todella poissa, Dumbledore?”

“Siltä se ainakin vaikuttaa”, Dumbledore sanoi. “Meillä on paljon syytä kiitollisuuteen. Tahtoisitko sitruunatoffeeta?”

“Mitä?”

“Sitruunatoffeeta. Se on eräänlaista jästien makeista, josta minä pidän kovasti.”

“Ei kiitos”, professori McGarmiwa sanoi hyisesti aivan kuin hetki olisi hänen mielestään ollut sopimaton sitruunatoffeelle. “Kuten sanoin, vaikka tiedät-kai-kuka onkin poissa–”

“Professori hyvä, tottahan sinun kaltaisesi järkevä henkilö voi sentään kutsua häntä nimeltä? Joutavanpäiväistä tuollainen tiedät-kai-kukittelu–minä olen yksitoista vuotta yrittänyt maanitella ihmisiä kutsumaan häntä hänen oikealla nimellään: Voldemort.” Professori McGarmiwa hätkähti, mutta Dumbledore irrotteli kahta sitruunatoffeeta toisistaan eikä näyttänyt huomaavan sitä. “Koko juttu käy niin sekavaksi, jos me aina vain sanomme ‘tiedät-kai-kuka'. Minä en ole ikinä käsittänyt, miksi kenenkään tarvitsisi pelätä lausuessaan Voldemortin nimen.”

“Tiedän kyllä, ettet sinä ole käsittänyt”, professori McGarmiwa sanoi kuulostaen osin raivostuneelta, osin ihailevalta. “Mutta sinä oletkin eri asia. Kaikkihan sen tietävät, ettei tiedät-kai-kuäh, olkoon, Voldemort pelännyt muita kuin sinua.”

“Nyt sinä imartelet”, Dumbledore sanoi tyynesti. “Voldemortilla oli voimia, jollaisia minulle ei milloinkaan tule.”

“Ainoastaan siksi että sinä olet liian–tuota–jalo käyttääksesi niitä.”

“Onneksi on pimeä. Minä en ole punastunut tällä tavalla kertaakaan sen jälkeen kun matami Pomfrey sanoi pitävänsä korvalapuistani.”


Ensimmäinen luku (7/10): Poika joka elää Kapitel eins (7/10): Der Junge, der lebt Chapter one (7/10): the boy who lives Capítulo uno (7/10): el niño que vive Rozdział pierwszy (7/10): Chłopiec, który żyje

Hän kääntyi hymyilemään juovikkaalle kissalle, mutta se oli kadonnut. He turned to smile at the tabby, but it had gone. Han vände sig om för att le mot den randiga katten, men den var borta. Kissan sijaan hän hymyili sangen vakavan näköiselle naiselle, jolla oli täsmälleen samanmuotoiset neliskanttiset silmälasit kuin kuviot kissan silmien ympärillä olivat olleet. Instead he was smiling at a rather severe-looking woman who was wearing square glasses exactly the shape of the markings the cat had had around its eyes. Istället för katten log han mot en mycket allvarlig kvinna med fyrkantiga glasögon av exakt samma form som mönstren runt kattens ögon hade varit. Hänelläkin oli yllään viitta, smaragdinvihreä sellainen. She, too, was wearing a cloak, an emerald one. Han hade också en cape på sig, den smaragdgröna. Hänen mustat hiuksensa oli kammattu tiukalle nutturalle. Her black hair was drawn into a tight bun. Hennes svarta hår kammades till en tight bulle. Hän näytti selvästi ärtyneeltä. She looked distinctly ruffled. Han såg tydligt irriterad ut.

“Mistä tiesit, että se olin minä?” hän kysyi. “How did you know it was me?” she asked. "Hur visste du att det var jag?" han frågade.

“Professori hyvä, en ole koskaan nähnyt kissan istuvan niin kankeana.” “My dear Professor, I’ve never seen a cat sit so stiffly.” "Professor bra, jag har aldrig sett en katt sitta så upprätt."

“Olisit itsekin kankea, jos olisit kököttänyt koko päivän tiiliaidalla”, professori McGarmiwa sanoi. “You’d be stiff if you’d been sitting on a brick wall all day,” said Professor McGonagall. "Du skulle själv vara en skunk om du tillbringade hela dagen på ett tegelstängsel," sa professor McGarmiwa.

“Koko päivän? “All day? "Hela dagen? Kun olisit voinut juhlia? When you could have been celebrating? När kunde du ha firat? Minä näin varmasti kymmenet pidot ja kestit matkallani tänne.” I must have passed a dozen feasts and parties on my way here.” Jag måste ha sett dussintals fester och evenemang på väg hit."

Professori McGarmiwa puuskahti kiukkuisesti. Professor McGonagall sniffed angrily. Professor McGarmiwa nappade ilsket.

“Niinpä niin, kaikki tosiaan juhlivat”, hän sanoi kärsimättömästi. “Oh yes, everyone’s celebrating, all right,” she said impatiently. "Så, alla firar verkligen", sa han otåligt. “Luulisi, että he ymmärtäisivät vähän varoa, mutta ei–jopa jästit ovat havainneet, että jotain on tekeillä. “You’d think they’d be a bit more careful, but no — even the Muggles have noticed something’s going on. "Man skulle kunna tro att de skulle förstå lite försiktighet, men nej - även mugglare har märkt att något är på gång. Siitä kerrottiin heidän uutisissaan.” Hän nytkäytti päätään Dursleyn perheen pimeää olohuoneen ikkunaa kohti. It was on their news.” She jerked her head back at the Dursleys’ dark living-room window. Det rapporterades på deras nyheter." Han vände nu huvudet mot familjen Dursleys mörka vardagsrumsfönster. “Minä kuulin sen. “I heard it. "Jag hörde det. Pöllöparvia... tähdenlentoja... Eivät he sentään läpeensä tyhmiä ole. Flocks of owls... shooting stars... Well, they’re not completely stupid. Flockar av ugglor... stjärnskott... De är trots allt inte helt dumma. Pakkohan heidän oli jotain huomata. They were bound to notice something. Kanske var de tvungna att märka något. Tähdenlentoja Kentissä–se oli taatusti Dedalus Diggle. Shooting stars down in Kent — I’ll bet that was Dedalus Diggle. Star Trek i Kent – det var definitivt Dedalus Diggle. Hänellä ei ole koskaan järki paljon päätä pakottanut.” He never had much sense.” Han har aldrig haft anledning att tvinga huvudet mycket."

“Ei heitä voi moittia”, Dumbledore sanoi lempeästi. “You can’t blame them,” said Dumbledore gently. "Du kan inte skylla på dem," sa Dumbledore försiktigt. “Meillä on ollut mitättömän vähän juhlimisen aiheita yhteentoista vuoteen.” “We’ve had precious little to celebrate for eleven years.” "Vi har haft väldigt lite att fira på elva år."

“Minä tiedän sen”, professori McGarmiwa sanoi ärtyneenä. “I know that,” said Professor McGonagall irritably. "Jag vet det", sa professor McGarmiwa irriterat. “Mutta ei meidän sen takia tarvitse mennä sekaisin. “But that’s no reason to lose our heads. "Men vi behöver inte bli galna på grund av det. Väki on kerrassaan varomatonta, kaduilla kirkkaassa päivänvalossa, eikä edes pukeutuneena jästien vaatteisiin, kertaamassa huhuja.” People are being downright careless, out on the streets in broad daylight, not even dressed in Muggle clothes, swapping rumors.” Människorna är ganska slarviga, på gatorna mitt på ljusa dagen, och inte ens klädda i mugglarkläder, upprepar rykten."

Hän loi tässä kohdin äkäisen syrjäsilmäyksen Dumbledoreen ikään kuin toivoen, että tämä kertoisi hänelle jotain, mutta kun tämä ei kertonut, hän jatkoi: “Kävisipä totta vie hienosti, jos juuri sinä päivänä kun tiedät-kai-kuka näyttää lopulta häipyneen, jästit pääsisivät perille meistä. She threw a sharp, sideways glance at Dumbledore here, as though hoping he was going to tell her something, but he didn’t, so she went on. “A fine thing it would be if, on the very day You-Know-Who seems to have disappeared at last, the Muggles found out about us all. Vid det här laget gav han Dumbledore en snabb blick i sidled som om han hoppades att han skulle berätta något för honom, men när han inte gjorde det fortsatte han: "Ja, det skulle vara fantastiskt om just den dagen du-vet-vem verkar har äntligen försvunnit, mugglarna kunde komma till oss. Kai hän on todella poissa, Dumbledore?” I suppose he really has gone, Dumbledore?” Jag antar att han verkligen är borta, Dumbledore?”

“Siltä se ainakin vaikuttaa”, Dumbledore sanoi. “It certainly seems so,” said Dumbledore. "Åtminstone verkar det så," sa Dumbledore. “Meillä on paljon syytä kiitollisuuteen. “We have much to be thankful for. "Vi har mycket att vara tacksamma för. Tahtoisitko sitruunatoffeeta?” Would you care for a lemon drop?” Vill du ha lite citronkola?”

“Mitä?” “A what?”

“Sitruunatoffeeta. “A lemon drop. Se on eräänlaista jästien makeista, josta minä pidän kovasti.” They’re a kind of Muggle sweet I’m rather fond of.” Det är ett slags mugglargodis, som jag tycker mycket om."

“Ei kiitos”, professori McGarmiwa sanoi hyisesti aivan kuin hetki olisi hänen mielestään ollut sopimaton sitruunatoffeelle. “No, thank you,” said Professor McGonagall coldly, as though she didn’t think this was the moment for lemon drops. "Nej tack", sa professor McGarmiwa kallt, som om han tyckte att ögonblicket var olämpligt för en citronkola. “Kuten sanoin, vaikka tiedät-kai-kuka onkin poissa–” “As I say, even if You-Know- Who has gone —” "Som jag sa, även om du-vet-vem som är borta..."

“Professori hyvä, tottahan sinun kaltaisesi järkevä henkilö voi sentään kutsua häntä nimeltä? “My dear Professor, surely a sensible person like yourself can call him by his name? "Kära professor, visst kan en förnuftig person som du kalla honom vid namn? Joutavanpäiväistä tuollainen tiedät-kai-kukittelu–minä olen yksitoista vuotta yrittänyt maanitella ihmisiä kutsumaan häntä hänen oikealla nimellään: Voldemort.” Professori McGarmiwa hätkähti, mutta Dumbledore irrotteli kahta sitruunatoffeeta toisistaan eikä näyttänyt huomaavan sitä. All this ‘You-Know-Who’ nonsense — for eleven years I have been trying to persuade people to call him by his proper name: Voldemort.” Professor McGonagall flinched, but Dumbledore, who was unsticking two lemon drops, seemed not to notice. Den sortens du-vet-det-du-vet-det-är-vardagens blomstring – i elva år har jag försökt övertyga folk att kalla honom vid hans riktiga namn: Voldemort.” Professor McGarmiwa blev förvånad, men Dumbledore drog isär de två citronkolorna och verkade inte märka det. “Koko juttu käy niin sekavaksi, jos me aina vain sanomme ‘tiedät-kai-kuka'. “It all gets so confusing if we keep saying ‘You-Know-Who.' "Det hela blir så förvirrande om vi alltid bara säger "du-vet-vem". Minä en ole ikinä käsittänyt, miksi kenenkään tarvitsisi pelätä lausuessaan Voldemortin nimen.” I have never seen any reason to be frightened of saying Voldemort’s name.” Jag har aldrig förstått varför någon ska vara rädd för att säga Voldemorts namn."

“Tiedän kyllä, ettet sinä ole käsittänyt”, professori McGarmiwa sanoi kuulostaen osin raivostuneelta, osin ihailevalta. “I know you haven’t,” said Professor McGonagall, sounding half exasperated, half admiring. "Jag vet att du inte har det," sa professor McGarmiwa och lät delvis upprörd, delvis beundrande. “Mutta sinä oletkin eri asia. “But you’re different. "Men du är en annan sak. Kaikkihan sen tietävät, ettei tiedät-kai-kuäh, olkoon, Voldemort pelännyt muita kuin sinua.” Everyone knows you’re the only one You-Know- oh, all right, Voldemort, was frightened of.” När allt kommer omkring, alla vet att du-vet-vem, låt oss inse det, Voldemort var inte rädd för någon annan än dig."

“Nyt sinä imartelet”, Dumbledore sanoi tyynesti. “You flatter me,” said Dumbledore calmly. "Nu är du smickrande", sa Dumbledore lugnt. “Voldemortilla oli voimia, jollaisia minulle ei milloinkaan tule.” “Voldemort had powers I will never have.” "Voldemort hade krafter som jag aldrig kommer att ha."

“Ainoastaan siksi että sinä olet liian–tuota–jalo käyttääksesi niitä.” “Only because you’re too — well — noble to use them.” "Bara för att du är för - det - ädel för att använda dem."

“Onneksi on pimeä. “It’s lucky it’s dark. "Lyckligtvis är det mörkt. Minä en ole punastunut tällä tavalla kertaakaan sen jälkeen kun matami Pomfrey sanoi pitävänsä korvalapuistani.” I haven’t blushed so much since Madam Pomfrey told me she liked my new earmuffs.” Jag har inte rodnat så här sedan Madam Pomfrey sa att hon gillade mina örsnibbar."