×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.


image

Yle Uutiset, Perjantai 3.4.2015

Perjantai 3.4.2015

Keniassa surraan terrori-iskun uhreja.

Al-Shabaab-islamistijärjestön iskussa Garissan yliopistolle kuoli eilen ehkä 150 ihmistä.

Suurin osa oli opiskelijoita. Neljä (4) hyökkäjää kuoli, kun heidän pommiliivinsä räjähtivät.

Viides asemies otettiin vangiksi. Alueelle on julistettu vuorokauden ulkonaliikkumiskielto.

YK:n eli Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea vaatii, että Venäjä luopuu politiikasta, joka rikkoo ihmisoikeuksia.

Komitea sanoo, että Venäjällä on lakeja, jotka rajoittavat sananvapautta ja homoseksuaalien oikeuksia.

Komitea vaatii, että Venäjä tuomitsee selvästi vihapuheen ja väkivallan homoseksuaaleja kohtaan.

Indonesiassa viranomaiset ovat pelastaneet kalastajia, joita pidettiin orjina.

Miehet olivat orjina kaukaisella Indonesian saarella monta vuotta. Ensimmäiseen pelastusalukseen pääsi 30 kalastajaa. Monet miehistä ovat kotoisin Myanmarista eli entisestä Burmasta ja Kambodzhasta.

Heille oli luvattu työtä Thaimaasta, mutta heidät oli viety Indonesiaan väkisin. Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM sanoo, että Indonesian saarilla on ehkä 4000 ulkomaalaista miestä pakkotyössä.

Ranskalaistutkijat ovat nyt vahvistaneet, että lentoyhtiö Germanwingsin lentoturma oli tahallinen.

Tutkijat löysivät eilen koneen toisen mustan laatikon, joka kertoo lennon tapahtumista.

Alustavat selvitykset kertovat, että koneen perämies nosti koneen nopeutta monta kertaa. Samalla hän käytti automaattiohjausta, joka pudotti lentokorkeutta. Kone törmäsi vuoreen Ranskan alpeilla.

Turmassa kuoli 150 ihmistä. Äänitallenteet kertovat, että perämies Andreas Lubitz pani ohjaamon oven lukkoon, eikä lentokapteeni päässyt enää sisään.

Välimerestä on löytynyt jätepyörre.

Jätepyörteessä on muovijätettä, esimerkiksi muovipulloja tai muovipusseja. Pyörteet muodostuvat merivirtojen liikkeistä. Suurin osa Välimeren jätepyörteestä on muovia, joka on hajonnut pieniksi hiukkasiksi.

Pienikokoiset muovihiukkaset päätyvät merieläinten elimistöön. Myös esimerkiksi Tyynellä valtamerellä on jätepyörre.

Siellä pyörteen koko on ehkä satojatuhansia (100 100) neliökilometrejä.

Perjantai 3.4.2015 Friday 3.4.2015

Keniassa surraan terrori-iskun uhreja. In Kenya, I mourn the victims of the terrorist attack.

Al-Shabaab-islamistijärjestön iskussa Garissan yliopistolle kuoli eilen ehkä 150 ihmistä. Yesterday, perhaps 150 people were killed in an attack by the Al-Shabaab Islamist organization on the University of Garissa.

Suurin osa oli opiskelijoita. Most were students. Neljä (4) hyökkäjää kuoli, kun heidän pommiliivinsä räjähtivät. Four (4) attackers were killed when their bomb vests exploded.

Viides asemies otettiin vangiksi. A fifth gunman was captured. Alueelle on julistettu vuorokauden ulkonaliikkumiskielto. A 24-hour curfew has been declared for the area.

YK:n eli Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea vaatii, että Venäjä luopuu politiikasta, joka rikkoo ihmisoikeuksia. The UN Human Rights Committee demands that Russia abandon policies that violate human rights.

Komitea sanoo, että Venäjällä on lakeja, jotka rajoittavat sananvapautta ja homoseksuaalien oikeuksia. The committee says Russia has laws that limit freedom of speech and the rights of homosexuals.

Komitea vaatii, että Venäjä tuomitsee selvästi vihapuheen ja väkivallan homoseksuaaleja kohtaan. The committee demands that Russia clearly condemns hate speech and violence against homosexuals.

Indonesiassa viranomaiset ovat pelastaneet kalastajia, joita pidettiin orjina. In Indonesia, the authorities have rescued fishermen who were considered slaves.

Miehet olivat orjina kaukaisella Indonesian saarella monta vuotta. The men were slaves on a remote Indonesian island for many years. Ensimmäiseen pelastusalukseen pääsi 30 kalastajaa. 30 fishermen got into the first rescue boat. Monet miehistä ovat kotoisin Myanmarista eli entisestä Burmasta ja Kambodzhasta. Many of the men are from Myanmar, i.e. former Burma and Cambodia.

Heille oli luvattu työtä Thaimaasta, mutta heidät oli viety Indonesiaan väkisin. They had been promised work in Thailand, but had been taken to Indonesia by force. Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM sanoo, että Indonesian saarilla on ehkä 4000 ulkomaalaista miestä pakkotyössä. The International Organization for Migration (IOM) says there are perhaps 4,000 foreign men in forced labor on the Indonesian islands.

Ranskalaistutkijat ovat nyt vahvistaneet, että lentoyhtiö Germanwingsin lentoturma oli tahallinen. French investigators have now confirmed that the Germanwings plane crash was intentional.

Tutkijat löysivät eilen koneen toisen mustan laatikon, joka kertoo lennon tapahtumista. Yesterday, researchers found another black box from the plane, which tells about the events of the flight.

Alustavat selvitykset kertovat, että koneen perämies nosti koneen nopeutta monta kertaa. Preliminary investigations say that the plane's co-pilot increased the plane's speed many times. Samalla hän käytti automaattiohjausta, joka pudotti lentokorkeutta. At the same time, he used autopilot, which lowered the flight altitude. Kone törmäsi vuoreen Ranskan alpeilla. The plane crashed into a mountain in the French Alps.

Turmassa kuoli 150 ihmistä. 150 people died in the accident. Äänitallenteet kertovat, että perämies Andreas Lubitz pani ohjaamon oven lukkoon, eikä lentokapteeni päässyt enää sisään. The audio recordings say that co-pilot Andreas Lubitz locked the cockpit door and the flight captain could no longer enter.

Välimerestä on löytynyt jätepyörre. A waste vortex has been found in the Mediterranean.

Jätepyörteessä on muovijätettä, esimerkiksi muovipulloja tai muovipusseja. There is plastic waste in the waste vortex, for example plastic bottles or plastic bags. Pyörteet muodostuvat merivirtojen liikkeistä. Eddy currents are formed by the movements of sea currents. Suurin osa Välimeren jätepyörteestä on muovia, joka on hajonnut pieniksi hiukkasiksi. Most of the Mediterranean garbage eddy is plastic that has broken down into small particles.

Pienikokoiset muovihiukkaset päätyvät merieläinten elimistöön. Small plastic particles end up in the bodies of marine animals. Myös esimerkiksi Tyynellä valtamerellä on jätepyörre. There is also a garbage eddy in the Pacific Ocean, for example.

Siellä pyörteen koko on ehkä satojatuhansia (100 100) neliökilometrejä. There, the size of the vortex is perhaps hundreds of thousands (100,100) square kilometers.