×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.


image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - toukokuu 2022-05, Torstai 19.5.2022 (radio)

Torstai 19.5.2022 (radio)

Niinistö USA:ssa

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson ovat tavanneet USA:n presidentin Joe Bidenin Washingtonissa.

Vierailulla puhuttiin esimerkiksi siitä, millaista turvaa USA antaa Suomelle ja Ruotsille ennen kuin maiden Nato-jäsenyys tulee voimaan.

USA:n presidentti Biden on ilmaissut vahvan tuen Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydelle.

Maakaasutoimitukset

Suomessa varaudutaan maakaasun toimitusvaikeuksiin. Syy on se, että maakaasun tulo Venäjältä loppuu ehkä pian.

Elinkeinoministeriö sanoo, että firmat ovat varautuneet eri tavoin tilanteeseen. Osa firmoista voi esimerkiksi korvata kaasun toisella polttoaineella.

Kaasufirma Gasum arvioi keskiviikkona, että maakaasun tulo Venäjältä Suomeen loppuu ehkä perjantaina illalla tai lauantaina. Syy on se, että Suomi ei suostu maksamaan kaasusta ruplilla.

Koronapoissaolot

Koronatauti aiheuttaa edelleen paljon poissaoloja työpaikoilta. Näin kertoo Kela. Kelasta haetaan paljon tartuntatautipäivärahaa.

Tänä vuonna tartuntatautipäivärahaa on hakenut jo yli 120 000 suomalaista. Tartuntatautipäivärahaa haetaan tänä vuonna ennätyspaljon.

Koronatilanne on helpottanut, mutta koronatilanne ei ole ohi. Pandemian aikana Kela on korvannut työntekijöiden koronapoissaoloja jo 200 miljoonaa euroa.

Koronapotilaiden määrä

Koronapotilaiden määrä sairaaloissa vähenee.

Myös koronakuolemien määrä vähenee. Näin kertovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja sosiaali- ja terveysministeriö.

Koronavirusta on myös jätevesissä aiempaa vähemmän.

Lasten uimataito

Lasten uimataito on ehkä heikentynyt korona-aikana.

Syy on se, että koronarajoitusten takia uimahallit olivat paljon kiinni ja uimakouluja ei järjestetty.

Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto on kysynyt kunnilta uimaopetuksen tilanteesta. Melkein 40 prosenttia kunnista arvioi, että koronarajoitukset ovat heikentäneet lasten uimataitoa.

Vain vähän yli 10 prosentissa kuntia koulujen uimaopetus pystyttiin järjestämään täysin, vaikka uimahalleja suljettiin koronan takia.

Sää

Perjantaina koko maassa on poutaa eli ei sada.

Enimmäkseen on aurinkoista. Välillä taivaalla voi olla pilviä.

Lämpötila on perjantaina 10 ja 18 asteen välillä.


Torstai 19.5.2022 (radio)

Niinistö USA:ssa

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson ovat tavanneet USA:n presidentin Joe Bidenin Washingtonissa.

Vierailulla puhuttiin esimerkiksi siitä, millaista turvaa USA antaa Suomelle ja Ruotsille ennen kuin maiden Nato-jäsenyys tulee voimaan.

USA:n presidentti Biden on ilmaissut vahvan tuen Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydelle.

Maakaasutoimitukset

Suomessa varaudutaan maakaasun toimitusvaikeuksiin. Syy on se, että maakaasun tulo Venäjältä loppuu ehkä pian.

Elinkeinoministeriö sanoo, että firmat ovat varautuneet eri tavoin tilanteeseen. Osa firmoista voi esimerkiksi korvata kaasun toisella polttoaineella.

Kaasufirma Gasum arvioi keskiviikkona, että maakaasun tulo Venäjältä Suomeen loppuu ehkä perjantaina illalla tai lauantaina. Syy on se, että Suomi ei suostu maksamaan kaasusta ruplilla.

Koronapoissaolot

Koronatauti aiheuttaa edelleen paljon poissaoloja työpaikoilta. Corona disease continues to cause a lot of absences from workplaces. Näin kertoo Kela. This is what Kela says. Kelasta haetaan paljon tartuntatautipäivärahaa. A lot of infectious disease daily allowance is requested from Kela.

Tänä vuonna tartuntatautipäivärahaa on hakenut jo yli 120 000 suomalaista. This year, more than 120,000 Finns have already applied for infectious disease allowance. Tartuntatautipäivärahaa haetaan tänä vuonna ennätyspaljon. A record number of applicants for infectious disease allowance this year.

Koronatilanne on helpottanut, mutta koronatilanne ei ole ohi. The corona situation has eased, but the corona situation is not over. Pandemian aikana Kela on korvannut työntekijöiden koronapoissaoloja jo 200 miljoonaa euroa. During the pandemic, Kela has already compensated 200 million euros for employees' corona absences.

Koronapotilaiden määrä The number of corona patients

Koronapotilaiden määrä sairaaloissa vähenee. The number of corona patients in hospitals is decreasing.

Myös koronakuolemien määrä vähenee. The number of corona deaths is also decreasing. Näin kertovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja sosiaali- ja terveysministeriö. This is what the Institute of Health and Welfare and the Ministry of Social Affairs and Health say.

Koronavirusta on myös jätevesissä aiempaa vähemmän. There is also less coronavirus in waste water than before.

Lasten uimataito Children's swimming skills

Lasten uimataito on ehkä heikentynyt korona-aikana. Children's swimming skills may have weakened during the corona period.

Syy on se, että koronarajoitusten takia uimahallit olivat paljon kiinni ja uimakouluja ei järjestetty. The reason is that due to the corona restrictions, many swimming halls were closed and swimming schools were not organized.

Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto on kysynyt kunnilta uimaopetuksen tilanteesta. The Finnish Swimming Teaching and Lifesaving Association has asked the municipalities about the situation of swimming lessons. Melkein 40 prosenttia kunnista arvioi, että koronarajoitukset ovat heikentäneet lasten uimataitoa. Almost 40 percent of the municipalities estimate that the corona restrictions have weakened children's swimming skills.

Vain vähän yli 10 prosentissa kuntia koulujen uimaopetus pystyttiin järjestämään täysin, vaikka uimahalleja suljettiin koronan takia. In just over 10 percent of the municipalities, school swimming lessons could be fully organized, even though the swimming halls were closed due to the corona virus.

Sää

Perjantaina koko maassa on poutaa eli ei sada.

Enimmäkseen on aurinkoista. It's mostly sunny. Välillä taivaalla voi olla pilviä. Sometimes there may be clouds in the sky.

Lämpötila on perjantaina 10 ja 18 asteen välillä.