×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.


image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - huuhtikuu 2022-04, Sunnuntai 24.4.2022 (radio)

Sunnuntai 24.4.2022 (radio)

Ranskan presidentinvaalit

Ranskassa on tänään äänestetty presidentinvaaleissa. Vaaleissa valitaan presidentti 5 seuraavan vuoden ajaksi.

Vaalien toisella kierroksella vastakkain ovat Emmanuel Macron ja Marine Le Pen. Macron on keskustaliberaali ja nykyinen presidentti, Le Pen on äärioikeiston ehdokas.

Vaalien alla kyselyt ovat ennustaneet voittoa Macronille

Vaalitulos selviää sunnuntai-illan ja yön aikana.

Palvelualan turvattomuus

Monet palvelualan työntekijät tuntevat olonsa turvattomaksi.

Työntekijät sanovat, että turvattomuus palvelualalla on lisääntynyt koronavuosina. Asiakkaiden käytös on nyt epäystävällisempää kuin ennen. Työntekijöiden mielipiteitä kysyi vuokratyöfirma Barona.

Barona sanoo, että asiakkaiden uhkaava käytös kuormittaa työntekijöitä. Siksi työntekijöille tarjotaan esimerkiksi keskusteluapua, jossa voi käydä läpi ikäviä tilanteita.

Asiakkaiden epäystävällinen ja jopa uhkaava käytös on huomattu myös Hekassa, joka hallinnoi Helsingin kaupungin vuokrataloja. Sen takia Heka tarjoaa nyt työntekijöille koulutusta, jossa harjoitellaan itsepuolustustaitoja ja esimerkiksi sitä, miten aggressiivista ihmistä voi rauhoitella.

Kirjepostin jakelu

Kirjepostin jakelu harvenee koko maassa.

Jos eduskunta hyväksyy esityksen uudesta postilaista, kirjeposti jaetaan jatkossa vain 3 kertaa viikossa.

Uusi laki vaikuttaa vain kansalaisten kirjeisiin ja kortteihin, joissa on postimerkki. Esimerkiksi yrityskirjeet ja laskut kulkevat entiseen tapaan.

Lakimuutos johtuu siitä, että tavallinen kirjeposti on siirtynyt entistä enemmän verkkoon.

Uuden lain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alussa.

Lumipeite ohenee

Lumipeite on ohentunut reippaasti eri puolilla maata.

Lämpimän sään ansiosta lumipeite on sulanut paikoin 5-10 senttimetriä vuorokaudessa, kertoo Ilmatieteen laitos.

Lunta on kuitenkin yhä paljon etenkin Lapissa. Esimerkiksi Kittilässä on yhä yli metri lunta. Myös maan keskiosissa lunta on paikoin noin puoli metriä.

Länsi- ja etelärannikolla lumi on osin sulanut jo kokonaan.

Maanantain sää

Huomenna maanantaina sää on pääosin poutaista ja aurinkoista. Lapissa on pilvisempää ja välillä sataa vettä tai räntää.

Päivälämpötila on 7-12, Lapissa 0-7 astetta


Sunnuntai 24.4.2022 (radio) Sunday 24.4.2022 (radio)

Ranskan presidentinvaalit

Ranskassa on tänään äänestetty presidentinvaaleissa. صوتت فرنسا في الانتخابات الرئاسية اليوم. France has voted in the presidential election today. Vaaleissa valitaan presidentti 5 seuraavan vuoden ajaksi. ستنتخب الانتخابات رئيسًا للسنوات الخمس القادمة.

Vaalien toisella kierroksella vastakkain ovat Emmanuel Macron ja Marine Le Pen. في الجولة الثانية من الانتخابات ، يواجه إيمانويل ماكرون ومارين لوبان بعضهما البعض. Emmanuel Macron and Marine Le Pen face each other in the second round of the election. Macron on keskustaliberaali ja nykyinen presidentti, Le Pen on äärioikeiston ehdokas. ماكرون هو ليبرالي الوسط والرئيس الحالي ، لوبان مرشح يميني متطرف. Macron is a centrist liberal and the current president, Le Pen is a far-right candidate.

Vaalien alla kyselyt ovat ennustaneet voittoa Macronille في الفترة التي تسبق الانتخابات ، توقعت استطلاعات الرأي تحقيق أرباح لماكرون In the run-up to the election, polls have predicted a profit for Macron

Vaalitulos selviää sunnuntai-illan ja yön aikana. تعلن نتيجة الانتخابات ليل الاحد الاحد. The election result will be announced during Sunday night and night.

Palvelualan turvattomuus انعدام الأمن في قطاع الخدمات Insecurity in the service sector

Monet palvelualan työntekijät tuntevat olonsa turvattomaksi. يشعر العديد من عمال الخدمة بعدم الأمان. Many service workers feel insecure.

Työntekijät sanovat, että turvattomuus palvelualalla on lisääntynyt koronavuosina. يقول الموظفون إن انعدام الأمن في صناعة الخدمات قد ازداد خلال سنوات كورونا. Employees say insecurity in the service industry has increased during the corona years. Asiakkaiden käytös on nyt epäystävällisempää kuin ennen. أصبح سلوك العملاء الآن أقل ودية من ذي قبل. Customer behavior is now less friendly than before. Työntekijöiden mielipiteitä kysyi vuokratyöfirma Barona. تم سؤال آراء الموظفين من قبل شركة التأجير Barona. The opinions of the employees were asked by the rental company Barona.

Barona sanoo, että asiakkaiden uhkaava käytös kuormittaa työntekijöitä. يقول بارونا إن سلوك التهديد للعملاء يضع ضغطًا على الموظفين. Barona says customers ’threatening behavior puts a strain on employees. Siksi työntekijöille tarjotaan esimerkiksi keskusteluapua, jossa voi käydä läpi ikäviä tilanteita. هذا هو السبب وراء تقديم الموظفين ، على سبيل المثال ، المساعدة في المناقشة ، حيث يمكنهم المرور في مواقف سيئة. That is why employees are offered, for example, discussion help, where they can go through nasty situations.

Asiakkaiden epäystävällinen ja jopa uhkaava käytös on huomattu myös Hekassa, joka hallinnoi Helsingin kaupungin vuokrataloja. كما لوحظ السلوك غير الودي وحتى التهديد للعملاء في Heka ، التي تدير المباني المؤجرة في مدينة هلسنكي. The unfriendly and even threatening behavior of customers has also been noticed in Heka, which manages rental buildings of the city of Helsinki. Sen takia Heka tarjoaa nyt työntekijöille koulutusta, jossa harjoitellaan itsepuolustustaitoja ja esimerkiksi sitä, miten aggressiivista ihmistä voi rauhoitella. لهذا السبب يقدم Heka الآن للموظفين تدريبًا على مهارات الدفاع عن النفس ، وعلى سبيل المثال ، كيفية تهدئة الشخص العدواني. That’s why Heka now offers employees training in self-defense skills and, for example, how to calm an aggressive person.

Kirjepostin jakelu توصيل البريد Mail delivery

Kirjepostin jakelu harvenee koko maassa. أصبح توزيع البريد الإلكتروني أقل شيوعًا في جميع أنحاء البلاد. The distribution of letter mail is becoming less common throughout the country.

Jos eduskunta hyväksyy esityksen uudesta postilaista, kirjeposti jaetaan jatkossa vain 3 kertaa viikossa. إذا وافق البرلمان على اقتراح إنشاء مكتب بريد جديد ، فسيتم توزيع الرسالة ثلاث مرات فقط في الأسبوع. If the parliament approves the proposal on the new postal law, letter mail will be distributed only 3 times a week in the future.

Uusi laki vaikuttaa vain kansalaisten kirjeisiin ja kortteihin, joissa on postimerkki. سيؤثر القانون الجديد فقط على خطابات المواطنين وبطاقاتهم المختومة. The new law only affects citizens' letters and cards with a stamp. Esimerkiksi yrityskirjeet ja laskut kulkevat entiseen tapaan. على سبيل المثال ، تسير خطابات العمل والفواتير بنفس الطريقة. For example, business letters and invoices go as before.

Lakimuutos johtuu siitä, että tavallinen kirjeposti on siirtynyt entistä enemmän verkkoon. يرجع التغيير في القانون إلى حقيقة أن بريد الرسائل العادية أصبح أكثر فأكثر عبر الإنترنت. The change in the law is due to the fact that ordinary letter mail has moved more and more online.

Uuden lain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alussa. ومن المقرر أن يدخل القانون الجديد حيز التنفيذ مطلع العام المقبل. The new law is supposed to enter into force at the beginning of next year.

Lumipeite ohenee الغطاء الثلجي رقيق The snow cover is thinning

Lumipeite on ohentunut reippaasti eri puolilla maata. The snow cover has thinned rapidly in different parts of the country.

Lämpimän sään ansiosta lumipeite on sulanut paikoin 5-10 senttimetriä vuorokaudessa, kertoo Ilmatieteen laitos. Thanks to the warm weather, the snow cover has melted in some places by 5-10 centimeters per day, says the Finnish Meteorological Institute.

Lunta on kuitenkin yhä paljon etenkin Lapissa. However, there is still a lot of snow, especially in Lapland. Esimerkiksi Kittilässä on yhä yli metri lunta. For example, there is still more than a meter of snow in Kittilä. Myös maan keskiosissa lunta on paikoin noin puoli metriä. There is also about half a meter of snow in the central parts of the country.

Länsi- ja etelärannikolla lumi on osin sulanut jo kokonaan. On the western and southern coasts, the snow has partially melted already.

Maanantain sää

Huomenna maanantaina sää on pääosin poutaista ja aurinkoista. Tomorrow, Monday, the weather will be mostly cloudy and sunny. Lapissa on pilvisempää ja välillä sataa vettä tai räntää.

Päivälämpötila on 7-12, Lapissa 0-7 astetta