×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.


image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - huuhtikuu 2022-04, Perjantai 22.4.2022 (radio)

Perjantai 22.4.2022 (radio)

Ukraina tarvitsee apua

Avun tarve kasvaa Ukrainassa.

Noin 16 miljoonaa ukrainalaista tarvitsee apua sodan keskellä, arvioi Yhdistyneet kansakunnat eli YK.

Sodan takia ukrainalaisilla ei ole tarpeeksi esimerkiksi puhdasta vettä. Apua on kuitenkin vaikea viedä perille.

Ukrainan sota on jatkunut jo 2 kuukautta. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa.

Sodan takia noin 25 prosenttia ukrainalaisista on joutunut jättämään oman kodin.

UPM:n lakko loppuu

Lakko metsäyhtiö UPM:n tehtailla loppuu.

Työnantaja ja työntekijät pääsivät sopimukseen perjantaina. Sopimus koskee esimerkiksi paperin valmistusta.

UPM:llä ja työntekijöillä on ollut riitaa esimerkiksi työajoista.

Lakko UPM:n tehtailla on kestänyt kauan. Työntekijät lopettivat töiden tekemisen jo vuoden alussa, kun lakko alkoi. Nyt he palaavat töihin heti.

Ruoka kallistuu

Ruoka kallistuu Suomessa.

Pellervon taloustutkimus arvioi, että hinnat nousevat kovaa vauhtia kohti syksyä. Esimerkiksi liha, viljatuotteet ja maitotuotteet voivat kallistua.

Pellervon taloustutkimus arvioi, että ruoka kallistuu tänä vuonna noin 11 prosenttia.

Hinnat nousevat, koska energia on nyt kallista. Myös Venäjän sota Ukrainassa vaikuttaa talouteen.

Sähköautoja ostetaan

Sähköautot ovat nyt suosittuja.

Monet haluavat ostaa sähköauton, koska bensa on kallista. Ostajia on niin paljon, että uutta sähköautoa pitää odottaa jopa vuosi.

Siksi monet ostavat käytetyn sähköauton. Käytetyn sähköauton saa nopeammin kuin uuden.

Käytetyt sähköautot ovat kuitenkin kalliita, koska ostajia on paljon. Alle vuoden vanha sähköauto voi maksaa jopa enemmän kuin uusi.

Suomeen tuodaan käytettyjä sähköautoja Saksasta ja Ruotsista. Ne myydään nopeasti. Moni asiakas ostaa sähköauton, jota hän ei ole edes nähnyt.

Kevät etenee

Kevät etenee eri vauhdilla eri puolilla Suomea.

Helsingissä lunta on enää varjopaikoissa, mutta Lapissa lunta on paikoin jopa yli puoli metriä.

Sää viilenee

Lauantaina sää hieman viilenee. Pilvisyys on vaihtelevaa ja paikoin tulee sadekuuroja.

Lämpötila on suuressa osassa maata 5 ja 10 asteen välillä, etelässä on paikoin lämpimämpää.

Lämpötila jatkuu viileänä myös sunnuntaina, mutta paikoin paistaa aurinko.


Perjantai 22.4.2022 (radio) Friday 22.4.2022 (radio)

Ukraina tarvitsee apua

Avun tarve kasvaa Ukrainassa. The need for help is growing in Ukraine.

Noin 16 miljoonaa ukrainalaista tarvitsee apua sodan keskellä, arvioi Yhdistyneet kansakunnat eli YK.

Sodan takia ukrainalaisilla ei ole tarpeeksi esimerkiksi puhdasta vettä. Because of the war, Ukrainians do not have enough, for example, clean water. Apua on kuitenkin vaikea viedä perille. However, it is difficult to deliver help.

Ukrainan sota on jatkunut jo 2 kuukautta. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa.

Sodan takia noin 25 prosenttia ukrainalaisista on joutunut jättämään oman kodin. Because of the war, about 25 percent of Ukrainians have had to leave their homes.

UPM:n lakko loppuu

Lakko metsäyhtiö UPM:n tehtailla loppuu.

Työnantaja ja työntekijät pääsivät sopimukseen perjantaina. The employer and employees reached an agreement on Friday. Sopimus koskee esimerkiksi paperin valmistusta. The contract concerns, for example, the production of paper.

UPM:llä ja työntekijöillä on ollut riitaa esimerkiksi työajoista. UPM and employees have had disputes over, for example, working hours.

Lakko UPM:n tehtailla on kestänyt kauan. The strike at UPM's factories has lasted a long time. Työntekijät lopettivat töiden tekemisen jo vuoden alussa, kun lakko alkoi. The employees stopped working already at the beginning of the year when the strike started. Nyt he palaavat töihin heti. Now they go back to work right away.

Ruoka kallistuu Food is getting more expensive

Ruoka kallistuu Suomessa.

Pellervon taloustutkimus arvioi, että hinnat nousevat kovaa vauhtia kohti syksyä. Pellervo's Taloustutkimus estimates that prices will rise rapidly towards autumn. Esimerkiksi liha, viljatuotteet ja maitotuotteet voivat kallistua.

Pellervon taloustutkimus arvioi, että ruoka kallistuu tänä vuonna noin 11 prosenttia. Pellervo Taloustutkimus estimates that food will become more expensive this year by about 11 percent.

Hinnat nousevat, koska energia on nyt kallista. Myös Venäjän sota Ukrainassa vaikuttaa talouteen. Russia's war in Ukraine also affects the economy.

Sähköautoja ostetaan

Sähköautot ovat nyt suosittuja. Electric cars are popular now.

Monet haluavat ostaa sähköauton, koska bensa on kallista. Many people want to buy an electric car because gas is expensive. Ostajia on niin paljon, että uutta sähköautoa pitää odottaa jopa vuosi. There are so many buyers that you have to wait up to a year for a new electric car.

Siksi monet ostavat käytetyn sähköauton. Käytetyn sähköauton saa nopeammin kuin uuden. You can get a used electric car faster than a new one.

Käytetyt sähköautot ovat kuitenkin kalliita, koska ostajia on paljon. However, used electric cars are expensive because there are many buyers. Alle vuoden vanha sähköauto voi maksaa jopa enemmän kuin uusi. An electric car less than a year old can cost even more than a new one.

Suomeen tuodaan käytettyjä sähköautoja Saksasta ja Ruotsista. Ne myydään nopeasti. They sell fast. Moni asiakas ostaa sähköauton, jota hän ei ole edes nähnyt.

Kevät etenee

Kevät etenee eri vauhdilla eri puolilla Suomea. Spring progresses at different speeds in different parts of Finland.

Helsingissä lunta on enää varjopaikoissa, mutta Lapissa lunta on paikoin jopa yli puoli metriä.

Sää viilenee

Lauantaina sää hieman viilenee. On Saturday, the weather will cool down a bit. Pilvisyys on vaihtelevaa ja paikoin tulee sadekuuroja. The cloudiness is variable and there will be rain showers in places.

Lämpötila on suuressa osassa maata 5 ja 10 asteen välillä, etelässä on paikoin lämpimämpää. The temperature in a large part of the country is between 5 and 10 degrees, in the south it is warmer in some places.

Lämpötila jatkuu viileänä myös sunnuntaina, mutta paikoin paistaa aurinko. The temperature will continue to be cool on Sunday as well, but the sun will shine in places.