×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.


image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - huuhtikuu 2022-04, Lauantai 23.4.2022 (radio)

Lauantai 23.4.2022 (radio)

Nuoret liikenteessä

Poliisi on huolissaan nuorten liikenneonnettomuuksista.

Suomessa nuoria kuolee liikenneonnettomuuksissa enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Nuorten kolareihin liittyy usein suuri ylinopeus ja rattijuopumus.

Poliisi yrittää nyt vähentää nuorten liikenneonnettomuuksia. Poliisi lisää liikennevalvontaa iltaisin ja viikonloppuisin, jolloin nuorten onnettomuudet tavallisesti tapahtuvat.

Poliisi aikoo valvonnassa kiinnittää erityistä huomiota mopoihin. Nuorten kokoontumisajoja poliisi aikoo valvoa esimerkiksi lennokkien avulla.

EU:n digipalvelulaki

EU on sopinut uudesta digipalvelulaista.

Uudella lailla halutaan puuttua vihapuheen ja väärän tiedon levittämiseen verkossa. Jos esimerkiksi Facebook tai Youtube eivät poista väärää tietoa, ne voivat joutua maksamaan isot sakot.

EU haluaa puuttua valeuutisiin, koska esimerkiksi Venäjä levittää nyt verkossa paljon sotapropagandaa.

Influenssa

Monet ihmiset ovat nyt sairastuneet influenssaan.

Tavallisesti influenssakausi alkaa loppuvuodesta, ja keväällä tautitapaukset vähenevät.

Influenssan voi nyt saada, vaikka on ottanut syksyllä rokotteen sitä vastaan. Rokotteiden teho on tähän mennessä voinut jo hiipua.

Mökkikauppa

Kesämökkejä on tänä vuonna myyty vähemmän kuin viime vuonna.

Maanmittauslaitos kertoo, että alkuvuoden aikana on myyty noin 250 rantamökkiä. Se on 30 prosenttia vähemmän kuin samaan aikaan viime vuonna.

Kiinteistönvälittäjät kuitenkin uskovat, että mökkikauppa piristyy, kun kesä lähenee.

Korona-aika kasvatti kesämökkien kauppaa. Viime vuonna mökkejä myytiin yhteensä noin 3800 ja toissavuonna runsaat 4000. Vuonna 2019 ennen koronaa mökkikauppoja tehtiin alle 3000.

Cheerleading

Suomi on voittanut kultaa naisten cheerleadingin MM-kisoissa.

Hopeaa sai kisojen isäntämaa USA ja pronssia Saksa.

Tämä oli 4. kerta peräkkäin, kun Suomesta tuli cheerleadingin maailmanmestari.

Suomi menestyi hyvin myös MM-kisojen sekasarjassa. Sekajoukkue voitti pronssia. Sekajoukkueessa on mukana sekä miehiä että naisia.

Sunnuntain sää

Sää on sunnuntaina poutaista ja laajalti myös aurinkoista.

Päivälämpötila on 6 ja 12 asteen välillä, Pohjois-Lapissa on paikoin viileämpää.


Lauantai 23.4.2022 (radio) Saturday 23.4.2022 (radio) Суббота 23.04.2022 (радио)

Nuoret liikenteessä

Poliisi on huolissaan nuorten liikenneonnettomuuksista.

Suomessa nuoria kuolee liikenneonnettomuuksissa enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Nuorten kolareihin liittyy usein suuri ylinopeus ja rattijuopumus.

Poliisi yrittää nyt vähentää nuorten liikenneonnettomuuksia. Poliisi lisää liikennevalvontaa iltaisin ja viikonloppuisin, jolloin nuorten onnettomuudet tavallisesti tapahtuvat.

Poliisi aikoo valvonnassa kiinnittää erityistä huomiota mopoihin. Nuorten kokoontumisajoja poliisi aikoo valvoa esimerkiksi lennokkien avulla.

EU:n digipalvelulaki

EU on sopinut uudesta digipalvelulaista.

Uudella lailla halutaan puuttua vihapuheen ja väärän tiedon levittämiseen verkossa. The new law aims to tackle the spread of hate speech and false information online. Jos esimerkiksi Facebook tai Youtube eivät poista väärää tietoa, ne voivat joutua maksamaan isot sakot. If, for example, Facebook or YouTube do not remove false information, they may have to pay large fines.

EU haluaa puuttua valeuutisiin, koska esimerkiksi Venäjä levittää nyt verkossa paljon sotapropagandaa. The EU wants to intervene in fake news because, for example, Russia is now spreading a lot of war propaganda online.

Influenssa

Monet ihmiset ovat nyt sairastuneet influenssaan.

Tavallisesti influenssakausi alkaa loppuvuodesta, ja keväällä tautitapaukset vähenevät.

Influenssan voi nyt saada, vaikka on ottanut syksyllä rokotteen sitä vastaan. You can get the flu now, even if you took a vaccine against it in the fall. Rokotteiden teho on tähän mennessä voinut jo hiipua. The effectiveness of the vaccines may have already faded by now.

Mökkikauppa Cottage shop

Kesämökkejä on tänä vuonna myyty vähemmän kuin viime vuonna. Fewer summer cottages have been sold this year than last year.

Maanmittauslaitos kertoo, että alkuvuoden aikana on myyty noin 250 rantamökkiä. The Land Survey says that around 250 beach cottages have been sold during the beginning of the year. Se on 30 prosenttia vähemmän kuin samaan aikaan viime vuonna. That is 30 percent less than at the same time last year.

Kiinteistönvälittäjät kuitenkin uskovat, että mökkikauppa piristyy, kun kesä lähenee. However, real estate agents believe that the cottage trade will pick up as summer approaches.

Korona-aika kasvatti kesämökkien kauppaa. The corona era increased the sale of summer cottages. Viime vuonna mökkejä myytiin yhteensä noin 3800 ja toissavuonna runsaat 4000. Last year, a total of around 3,800 cottages were sold, and next year more than 4,000. Vuonna 2019 ennen koronaa mökkikauppoja tehtiin alle 3000. In 2019, before the corona, there were less than 3,000 cottage sales.

Cheerleading

Suomi on voittanut kultaa naisten cheerleadingin MM-kisoissa. Finland has won gold in the women's cheerleading World Championships.

Hopeaa sai kisojen isäntämaa USA ja pronssia Saksa. The USA, the host country of the Games, got silver and Germany got bronze.

Tämä oli 4. kerta peräkkäin, kun Suomesta tuli cheerleadingin maailmanmestari.

Suomi menestyi hyvin myös MM-kisojen sekasarjassa. Finland was also very successful in the mixed series of the World Championships. Sekajoukkue voitti pronssia. The mixed team won bronze. Sekajoukkueessa on mukana sekä miehiä että naisia. The mixed team includes both men and women.

Sunnuntain sää

Sää on sunnuntaina poutaista ja laajalti myös aurinkoista. The weather on Sunday will be cloudy and mostly sunny.

Päivälämpötila on 6 ja 12 asteen välillä, Pohjois-Lapissa on paikoin viileämpää.