×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - toukokuu 2021-05, Keskiviikko 19.5.2021 (radio)

Keskustapuolue antoi varoituksia

Keskustan eduskuntaryhmä on antanut varoituksen kahdelle puolueen kansanedustajalle. Varoituksen saavat kansanedustajat Tuomas Kettunen ja Hannu Hoskonen. Syy on se, että he äänestivät EU:n elvytyspakettia vastaan.

Keskusta on hallituspuolue. Siksi kaikkien keskustan kansanedustajien piti äänestää elpymispaketin puolesta.

Hannu Hoskonen erotettiin myös eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä.

Hallitus sai luottamuksen

Eduskunta on äänestänyt hallituksen luottamuksesta. Hallitus sai eduskunnan enemmistön luottamuksen. Äänestystulos oli 106-75. Luottamus tarkoittaa, että hallitus saa jatkaa työtä.

Hallituksen luottamuksesta äänestettiin, koska oppositiopuolueet kokoomus, kristillisdemokraatit ja nyt-liike tekivät välikysymyksen kehysriihestä.

Oppositiopuolueet eivät pidä siitä, että menokehys ylitetään ja että työllisyyspäätöksiä siirrettiin syksyyn.

Talouskasvu voi hidastua pysyvästi

Matala syntyvyys heikentää pysyvästi Suomen talouskasvua. Uusi tutkimus kertoo, että väestörakenteen muutos eli suomalaisten vanheneminen, hidastaa pysyvästi talouskasvua. Hidastuminen alkaa noin 20 vuoden kuluttua.

Talouskasvu hidastuu pysyvästi, jos syntyvyys ei lisäänny, maahanmuutto ei kasva ja maahanmuuttajien työllisyysaste ei nouse.

Tutkimuksen on tehnyt Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla. Etla sanoo, että Suomessa pitää tehdä poliittisia toimia, että tilanne paranee. Esimerkiksi työuria pitää pidentää ja verotuksen nousua pitää tasata.

Koronarokotustodistus otetaan käyttöön

Suomessa otetaan käyttöön koronarokotustodistus ensi viikolla. Todistuksen koronarokotuksesta saa terveystietojen verkkopalvelusta Omakannasta ensi keskiviikosta alkaen.

Todistus tulee Omakantaan 5 päivän kuluessa siitä, kun ihminen on saanut koronarokotuksen. Todistuksen voi esimerkiksi tulostaa tai näyttää puhelimesta.

Myöhemmin kesällä tulee käyttöön EU:n yhteinen koronatodistus. Se otetaan käyttöön ehkä heinäkuussa.

Sää

Lapissa sataa torstaina vettä. Muualla maassa sää on poutainen. Idässä tulee sadekuuroja. Lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 12...18 astetta. Maan pohjoisosassa lämpötila on 3...12 astetta.