Ensimmäinen luku (6/10): Poika joka elää Kapitel eins (6/10): Der Junge, der lebt Chapter one (6/10): the boy who lives

Herra Dursley ehkä vajosikin levottomaan uneen, mutta ulkona aidalla istuvassa kissassa ei näkynyt unisuudesta jälkeäkään. Mr. Dursley might have been drifting into an uneasy sleep, but the cat on the wall outside was showing no sign of sleepiness. Mr. Dursley kan ha fallit i en orolig sömn, men katten som satt utanför på staketet visade inga tecken på dåsighet. Se istui hievahtamatta kuin patsas, sen katse oli nauliutunut silmää räpäyttämättä Likusteritien kauimpaan kadunkulmaan. Er saß still wie eine Statue, den Blick unverwandt auf die entfernteste Straßenecke gerichtet. It was sitting as still as a statue, its eyes fixed unblinkingly on the far corner of Privet Drive. Den satt orörlig som en staty, blicken var obrutande fäst vid Likusterities yttersta gathörn. Se ei värähtänytkään, kun autonovi paukahti naapurikadulla eikä silloinkaan kun kaksi pöllöä syöksähti sen pään yli. It didn’t so much as quiver when a car door slammed on the next street, nor when two owls swooped overhead. Den ryckte inte till när en bildörr slog igen på granngatan och inte heller när två ugglor svepte över huvudet på den. Alkoi olla keskiyö, kun kissa liikahti. In fact, it was nearly midnight before the cat moved at all. Det började bli midnatt när katten rörde sig.

Muuan mies ilmaantui siihen kulmaukseen, jota kissa oli vahtinut, ilmaantui niin yhtäkkiä ja ääneti että hänen olisi voinut luulla kohonneen maasta. A man appeared on the corner the cat had been watching, appeared so suddenly and silently you’d have thought he’d just popped out of the ground. Plötsligt dök en man upp i hörnet som katten hade tittat på, dök upp så plötsligt och gjorde ett ljud att man kunde ha trott att han rest sig från marken. Kissan häntä nyki ja sen silmät kaventuivat. The cat’s tail twitched and its eyes narrowed. Kattens svans ryckte och ögonen smalnade.

Mitään sen miehen kaltaista ei ollut koskaan nähty Likusteritiellä. Nothing like this man had ever been seen on Privet Drive. Ingenting liknande den mannen hade någonsin setts på Likusteritie. Mies oli pitkä, laiha ja ikivanha päätellen hopeaisista hiuksista ja parrasta, jotka olivat niin pitkät että mies saattoi tunkea ne vyönsä alle. He was tall, thin, and very old, judging by the silver of his hair and beard, which were both long enough to tuck into his belt. Mannen var lång, smal och gammal att döma av det silverfärgade håret och skägget som var så långt att han kunde stoppa in det under bältet. Hän oli pukeutunut pitkään kaapuun, purppuranpunaiseen viittaan, joka laahasi maata, ja korkeakorkoisiin solkisaappaisiin. He was wearing long robes, a purple cloak that swept the ground, and high-heeled, buckled boots. Hon var klädd i en lång mantel, en lila mantel som släpade efter marken och högklackade stövlar med spänne. Hänen puolikuun muotoisten silmälasiensa takana säkenöivät kirkkaat vaaleansiniset silmät ja hänen nenänsä oli hyvin pitkä ja koukkuinen aivan kuin kuin se olisi murtunut ainakin kahdesti. His blue eyes were light, bright, and sparkling behind half-moon spectacles and his nose was very long and crooked, as though it had been broken at least twice. Bakom hans halvmånformade glasögon gnistrade klara ljusblå ögon och hans näsa var väldigt lång och krokig, som om den hade brutits minst två gånger. Miehen nimi oli Albus Dumbledore. This man’s name was Albus Dumbledore. Mannen hette Albus Dumbledore.

Albus Dumbledore ei näyttänyt tajuavan tulleensa juuri sellaiselle kadulle, joka tahtoi torjua hänet kokonaan nimestä saappaisiin. Albus Dumbledore didn’t seem to realize that he had just arrived in a street where everything from his name to his boots was unwelcome. Albus Dumbledore verkade inte inse att han hade kommit in på just den gata som helt ville avvisa honom från namn till stövel. Hän keskittyi penkomaan viittaansa, etsimään jotakin. He was busy rummaging in his cloak, looking for something. Han koncentrerade sig på att vika sin mantel och letade efter något. Ensin hän ei näyttänyt tajuavan, että häntä tarkkailtiin, mutta sitten hän kohotti yhtäkkiä katseensa kissaan, joka yhä tuijotti häntä kadun toisesta päästä. But he did seem to realize he was being watched, because he looked up suddenly at the cat, which was still staring at him from the other end of the street. Först verkade han inte inse att han blev iakttagen, men så tittade han plötsligt upp på katten som fortfarande stirrade på honom från andra sidan gatan. Jostain syystä häntä huvitti nähdä kissa. For some reason, the sight of the cat seemed to amuse him. Av någon anledning var han road av att se katten. Hän hymähti ja sanoi: “Olisi pitänyt arvata.” He chuckled and muttered, “I should have known.” Han log och sa: "Borde ha gissat."

Hän oli löytänyt etsimänsä sisätaskusta. He found what he was looking for in his inside pocket. Han hade hittat det han letade efter i innerfickan. Se näytti hopeiselta savukkeensytyttimeltä. It seemed to be a silver cigarette lighter. Det såg ut som en cigarettändare i silver. Hän käänsi sen auki, nosti ylös ja napsautti. He flicked it open, held it up in the air, and clicked it. Han öppnade den, lyfte upp den och klickade. Lähin katulamppu sammui hiljaa poksahtaen. The nearest street lamp went out with a little pop. Närmaste gatlykta slocknade med ett tyst pop. Hän napsautti esinettä uudestaan–seuraava lamppu lepatti ja pimeni. He clicked it again — the next lamp flickered into darkness. Han klickade på föremålet igen – nästa glödlampa flimrade och blev mörk. Hän napsautti pimeytintä kaksitoista kertaa, kunnes kadun varressa ei enää palanut ainutkaan valo lukuun ottamatta kahta hyvin pientä ja kaukaista valotäplää, jotka olivat häntä tarkkailevan kissan silmät. Twelve times he clicked the Put-Outer, until the only lights left on the whole street were two tiny pinpricks in the distance, which were the eyes of the cat watching him. Han klickade på dimmern tolv gånger tills det inte fanns något ljus kvar på gatan förutom två mycket små och avlägsna ljusfläckar, som var ögonen på katten som tittade på honom. Jos joku olisi nyt sattunut vilkaisemaan ikkunasta ulos, vaikka tarkkasilmäinen rouva Dursleykin, hän ei olisi erottanut jalkakäytävän tapahtumia. If anyone looked out of their window now, even beady-eyed Mrs. Dursley, they wouldn’t be able to see anything that was happening down on the pavement. Om någon hade råkat titta ut genom fönstret nu, till och med den skarpögda fru Dursley, skulle de inte ha urskiljt vad som hände på trottoaren. Albus Dumbledore sujautti pimeyttimen takaisin viittansa sisätaskuun ja lähti kulkemaan kohti numero nelosta, jonka edessä hän istuutui aidalle kissan viereen. Dumbledore slipped the Put-Outer back inside his cloak and set off down the street toward number four, where he sat down on the wall next to the cat. Albus Dumbledore satte tillbaka dimmern i innerfickan på sin kappa och började gå mot nummer fyra, framför vilken han satte sig på staketet bredvid katten. Hän ei katsonut kissaa, mutta hetken päästä hän puhutteli sitä. He didn’t look at it, but after a moment he spoke to it. Han tittade inte på katten, men efter en stund pratade han med den.

“Hassua nähdä sinut täällä, professori McGarmiwa.” “Fancy seeing you here, Professor McGonagall.”