×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.

image

Kolmannen maailman puheenvuoroja, Meksikolaisen tutkija Virginia Mercado on tutkinut Cemexin nousua

Meksikolaisen tutkija Virginia Mercado on tutkinut Cemexin nousua

Meksikosta on kuulunut viime aikoina lähinnä huonoja uutisia.

Kansallismielinen populisti Donald Trump on haukkunut Yhdysvaltojen presidentinvaalikampanjassa maahanmuuttoa Meksikosta ja solvannut meksikolaisia. Meksikolaiset huumekartellit ylläpitävät väkivaltaa maassa ja korruptio on laajamittaista. Maassa ilmenee merkittävää köyhyyttä ja tuloerot kasvavat. Meksikon kansantalous on reagoinut herkästi kansainvälisiin talouskriiseihin ja siellä on koettu suuria velkakriisejä. Maa sijaitsee Yhdysvaltojen naapurissa ja omaehtoisen talouskehityksen mahdollisuudet ovat olleet rajatut.

Meksikossa on kuitenkin kehittynyt suuria yksityisiä yrityksiä, jotka ovat nousseet omalla alallaan kansainvälisesti merkittäviksi. Eräs näistä on sementtiteollisuusyritys Cemex. Omaa sementtiteollisuutta on syntynyt yleensä suuriin teollistuviin ja kaupungistuviin Etelän maihin kuten Meksikoon, Brasiliaan, Egyptiin, Intiaan ja Kiinaan. Eräs perussyy tähän on ollut sementin ja betonin suuri paino, jolloin sitä ei yleensä kannata kuljettaa pitkiä matkoja.

Meksikon kansallisen yliopiston UNAM:in tutkija Virginia Mercado on kirjoittanut Cemexin noususta saksalaisen kehityspoliittisen aikakauslehden ”Entwicklung und Zusammenarbeitin” erikoisnumerossa, jossa käsitellään kansainvälisten suuyritysten nousua Etelästä. Siinä on artikkeleita myös muiden maiden suuryrityksistä kuten intialaisesta Tata-konsernista.

Virginia Mercado kirjoittaa:

”Cemex, joka on suurimpia meksikolaisia yrityksiä, on maailman kolmanneksi suurin sementtiteollisuusyritys. Tämä yritys on tullut tunnetuksi siitä, että se on ajanut yrityksen sosiaalista vastuuta ja kestävää kehitystä. Niinpä siitä on tulossa tärkeä toimija tulevaisuuden kaupunkeja suunniteltaessa”.

Olen aiemmin esitellyt tässä ohjelmasarjassa meksikolaisen Carlos Slimin telekommunikaatioimperiumin nousua sekä Slimin nousua maailman rikkaimmaksi mieheksi. Tämä puheenvuoro on jatkoa tälle ohjelmalle ja muille Meksikon kehitystä tarkasteleville puheenvuoroilleni. Jotta saisin monipuolisen käsityksen Cemexistä, olen käynyt läpi myös laajan kirjon nettilähteitä.

Yrityksen nousu Meksikossa

Meksikon pohjoisosissa sijaitseva osavaltio Nuevo León ja sen pääkaupunki Monterrey ovat olleet keskeisiä paikkoja Cemexin kehityksessä. Monterrey sijaitsee lähellä Yhdysvaltojen rajaa, mikä on helpottanut mm. uuden Yhdysvalloissa kehitetyn teknologian leviämistä rajan yli.

Sementtiteollisuusyritys Cementera Hidalgo perustettiin 1906 ja Cementos Portland Monterrey 1921. Kun Yhdysvalloissa puhjennut Suuri Talouspula iski Meksikoon 1930-luvun alussa, nämä fuusioituivat uudeksi yritykseksi Monterreyssa nimeltään Cementos Mexicanos (Cemex) 1931. Samanaikaisesti Zambranon perhe sai vaikutusvaltaa yrityksessä. Kun taloudellinen nousukausi alkoi 1960-luvulla, hyvässä kunnossa ollut Cemex alkoi hankkia muita meksikolaisia sementinvalmistajia. Siitä tuli Meksikon suurin sementtiteollisuusyritys 1976.

Virginia Mercado kommentoi:

”Vastakohtana muille meksikolaisille sementinvalmistajille, Cemex pyrki alusta lähtien olemaan mukana uudenaikaisen teollisuuden kehittämisessä. Näin se oli hyvin tuottava ja siitä tuli ennen pitkää Meksikon johtava yritys toimialallaan”.

Yrityksen kansainvälinen laajentuminen

Cemexissä ja sen toimintaympäristössä tapahtui useita merkittäviä muutoksia 1980-luvun puolivälistä lähtien. Pääjohtajaksi tuli 1985 Lorenzo Zambardo, joka oli visonääri ja suosi uusia avauksia. Meksiko liittyi kauppajärjestö GATT:in 1986 ja ulkomaankaupan avautuminen kulminoitui Meksikon liittymiseen yhdessä Kanadan ja Yhdysvaltojen kanssa Pohjois-Amerikan vapaakauppa-alueeseen NAFTA:an 1994. Samanaikaisesti Meksikossa liberalisoitiin talouselämää ja maasta tuli näin osa etenevää talouden globalisaatiota.

Zambrano ryhtyi ajamaan ensimmäisenä maailmassa raskassoutuisessa sementtiteollisuudessa johdonmukaista informaatio- ja kommunikaatioteknologiastrategiaa jo 1980-luvun puolivälissä. Paitsi uuden teknologian sisäänajo, uuteen strategiaan kuului yhtenäisten standardien omaksumi-seen yrityksen sisällä. Uusi IKT-osasto ajoi läpi automatisoituja tehdasoperaatioita ja tietokoneistettua kirjanpitoa. Yhtiö perusti satelliittiyhteydet eri toimipisteiden välille ja kaikkien toimihenki-löiden oli omaksuttava sähköpostin käyttö. Lisäksi tietokoneita toimitettiin työntekijöiden koteihin. Yhtiö panosti myös tietokonepohjaisen logistiikan kehittämiseen. Tällainen ohjelma ei mennyt läpi kitkattomasti, sillä kaikki eivät olleet innostuneita uuden teknologian käyttöönotosta. Yhtiö vei näitä käytäntöjä myös verkostossaan oleviin muihin meksikolaisiin sementin valmistajiin ja otti näitä sitten omistukseensa. Siitä tuli hallitseva tuottaja Meksikon markkinoilla.

Cemexin kansainvälistyminen alkoi 1990-luvulla. Ensimmäinen laajentuminen ulottui Espanjaan, Venezuelaan ja Yhdysvaltoihin. Espanjan ja Yhdysvaltojen markkinat ovat sittemmin olleet keskeisiä ulkomaisia markkinoita. Laajentuminen Aasiaan ja Afrikkaan alkoi 1990-luvun lopulla. Cemex on toiminut 2010-luvulla 50 maailman maassa ja yhtiöllä oli 44 000 työläistä.

Virginia Mercado toteaa:

”Zambrano oli ratkaiseva henkilö, jonka johdolla Cemex laajeni globaaliksi yritykseksi. Hänen aloitteestaan Cemex kehittyi samanaikaisesti yrityksen sosiaalista vastuuta korostavaksi toimijaksi. Hän tuki projekteja, joiden avulla ihmisten tuli saada uusia toimintamahdollisuuksia”.

Cemexin malli

Cemex otti käyttöön vähitellen käyttöön iskulauseen ”Cemex Way” eli ”Cemexin tie” markkinointitarkoituksiinsa. Sen tarkoitus oli kertoa yrityksen toiminnan ”hyvistä käytännöistä”. Se käsitti kertomuksen yhtiön informaatio ja kommunikaatioteknologiastrategiasta ja sen menestyksestä sekä uutena aihepiirinä yrityksen toiminnan sosiaalisen vastuun alueella.

Yhdysvaltojen markkinoiden avauduttua ja Cemexin laajennuttua sinne osoittautui, että Cemex oli uudenaikaisempi ja paremmin johdettu kuin amerikkalaiset sementtialan yritykset. Tämä johti amerikkalaisten yritystutkijoiden kuten Harvardin yliopiston ja Wharton Schoolin tutkijoiden kiinnostukseen tätä yritystä kohtaan 2000-luvulla. Nämä julkaisivat kirjoja ja raportteja, joissa arvioi-tiin myönteisesti Cemexin toimintaa. Yritys sai Wharton Schoolin huomionosoituksen 2004 informaatioteknologian onnistuneesta käyttöönotosta. Yhtiön sosiaalinen vastuu on käsittänyt toisaalta arkkitehtiopetuksen tukemisen ja toisaalta vä-hemmän varakkaiden ihmisten asumisen tukemisen. Uuden arkkitehtiopetuksen tarkoituksena on ollut luoda osaamista sosiaalisen vastuun mukaisten uusien asuntoalueiden suunnitteluun.

Meksikolainen tutkija Virginia Mercado kirjoittaa sosiaalisesta vastuusta:

”Zambranon yritysfilosofia, joka on samalla ollut mahdollisesti avaintekijä yrityksen menestystarinaan, on ollut sosiaalisen vastuun korostaminen. Sen mukaan sementin myynti ei ole keskeinen asia, vaan asiakkaiden rakennusprojektien avustaminen. Hänen oli tapana sanoa: ”Kukaan ei halua ostaa vain sementtiä, vaan he haluavat taloja, siltoja ja teitä”. Tunnetuin Cemexin sosiaalisen vastuun ohjelmista on ”Patrimonio Hoy”, jonka tarkoitus on auttaa asunnottomia rakentamaan omakotitaloja. Amerikkalaisten maiden järjestö OAS myönsi Cemexille 2007 näiden sosiaalisen vastuun ohjelmien johdosta huomionosoituksen ”Corporate Citizen of the America Awardin”.

Näiden mallien taustalla ja yrityksen menestyksen kruunaamana Lorenzo Zambrado nousi Carlos Slimin jälkeen Meksikon toiseksi rikkaimmaksi mieheksi.

Mallit eivät ole täydellisiä

Kuten Carlos Slimin telekommunikaatioyrityksillä on Cemexillä ollut hyvin hallitseva asema Meksikon markkinoilla. Meksikolaiset nationalistit, joihin kuuluu monia UNAM:in tutkijoita kuten Virginia Mercado, pitävät tällaista monopoliasemaa hyvänä, koska se suojelee Meksikoa Yhdysvaltojen suuryritysten tunkeutumisesta Meksikon markkinoille ja toisaalta antaa näille meksikolaiselle suuryrityksille turvaa kriisien aikana.

Liberaaliset kriitikot ovat puhuneet ristiriidasta, kun meksikolaiset suuryritykset laajenevat kan-sainvälisesti vapaiden markkinoiden turvin, mutta pitävät tiukasti kiinni kotimarkkinoistaan. Tämä merkitsee pienten yritysten häviämistä ja yritysrakenteen keskittymistä. Tämä yritysimperiumien rakentaminen tapahtuu meksikolaisten kuluttajien kustannuksella, koska nämä joutuvat maksamaan korkeampia hintoja. Kun Meksiko on liittynyt kehittyneiden teollisuusmaiden järjestön OECD:n jäseneksi, OECD- tutkijat ovat huomauttaneet maan kilpailuviranomaisten heikkoudesta ja laatineet raportteja hintojen vääristyneestä muodostumisesta Meksikon kansantaloudessa. Nämä ovat johtaneet pyrkimyksiin vähentää Carlos Slimin yritysimperiumin valtaa maassa.

Kun Cemex on ottanut kestävän kehityksen osaksi yritysstrategiaansa, tämä on hankala aihe, kun yritys toimii hyvin energia-intensiivisellä alalla ja käyttää raaka-aineenaan uusiutumattomia mineraaleja. Niinpä yhtiö on pyrkinyt ennen muuta kehittämään energiaa säästäviä toimintatapoja.

Sementin ja betonin valmistus aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä, erityisesti mikäli energiantuotanto nojautuu fossiilisiin polttoaineisiin. Yhdysvalloissa on kritisoitu sementtiteollisuuden aiheuttamia ilmansaasteita ja raskasmetallipäästöjä . Siellä on syntynyt liikkeitä, jotka vastustavat arvokkaiden rantahietikkojen käyttöönottoa tuotantotarkoituksiin. Englannissa on kritisoitu puolestaan tuotannon aiheuttamia ongelmajätteitä ja pölyä.

Monia haasteita edessä

Cemex osti velkaa ottamalla australialaisen Rinker-yhtiön 2007, koska sillä oli toimintoja Etelä-Yhdysvalloissa, mutta tämä tapahtui juuri vähän ennen pankkikriisiä ja asuntomarkkinoiden romahtamista Yhdysvalloissa. Pian seurannut talouslama ulottui myös Espanjan rakennusmarkkinoil-le. Cemex oli hetken aikaa vararikon partaalla, mutta selvisi pälkähästä. Selvää on kuitenkin, että yhtiön loistokausi 1985-2007 on ohi, sillä se ei ole osoittanut voittoa moneen vuoteen ja on joutunut myymään omaisuuttaan ja vähentämään velkojaan. Hugo Chavezin hallinto Venezuelassa kansallisti lisäksi Cemexin sikäläisen yksikön 2008. Patriarkka Lorenzo Zambrado kuoli 2014 ja uudella johdolla on uudet haasteet. Meksikon ”narcotrafico” on työntynyt myös Monterreyhin ja yritysjohdossa on jouduttu pohtimaan, pitäisikö perinteistä pääkonttoria siirtää muualle.

Virginia Mercado on kuitenkin optimistinen:

”Riippumatta yrityksen kokemista vastoinkäymisistä se on menestynyt kuitenkin jatkuvasti. Cemex nimettiin 2014 Latinalaisen Amerikan globaalisimmaksi yritykseksi. Tämän nimityksen antoi Miamissa Yhdysvalloissa toimiva ”Foro Multilatinas”-laitos, joka pyrkii tuomaan esiin merkittäviä latinalaisamerikkalaisia yrityksiä”.

Euroopassa tapahtuu keskittymistä

”Kansainvälisellä tasolla nähdään se, millaiseksi tulevaisuuden yritys muodostuu. Viime kesänä Cemexin kaksi suurinta kansainvälistä kilpailijaa, sveitsiläinen Holcim ja ranskalainen Lafarge ilmoittivat fuusiostaan. Tämän fuusion tarkoituksena on muodostaa maailman suurin rakennustarvikkeiden valmistaja”.

Tämän fuusion jälkeen Cemexistä tuli maailman toiseksi suurin sementtiteollisuusyritys. Myös saksalainen HeidelbergCement ja italialainen Italcementi neuvottelevat Euroopassa fuusiosta. Taustalla väijyy myös Kiinan talouskriisi ja ylituotanto-ongelmat. Kiinassa on myös sementistä ylituotantoa ja siellä on jo pyritty dumppaamaan halpaa sementtiä Afrikan markkinoille.

Jussi Raumolin

Meksikolaisen tutkija Virginia Mercado on tutkinut Cemexin nousua Mexican researcher Virginia Mercado has studied the rise of Cemex