×

Wir verwenden Cookies, um LingQ zu verbessern. Mit dem Besuch der Seite erklärst du dich einverstanden mit unseren Cookie-Richtlinien.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - toukokuu 2021-05, Tiistai 4.5.2021 (radio)

Tiistai 4.5.2021 (radio)

Kaksoiskuntalaisuus saa kannatusta

Monet ihmiset asuvat kahdessa paikassa. Korona-aikana monet tekevät etätöitä mökillä.

Yle kysyi kansanedustajien mielipidettä kaksoiskuntalaisuuteen. Siinä ihminen voi asua ja maksaa veroa esimerkiksi kahdessa kunnassa.

74 prosenttia vastaajista kannatti kaksoiskuntalaisuutta ja 27 prosenttia vastusti. Neljäsosa ei osannut sanoa kantaa.

Kaksoiskuntalaisuus ei Suomessa ole vielä mahdollista. Kuntaministeri Sirpa Paatero sanoo, että Suomen perustuslaki vaikuttaa asiaan. Esimerkiksi vaaleissa voi olla ehdolla ja äänestää vain yhdessä kunnassa.

Suuret asuntolainat huolettavat Suomen Pankkia

Suomen Pankki on huolissaan suurista asuntolainoista. Keskuspankki sanoo, että suomalaiset ottavat velkaa aiempaa enemmän.

Pankki varoittaa varsinkin pitkistä asuntolainoista. Niitä nostetaan enemmän kuin koskaan.

Lisäksi lainojen keskikoko on kasvanut.

Lainoja on myönnetty entistä enemmän ihmisille, joilla on paljon velkaa tuloihin verrattuna.

Keskuspankki vaatii kotitalouksille velkakattoa, jolloin lainaa ei voi antaa liikaa. Pankki vaatii myös asuntolainalle enimmäispituutta.

Passinhaussa on ruuhkaa

Passinhaussa on nyt ruuhkaa.

Ruuhkaa on varsinkin pääkaupunkiseudun pääpoliisiasemilla. Esimerkiksi Helsingin poliisin ajanvarauksessa oli viime viikolla 4 viikon jono.

Muilta poliisiasemilta löytyy nopeammin aikoja.

Myös Turussa, Tampereella ja Oulussa passin ajanvaraus kestää monta viikkoa.

Esimerkiksi Kuopiossa, Lahdessa ja Vaasassa ajan saa 1 - 2 viikossa. Rovaniemellä passia pääse tilaamaan jo tällä viikolla.

Poliisi kertoo, että passijonot voivat pidentyä kesää kohti. Moni haaveilee nyt matkasta, koska koronavuoden aikana matkalle ei ole voinut lähteä.

Veroehdotus kannattaa tarkistaa

Osalle veronmaksajista tämä tiistai on viimeinen päivä muuttaa veroilmoitusta eli veroehdotusta.

Lopuille veronmaksajille määräpäivät ovat tiistait 11. toukokuuta ja 18. toukokuuta.

Oma määräpäivä näkyy veroehdotuksessa tai OmaVero-palvelussa verkossa.

Pihasaunat ovat suosittuja

Yhä useamman kodin pihasta löytyy erillinen sauna. Toinen koronakevät kiihdytti piharakentamista.

Myös mökkisaunoja uusitaan nyt paljon. Saunarakennusten myynti on noussut jopa 30 prosenttia.

Puun hinta kuitenkin nousee, ja se uhkaa nostaa rakentamisen hintaa.

Tiistai 4.5.2021 (radio) 4.5.2021 Salı (radyo)