Ensimmäinen luku (4/10): Poika joka elää

Herra Dursley oli jähmettynyt paikoilleen. Ventovieras oli halannut häntä. Lisäksi hänestä tuntui, että häntä oli sanottu jästiksi, mitä se sitten merkitsikin. Hän oli päästään pyörällä. Hän riensi autoonsa ja kaasutti kotia kohti toivoen vain kuvittelevansa kaiken, mitä hän ei ollut milloinkaan ennen toivonut, sillä hän ei hyväksynyt mielikuvitusta.

Kun hän kääntyi nelosen pihatielle, hän näki ensimmäiseksi jotain mikä ei kohentanut hänen mielialaansa–sen juovikkaan kissan jonka hän oli hoksannut aamullakin. Nyt se istui hänen aidallaan. Hän oli varma, että kissa oli sama: sillä oli samat kuviot silmien ympärillä.

“Hus!” herra Dursley sanoi kovalla äänellä.

Kissa ei hievahtanut. Se vain loi herra Dursleyyn tuiman katseen. Oliko se tavallista kissojen käytöstä, herra Dursley pohti. Yrittäen kasata itsensä hän avasi kotiovensa. Hän piti edelleen kiinni päätöksestään, ettei mainitsisi mitään vaimolleen.

Rouva Dursleylla oli ollut mukava, tavallinen päivä. Hän kertoili päivällispöydässä naapurinrouvan ongelmista tyttärensä kanssa ja siitä miten Dudley oli oppinut uuden sanan (“enkä!”). Herra Dursley yritti käyttäytyä tavallisesti. Kun Dudley oli pantu nukkumaan, hän meni olohuoneeseen juuri parahiksi nähdäkseen iltauutisten viimeisen aiheen:

“Lopuksi kerromme vielä, että lintujen tarkkailijat ovat kautta maan ilmoittaneet pöllöjen käyttäytyneen tänään hyvin epätavallisesti. Yleensä pöllöt saalistavat vain yöllä eikä niitä näe lainkaan päivänvalossa, mutta tänään ovat sadat ihmiset nähneet pöllöjen lentelevän ristiin rastiin auringonnoususta asti. Asiantuntijat eivät osaa selittää, miksi pöllöt ovat yhtäkkiä muuttaneet unitottumuksiaan.” Uutistenlukija hymyili leveästi. “Onpa salaperäistä. Ja nyt, Jim McGuffin ja huomisen sää. Saammeko me yöllä lisää pöllösateita, Jim?”

“Niin, Ted”, säämies sanoi, “siitä minä en tiedä, mutta eivät tänään pelkät pöllöt ole käyttäytyneet kummallisesti. Katsojat ovat soitelleet niinkin kaukaa toisistaan kuin Kentistä, Yorkishirestä ja Dundeesta, ja kertoneet ettei heidän alueillaan satanutkaan tänään vettä niin kuin ennustin eilen, mutta tähdenlentoja on sen sijaan melkeinpä satanut! Kenties ihmiset ovat juhlineet marraskuun kokkoiltaa etuajassa–sehän on vasta ensi viikolla! Ensi yöksi minä kuitenkin voin luvata vettä.”

Herra Dursley istui jäykkänä nojatuolissaan. Tähdenlentoja kautta maan? Pöllöt lentelevät päivänvalossa? Salaperäisiä viittaihmisiä yltympäriinsä? Ja kuiskutusta, kuiskutusta Pottereista...