×

Vi använder kakor för att göra LingQ bättre. Genom att besöka sajten, godkänner du vår cookie-policy.

image

Selkouutiset 04.2023, Sunnuntai 30.4.2023 (radio)

Sunnuntai 30.4.2023 (radio)

Vappuaatto

Vapunvietto on alkanut.

Tänään sunnuntaina vietetään vappuaattoa. Huomenna maanantaina on vappupäivä. Vappupäivä on aina toukokuun 1. päivänä.

Vappuaatto on erityisesti opiskelijoiden juhlapäivä. Vappuaaton tunnetuin tapahtuma on Helsingin kauppatorilla. Siellä Havis Amandan patsas eli Manta on taas saanut ylioppilaslakin.

Manta saa ylioppilaslakin aina vappuaattona. Tänä vuonna Manta sai lakin Aalto-yliopiston opiskelijoilta. Myös monista muista kaupungeista löytyy patsas, joka saa vappuaattona ylioppilaslakin.

Ylioppilaslakki kuuluu suomalaiseen vappuun. Monet suomalaiset juhlivat vappua ylioppilaslakki päässä. Ylioppilaslakki kertoo, että sen omistaja on suorittanut ylioppilastutkinnon.

Rikos ja onnettomuus

Pohjois-Suomessa on tapahtunut viikonloppuna rikos ja liikenneonnettomuus, jotka liittyvät toisiinsa.

Noin 30-vuotias mies tappoi naisen hotellissa Vuokatissa. Myös nainen oli noin 30-vuotias.

Rikoksen jälkeen mies lähti hotellista autolla ja joutui liikenneonnettomuuteen. Mies kuoli onnettomuudessa.

Ennen kuin mies joutui onnettomuuteen, hän kertoi rikoksesta toiselle ihmiselle. Poliisi tutkii vielä, miksi mies teki rikoksen.

Sudan

Kansainvälinen Punainen Risti on lähettänyt apua Sudaniin, Afrikkaan.

Punaisen Ristin lentokone vei Sudaniin 8000 kiloa apua, esimerkiksi tarvikkeita sairaaloille.

Sudanilaisten elämä on vaikeaa ja vaarallista, koska maassa taistellaan. Sudanin armeijan ja RSF-joukkojen taistelut alkoivat huhtikuun puolivälissä.

Kuuma huhtikuu

Huhtikuu on ollut epätavallisen lämmin eri puolilla maailmaa. Lämmintä on ollut esimerkiksi Etelä-Euroopassa.

Esimerkiksi Espanjassa lämpötila on ollut huhtikuussa jopa 40 astetta. Tavallisesti Espanjassa on tosi kuumaa vasta elokuussa.

Myös Aasiassa on mitattu korkeita lämpötiloja. Esimerkiksi Bangladeshissa ei ole ollut näin kuumaa 60 vuoteen.

Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa oli huhtikuun puolivälissä 40 astetta lämmintä.

Sää

Sunnuntaina eli vappupäivänä Suomen sää poutaantuu eli sateet loppuvat.

Myös aurinko voi paistaa vappupäivänä. Lämpötila nousee etelässä noin 10 asteeseen, pohjoisessa on vähän kylmempää.

Vapun jälkeen sää kylmenee. Tiistaina lämpötila on alle 10 astetta koko maassa. Etelä- ja Keski-Suomessa sataa tiistaina vettä.

Päivän kysymykset

- Ketkä juhlivat vappuaattona?

- Mitä vappuaattona tapahtuu Helsingin kauppatorilla?

- Ketkä hoitivat tämän tärkeän tehtävän tänä vuonna?

- Mitä Vuokatissa tapahtui viikonloppuna?

- Mitä tapahtui vähän myöhemmin?

- Minne Punainen Risti on vienyt apua?

- Miksi siellä tarvitaan apua?

- Missä päin maailmaa huhtikuu on ollut kuuma?

Sunnuntai 30.4.2023 (radio) Sunday 30.4.2023 (radio)

**Vappuaatto**

Vapunvietto on alkanut.

Tänään sunnuntaina vietetään vappuaattoa. Huomenna maanantaina on vappupäivä. Vappupäivä on aina toukokuun 1. päivänä.

Vappuaatto on erityisesti opiskelijoiden juhlapäivä. Vappuaaton tunnetuin tapahtuma on Helsingin kauppatorilla. Siellä Havis Amandan patsas eli Manta on taas saanut ylioppilaslakin.

Manta saa ylioppilaslakin aina vappuaattona. Tänä vuonna Manta sai lakin Aalto-yliopiston opiskelijoilta. Myös monista muista kaupungeista löytyy patsas, joka saa vappuaattona ylioppilaslakin.

Ylioppilaslakki kuuluu suomalaiseen vappuun. Monet suomalaiset juhlivat vappua ylioppilaslakki päässä. Ylioppilaslakki kertoo, että sen omistaja on suorittanut ylioppilastutkinnon.

**Rikos ja onnettomuus**

Pohjois-Suomessa on tapahtunut viikonloppuna rikos ja liikenneonnettomuus, jotka liittyvät toisiinsa.

Noin 30-vuotias mies tappoi naisen hotellissa Vuokatissa. Myös nainen oli noin 30-vuotias.

Rikoksen jälkeen mies lähti hotellista autolla ja joutui liikenneonnettomuuteen. Mies kuoli onnettomuudessa.

Ennen kuin mies joutui onnettomuuteen, hän kertoi rikoksesta toiselle ihmiselle. Poliisi tutkii vielä, miksi mies teki rikoksen.

**Sudan**

Kansainvälinen Punainen Risti on lähettänyt apua Sudaniin, Afrikkaan.

Punaisen Ristin lentokone vei Sudaniin 8000 kiloa apua, esimerkiksi tarvikkeita sairaaloille.

Sudanilaisten elämä on vaikeaa ja vaarallista, koska maassa taistellaan. Sudanin armeijan ja RSF-joukkojen taistelut alkoivat huhtikuun puolivälissä.

**Kuuma huhtikuu**

Huhtikuu on ollut epätavallisen lämmin eri puolilla maailmaa. Lämmintä on ollut esimerkiksi Etelä-Euroopassa.

Esimerkiksi Espanjassa lämpötila on ollut huhtikuussa jopa 40 astetta. Tavallisesti Espanjassa on tosi kuumaa vasta elokuussa.

Myös Aasiassa on mitattu korkeita lämpötiloja. Esimerkiksi Bangladeshissa ei ole ollut näin kuumaa 60 vuoteen.

Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa oli huhtikuun puolivälissä 40 astetta lämmintä.

**Sää**

Sunnuntaina eli vappupäivänä Suomen sää poutaantuu eli sateet loppuvat.

Myös aurinko voi paistaa vappupäivänä. Lämpötila nousee etelässä noin 10 asteeseen, pohjoisessa on vähän kylmempää.

Vapun jälkeen sää kylmenee. Tiistaina lämpötila on alle 10 astetta koko maassa. Etelä- ja Keski-Suomessa sataa tiistaina vettä.

**Päivän kysymykset**