Ensimmäinen luku (1/10): Poika joka elää

Likusteritie nelosen herra ja rouva Dursley sanoivat oikein ylpeinä, että he olivat aivan tavallisia totta tosiaan. Heidän nyt viimeisenä olisi odottanut sekaantuvan mihinkään outoon tai arvoitukselliseen, koska he eivät kerta kaikkiaan hyväksyneet jonninjoutavuuksia.

Herra Dursley oli johtaja yhtiössä, jonka nimi oli Grunnings ja joka valmisti poria. Hän oli iso riski mies, jolla oli kaulaa tuskin lainkaan, mutta mahtavat viikset hänellä oli. Rouva Dursley oli laiha ja vaalea ja hänen kaulansa oli melkein kaksi kertaa pitempi kuin ihmisten yleensä, mikä olikin erittäin kätevää koska hän kurkotteli usein ahnaasti pihaaitojen yli urkkiessaan naapureiden puuhia. Herra ja rouva Dursleylla oli pieni poika nimeltä Dudley, eikä heidän mielestään sen parempaa poikaa ollut olemassakaan.

Dursleyn perheellä oli kaikki mitä he tahtoivat, mutta lisäksi heillä oli salaisuus, ja eniten maailmassa he pelkäsivät, että joku kaivaisi sen esiin. Heistä tuntui etteivät he kestäisi, jos joku saisi tietää Pottereista. Rouva Potter oli rouva Dursleyn sisar, mutta he eivät olleet tavanneet toisiaan moneen vuoteen. Itse asiassa rouva Dursley oli olevinaan kuin hänellä ei mitään siskoa olisikaan, koska hänen siskonsa ja siskon kelvoton aviomies olivat niin epädursleymaisia kuin suinkin oli mahdollista. Dursleyn pariskuntaa puistatti ajatellakin mitä naapurit sanoisivat, jos Potterit ilmaantuisivat heidän kotikadulleen. Dursleyt tiesivät, että Pottereillakin oli pieni poika, mutta häntä he eivät olleet koskaan nähneetkään. Sekin oli hyvä syy pitää Potterit loitolla, sillä Dursleyt eivät halunneet Dudleyn seurustelevan sellaisen lapsen kanssa.