Kuulostaa hyvältä 4 - Raitiovaunussa

Jutta: Hei, Anssi! Mitä sinä teet tässä raitiovaunussa?

Anssi: No, minä en vain voi mennä kotiin, ennen kuin tiedän, miksi sinä puhut suomea noin hyvin!

Jutta: Minä opiskelen suomea.

Anssi: Mutta miksi sinä opiskelet suomea?

Jutta: No siksi, että suomi on mielenkiintoinen kieli.

Anssi: Mutta kaikki sanovat, että se on vaikea kieli.

Jutta: Niin monet ulkomaalaiset ajattelevat. Suomi on kyllä erilainen kieli, mutta ei erilainen ole aina sama kuin vaikea.

Anssi: Mutta vaikka minä olen suomalainen, niin minä en tiedä miksi ”omena on punainen” mutta ”maito on valkoista”.

Jutta: Et tietysti, koska sinä puhut automaattisesti oikein.

Anssi: Miten sinä sitten tiedät, milloin ”punainen” on oikein ja milloin ”valkoista”!

Jutta: Kysymys on siis: nominatiivi vai partitiivi? Kun osaa pari sääntöä, niin se ei ole vaikeaa.

Anssi: No mikä sääntö siinä sitten auttaa?

Jutta: No, minä ajattelen näin: Ensimmäinen sääntö: Jos subjekti on ainesana ja se on saksassa ilman artikkelia, se on suomessa partitiivissa: ”Jääkaapissa on maitoa.” ”Lasissa on vettä.” Toinen sääntö: Mutta jos subjekti on lauseen alussa, se on aina nominatiivissa: ”Maito on lopussa.” Salaatti maksaa paljon.” Sitten on vielä kolmas sääntö …

Anssi: Ei, ei, ei … uskon … apua!

Jutta: … siis kolmas ja viimeinen tärkeä sääntö: Jos lauseen subjekti on ainesana, niin sen predikatiivi on partitiivissa. Esimerkiksi: ”Maito on valkoista.” Mutta jos subjekti ei ole ainesana, predikatiivi on nominatiivissa. Esimerkiksi: ”Omena on punainen.”

Anssi: Sinä osaat kaikki säännöt ulkoa!

Jutta: En osaa! Hei, mikä pysäkki tämä on? … Hei hei!

Anssi: No moi! Kiitos oppitunnista. Mikä nainen!