×

Wir verwenden Cookies, um LingQ zu verbessern. Mit dem Besuch der Seite erklärst du dich einverstanden mit unseren Cookie-Richtlinien.

image

Selkouutiset 05.2023, Radio Selkouutiset perjantai 12.5.2023

Radio Selkouutiset perjantai 12.5.2023

Espoon siltaturma

Espoon Tapiolassa eilen romahtanut kävelysilta puretaan viikonlopun aikana. Muut samanlaiset sillat alueella on suljettu, ja ne avataan vasta, kun niiden turvallisuus on varmistettu, Espoon kaupunki kertoo.

Opettaja ja yli 20 yläkoulun oppilasta loukkaantuivat eilen, kun tilapäinen kävelysilta romahti Espoon Tapiolassa.

Suurin osa loukaantuneista on päässyt kotiin sairaalasta. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS kertoo, että 14 potilasta on päässyt jo kotiin.

Onnettomuustutkintakeskus ja poliisi ovat tutkineet romahtanutta siltaa. Onnettomuustutkintakeskus sanoo, että sillan 2 poikittaispalkkia putosi ja sen jälkeen sillan kävelytaso romahti.

Etäkoulu uuvutti

Lasten etäkoulu koronavuosina uuvutti monet vanhemmat, kertoo uusi kysely.

Jyväksylän yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kyselyssä yli 30 prosenttia vanhemmista koki, että he olivat vastuussa lasten opetuksesta.

Eniten lasten etäkoulun tukemiseen käyttivät aikaa pienten koululaisten vanhemmat sekä vanhemmat, joiden lapsilla on erityistarpeita.

Kysely tehtiin keväällä 2020.

Suomen kansalaisuus

Suomen kansalaisuuden sai viime vuonna entistä useampi ihminen.

Tilastokeskus kertoo, että Suomen kansalaisuuden sai noin 10 000 ulkomaiden kansalaista, jotka asuvat vakituisesti Suomessa. Se on yli 50 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Eniten Suomen kansalaisuuksia myönnettiin venäläisille. Seuraavina tulivat irakilaiset ja virolaiset.

Kansalaisuuden saaneiden keski-ikä oli 29 vuotta.

Viisujen kenraaliharjoitus

Britanniassa Liverpoolissa on pidetty tänään Euroviisujen finaalin kenraaliharjoitus.

Ylen viisutoimittaja Ville Vedenpää kertoo, että Suomen edustaja Käärijä esiintyi harjoituksissa varmasti ja lauloi paremmin kuin tiistain semifinaalissa. Suomen kappale Cha cha cha on yksi kisan ennakkosuosikeista.

Euroviisujen finaali on huomenna. Käärijä esintyy finaalissa numerolla 13.

Lauantain sää

Sää on huomenna aurinkoista ja lämmintä.

Lämpötila on laajalti noin 20 astetta, Pohjois-Lapissa on viileämpää.

Suuressa osassa maata varoitetaan ruohikkopaloista ja metsäpaloista.

Päivän kysymykset

- Mitä tehdään kävelysillalle, joka romahti eilen Espoossa?

- Vieläkö sairaalassa on paljon loukkaantuneita?

- Miksi lasten etäkoulu koronavuosina uuvutti niin monia vanhempia?

- Minkä maan kansalaisille myönnettiin eniten Suomen kansalaisuuksia viime vuonna?

- Mitä Ylen viisutoimittaja Ville Vedenpää kertoo Käärijän esiintymisestä Euroviisujen kenraaliharjoituksissa?

- Milloin Euroviisujen finaali pidetään?

- Missä päin maata sataa vettä lauantaina?

Radio Selkouutiset perjantai 12.5.2023 Radio Clear News Friday 12.5.2023

**Espoon siltaturma**

Espoon Tapiolassa eilen romahtanut kävelysilta puretaan viikonlopun aikana. Muut samanlaiset sillat alueella on suljettu, ja ne avataan vasta, kun niiden turvallisuus on varmistettu, Espoon kaupunki kertoo.

Opettaja ja yli 20 yläkoulun oppilasta loukkaantuivat eilen, kun tilapäinen kävelysilta romahti Espoon Tapiolassa.

Suurin osa loukaantuneista on päässyt kotiin sairaalasta. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS kertoo, että 14 potilasta on päässyt jo kotiin.

Onnettomuustutkintakeskus ja poliisi ovat tutkineet romahtanutta siltaa. Onnettomuustutkintakeskus sanoo, että sillan 2 poikittaispalkkia putosi ja sen jälkeen sillan kävelytaso romahti.

**Etäkoulu uuvutti**

Lasten etäkoulu koronavuosina uuvutti monet vanhemmat, kertoo uusi kysely.

Jyväksylän yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kyselyssä yli 30 prosenttia vanhemmista koki, että he olivat vastuussa lasten opetuksesta.

Eniten lasten etäkoulun tukemiseen käyttivät aikaa pienten koululaisten vanhemmat sekä vanhemmat, joiden lapsilla on erityistarpeita.

Kysely tehtiin keväällä 2020.

**Suomen kansalaisuus**

Suomen kansalaisuuden sai viime vuonna entistä useampi ihminen.

Tilastokeskus kertoo, että Suomen kansalaisuuden sai noin 10 000 ulkomaiden kansalaista, jotka asuvat vakituisesti Suomessa. Se on yli 50 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Eniten Suomen kansalaisuuksia myönnettiin venäläisille. Seuraavina tulivat irakilaiset ja virolaiset.

Kansalaisuuden saaneiden keski-ikä oli 29 vuotta.

**Viisujen kenraaliharjoitus**

Britanniassa Liverpoolissa on pidetty tänään Euroviisujen finaalin kenraaliharjoitus.

Ylen viisutoimittaja Ville Vedenpää kertoo, että Suomen edustaja Käärijä esiintyi harjoituksissa varmasti ja lauloi paremmin kuin tiistain semifinaalissa. Suomen kappale Cha cha cha on yksi kisan ennakkosuosikeista.

Euroviisujen finaali on huomenna. Käärijä esintyy finaalissa numerolla 13.

**Lauantain sää**

Sää on huomenna aurinkoista ja lämmintä.

Lämpötila on laajalti noin 20 astetta, Pohjois-Lapissa on viileämpää.

Suuressa osassa maata varoitetaan ruohikkopaloista ja metsäpaloista.

**Päivän kysymykset**