×

Nós usamos os cookies para ajudar a melhorar o LingQ. Ao visitar o site, você concorda com a nossa política de cookies.


image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - Tammikuu 2022-01, Tiistai 11.1.2022 (radio)

Tiistai 11.1.2022 (radio)

Koronavirus

Yli 50 prosenttia Euroopan ihmisistä saa koronan omikron-tartunnan pian. Näin arvioi Maailman terveysjärjestön WHO:n Euroopan johtaja Hans Kluge. Hän sanoo, että yli 50 prosenttia eurooppalaisista saa tartunnan 2 kuukauden sisällä.

Euroopassa kirjattiin yli 7 miljoonaa uutta koronatartuntaa tämän vuoden 1. viikon aikana. Myös sairaalaan on joutunut enemmän koronapotilaita kuin aikaisemmin.

Johanna Vehkoo

Korkein oikeus on kumonnut toimittaja Johanna Vehkoon tuomion. Oikeus katsoo, että Vehkoo ei loukannut Junes Lokan kunniaa Facebookissa.

Hovioikeus tuomitsi aikaisemmin Vehkoon sakkoihin kunnianloukkauksesta. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden tuomion ja vapautti Vehkoon rangaistuksesta.

Korkein oikeus on sitä mieltä, että Vehkoon kirjoituksessa arvosteltiin ennen kaikkea Junes Lokan toimintaa eikä henkilökohtaisia ominaisuuksia.

David Sassoli

Euroopan parlamentin italialainen puhemies David Sassoli on kuollut. Sassoli oli 65-vuotias. Sassoli kuoli Italian Avianossa, jossa hän oli sairaalahoidossa.

Sassoli oli Euroopan parlamentin puhemies vuodesta 2019 lähtien.

USA ja Venäjä

USA ja Venäjä neuvottelivat maanantaina Euroopan turvallisuudesta.

Venäjä sanoi, että se ei aio hyökätä Ukrainaan. USA kertoi, että sotilasliitto Nato voi jatkossakin ottaa uusia maita jäseniksi.

Venäjä ei halua, että Nato laajenee itään. USA ja Eurooppa ovat syyttäneet Venäjää siitä, että se valmistelee hyökkäystä Ukrainaan.

Elinsiirto

USA:ssa kirurgit ovat tehneet leikkauksen, jossa miehelle siirrettiin sian sydän. Sian sydän siirrettiin 57-vuotiaalle miehelle.

Sian sydäntä muokattiin geneettisesti ennen leikkausta. Tämä oli 1. kerta, kun sian sydän siirrettiin ihmiselle.

Lääkärit kertovat, että mies voi hyvin. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, toipuuko mies leikkauksesta.

USA:ssa 110 000 potilasta odottaa tällä hetkellä elinsiirtoa. Ihmisten sydämiä ei ole tarpeeksi kaikille potilaille.


Tiistai 11.1.2022 (radio) Tuesday 11.1.2022 (radio)

Koronavirus Coronavirus コロナウイルス

Yli 50 prosenttia Euroopan ihmisistä saa koronan omikron-tartunnan pian. More than 50 percent of Europeans will soon get a corona omicron infection. ヨーロッパ人の50%以上が、まもなく冠状動脈オミクロン感染症にかかります。 Näin arvioi Maailman terveysjärjestön WHO:n Euroopan johtaja Hans Kluge. This is what Hans Kluge, WHO European Director of the World Health Organization, said. Hän sanoo, että yli 50 prosenttia eurooppalaisista saa tartunnan 2 kuukauden sisällä. He says that over 50 percent of Europeans will be infected within 2 months.

Euroopassa kirjattiin yli 7 miljoonaa uutta koronatartuntaa tämän vuoden 1. viikon aikana. In Europe over 7 million new corona infections were recorded during the first week of this year. Myös sairaalaan on joutunut enemmän koronapotilaita kuin aikaisemmin. Also, more corona patients ended up in hospital than before.

Johanna Vehkoo Johanna Vehkoo

Korkein oikeus on kumonnut toimittaja Johanna Vehkoon tuomion. The Supreme Court has overturned the verdict of journalist Johanna Vehko. Oikeus katsoo, että Vehkoo ei loukannut Junes Lokan kunniaa Facebookissa. The court finds that Vehkoo did not insult Junes Loka on Facebook.

Hovioikeus tuomitsi aikaisemmin Vehkoon sakkoihin kunnianloukkauksesta. The Court of Appeal previously fined Vehko for defamation. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden tuomion ja vapautti Vehkoon rangaistuksesta. The Supreme Court overturned the judgment of the Court of Appeal and acquitted Vehko.

Korkein oikeus on sitä mieltä, että Vehkoon kirjoituksessa arvosteltiin ennen kaikkea Junes Lokan toimintaa eikä henkilökohtaisia ominaisuuksia. The Supreme Court is of the opinion that Vehko's writing criticized, above all, the activities of Junes Loka and not his personal qualities.

David Sassoli David Sassoli

Euroopan parlamentin italialainen puhemies David Sassoli on kuollut. The Italian President of the European Parliament, David Sassoli, is dead. Sassoli oli 65-vuotias. Sassoli was 65 years old. Sassoli kuoli Italian Avianossa, jossa hän oli sairaalahoidossa. Sassoli died in Aviano, Italy, where he was hospitalized.

Sassoli oli Euroopan parlamentin puhemies vuodesta 2019 lähtien. Sassoli has been President of the European Parliament since 2019.

USA ja Venäjä USA and Russia

USA ja Venäjä neuvottelivat maanantaina Euroopan turvallisuudesta. The US and Russia talked on European security on Monday.

Venäjä sanoi, että se ei aio hyökätä Ukrainaan. Russia said it did not intend to attack Ukraine. USA kertoi, että sotilasliitto Nato voi jatkossakin ottaa uusia maita jäseniksi. The US said the military alliance NATO could continue to admit new countries as members.

Venäjä ei halua, että Nato laajenee itään. Russia does not want NATO to expand into the east. USA ja Eurooppa ovat syyttäneet Venäjää siitä, että se valmistelee hyökkäystä Ukrainaan. The US and Europe have accused Russia of preparing to attack Ukraine.

Elinsiirto Transplantation

USA:ssa kirurgit ovat tehneet leikkauksen, jossa miehelle siirrettiin sian sydän. In the U.S., surgeons have performed an operation to transplant a pig’s heart into a man. Sian sydän siirrettiin 57-vuotiaalle miehelle. The pig's heart was transferred to a 57-year-old man.

Sian sydäntä muokattiin geneettisesti ennen leikkausta. The pig's heart was genetically engineered before surgery. Tämä oli 1. kerta, kun sian sydän siirrettiin ihmiselle. This was the first time a pig's heart was transplanted into a human.

Lääkärit kertovat, että mies voi hyvin. Doctors say the man is fine. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, toipuuko mies leikkauksesta. However, it is not yet known whether the man will recover from the surgery.

USA:ssa 110 000 potilasta odottaa tällä hetkellä elinsiirtoa. In the U.S., 110,000 patients are currently awaiting an organ transplant. Ihmisten sydämiä ei ole tarpeeksi kaikille potilaille. There are not enough human hearts for all patients.