×

Nós usamos os cookies para ajudar a melhorar o LingQ. Ao visitar o site, você concorda com a nossa política de cookies.


image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - Joulukuu 2021-12, Sunnuntai 19.12.2021 (radio)

Sunnuntai 19.12.2021 (radio)

Koronarajoitukset voivat kiristyä

Pääministeri Sanna Marin sanoo, että koronarajoitukset Suomessa voivat kiristyä.

Hallitus neuvottelee koronatoimista tiistaina. Marin sanoi Pääministerin haastattelutunnilla Radio Suomessa, että hallitus on valmis kaikkiin välttämättömiin toimiin.

Marin sanoi, että esimerkiksi koronan pikatestausta voidaan laajentaa, koronapassi voidaan ottaa väliaikaisesti pois käytöstä tai koulujen joululomia voidaan pidentää.

Koronatilanne Suomessa on huonontunut nopeasti viime viikkojen aikana. Uusia tartuntoja on paljon, ja sairaaloissa ja tehohoidossa on paljon koronapotilaita.

Koronarokotukset laajenivat

Suomessa on aloitettu koronarokotukset riskiryhmien lapsille. Rokotuksen saavat 5-11-vuotiaat lapset, jotka kuuluvat riskiryhmään.

Esimerkiksi Helsingin Jätkäsaaressa avattiin lauantaina ensimmäinen rokotuspiste riskiryhmien lapsille. Tungosta ei ollut, mutta asiakkaita riitti koko ajan.

Rokotuksen saavat nyt vain riskiryhmien lapset. Kaikkien 5-11-vuotiaiden lasten rokotuksista ei ole vielä tehty päätöstä.

Kotimainen metsäkuusi on suosituin

Moniin suomalaisiin koteihin hankitaan myös tänä vuonna joulukuusi. Joulupuuseura arvioi, että tänä jouluna suomalaiset hankkivat yhteensä noin 1,4 miljoonaa joulukuusta.

Yleisin joulukuusi on kotimainen viljelty metsäkuusi. Niitä myydään vuosittain noin miljoona.

Jotkut hakevat kotiin luonnonkuusen esimerkiksi suoraan omasta metsästä. Luonnonkuusien määrää ei tiedetä tarkasti.

10 prosenttia joulukuusista tulee ulkomailta. Ne tulevat pääosin Tanskasta ja Virosta.

Kylmä kuu kiipesi taivaalle

Viime yönä taivasta valaisi täysikuu.

USA:n avaruushallinto Nasa kertoo, että vuoden viimeisellä täysikuulla on monta nimeä. Se on esimerkiksi kylmä kuu, pakkaskuu tai talvikuu. Nimet johtuvat siitä, että täällä maapallon pohjoisella puoliskolla joulukuun yöt ovat pitkiä ja kylmiä.

Pitkän yön takia viime yön täysikuu oli myös tämän vuoden pisin. Esimerkiksi Washingtonissa Yhdysvalloissa kuu näkyi taivaalla noin 15 ja puoli tuntia.

Maanantain sää

Maanantaina on pääosin poutaa ja paikoin paistaa aurinko.

Sää kylmenee ja koko maassa on pakkasta. Etelässä pakkasta on 5 astetta ja pohjoisessa 25.


Sunnuntai 19.12.2021 (radio) Sunday 19.12.2021 (radio)

Koronarajoitukset voivat kiristyä Corona restrictions may tighten

Pääministeri Sanna Marin sanoo, että koronarajoitukset Suomessa voivat kiristyä. Prime Minister Sanna Marin says that corona restrictions in Finland may be tightened.

Hallitus neuvottelee koronatoimista tiistaina. The government will negotiate corona measures on Tuesday. Marin sanoi Pääministerin haastattelutunnilla Radio Suomessa, että hallitus on valmis kaikkiin välttämättömiin toimiin. During an interview with the Prime Minister on Radio Finland, Marin said that the government is ready to take all the necessary measures.

Marin sanoi, että esimerkiksi koronan pikatestausta voidaan laajentaa, koronapassi voidaan ottaa väliaikaisesti pois käytöstä tai koulujen joululomia voidaan pidentää. Marin said, for example, the rapid testing of the corona could be extended, the corona passport could be temporarily taken out of use or school Christmas holidays could be extended.

Koronatilanne Suomessa on huonontunut nopeasti viime viikkojen aikana. The corona situation in Finland has deteriorated rapidly in recent weeks. Uusia tartuntoja on paljon, ja sairaaloissa ja tehohoidossa on paljon koronapotilaita. There are many new infections, and there are many corona patients in hospitals and intensive care.

Koronarokotukset laajenivat Coronary vaccinations expanded

Suomessa on aloitettu koronarokotukset riskiryhmien lapsille. Corona vaccinations have been started in Finland for children at risk. Rokotuksen saavat 5-11-vuotiaat lapset, jotka kuuluvat riskiryhmään. Vaccination is given to children aged 5 to 11 who belong to a group at risk.

Esimerkiksi Helsingin Jätkäsaaressa avattiin lauantaina ensimmäinen rokotuspiste riskiryhmien lapsille. For example, the first vaccination point for children at risk was opened in Jätkäsaari, Helsinki, on Saturday. Tungosta ei ollut, mutta asiakkaita riitti koko ajan. There was no crowding, but there were enough customers all the time.

Rokotuksen saavat nyt vain riskiryhmien lapset. Only children at risk will now be vaccinated. Kaikkien 5-11-vuotiaiden lasten rokotuksista ei ole vielä tehty päätöstä. A decision on vaccinations for all children aged 5 to 11 years has not yet been made.

Kotimainen metsäkuusi on suosituin Domestic forest spruce is the most popular

Moniin suomalaisiin koteihin hankitaan myös tänä vuonna joulukuusi. Many Finnish homes will also acquire a Christmas tree this year. Joulupuuseura arvioi, että tänä jouluna suomalaiset hankkivat yhteensä noin 1,4 miljoonaa joulukuusta. The Christmas Tree Association estimates that this Christmas, Finns will acquire a total of about 1.4 million Christmas trees.

Yleisin joulukuusi on kotimainen viljelty metsäkuusi. The most common Christmas tree is the domestic cultivated forest tree. Niitä myydään vuosittain noin miljoona. About a million of them are sold every year.

Jotkut hakevat kotiin luonnonkuusen esimerkiksi suoraan omasta metsästä. Some people take home natural spruce, for example, directly from their own forest. Luonnonkuusien määrää ei tiedetä tarkasti. The number of natural spruces is not known exactly.

10 prosenttia joulukuusista tulee ulkomailta. 10 percent of Christmas trees come from abroad. Ne tulevat pääosin Tanskasta ja Virosta. They come mainly from Denmark and Estonia.

Kylmä kuu kiipesi taivaalle The cold moon climbed into the sky

Viime yönä taivasta valaisi täysikuu. Last night the full moon illuminated the sky.

USA:n avaruushallinto Nasa kertoo, että vuoden viimeisellä täysikuulla on monta nimeä. U.S. space agency Nasa says the last full moon of the year has many names. Se on esimerkiksi kylmä kuu, pakkaskuu tai talvikuu. It is, for example, a cold moon, a frosty month or a winter moon. Nimet johtuvat siitä, että täällä maapallon pohjoisella puoliskolla joulukuun yöt ovat pitkiä ja kylmiä. The names are due to the fact that here in the northern half of the world, December nights are long and cold.

Pitkän yön takia viime yön täysikuu oli myös tämän vuoden pisin. Due to the long night, last night’s full moon was also the longest this year. Esimerkiksi Washingtonissa Yhdysvalloissa kuu näkyi taivaalla noin 15 ja puoli tuntia. In Washington, USA, for example, the moon appeared in the sky for about 15 and a half hours.

Maanantain sää Monday weather

Maanantaina on pääosin poutaa ja paikoin paistaa aurinko. On Monday it will mostly rain and in some places the sun will shine.

Sää kylmenee ja koko maassa on pakkasta. The weather is getting colder and the whole country is frosty. Etelässä pakkasta on 5 astetta ja pohjoisessa 25. It freezes 5 degrees in the south and 25 in the north.