×

Nós usamos os cookies para ajudar a melhorar o LingQ. Ao visitar o site, você concorda com a nossa política de cookies.


image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - Joulukuu 2021-12, Perjantai 10.12.2021 (radio)

Perjantai 10.12.2021 (radio)

Suomen sotilaslentokoneet

Hallitus on päättänyt, mitä lentokoneita Suomen armeijalle ostetaan.

Suomi ostaa amerikkalaisia F-35 -lentokoneita.

Suomi harkitsi asiaa pitkään ja huolellisesti, koska kauppa on iso.

Suomi ostaa 64 sotilaslentokonetta, ja ne maksavat noin 10 miljardia euroa.

Kauppa tuo työpaikkoja myös Suomeen, koska lentokoneiden osia valmistetaan myös Suomessa.

Suomen koronatartunnat

Koronatartuntojen määrä kasvaa. Perjantaina kerrottiin, että uusia koronatartuntoja on melkein 1800. Se on enemmän kuin koskaan ennen yhdessä päivässä.

Suomen kaikkien koronatartuntojen määrä on jo yli 200 000.

Perjantaina kerrottiin myös, että uusia koronakuolemia on 15. Suomessa on kuollut yhteensä 1421 ihmistä koronan takia.

Nobelin rauhanpalkinnot

Nobelin rauhanpalkinnot on jaettu Norjan pääkaupungissa Oslossa.

Rauhanpalkinnon saivat toimittajat Maria Ressa ja Dmitri Muratov.

Ressa ja Muratov ovat tehneet työtä sananvapauden puolesta. He haluavat, että kaikilla on mahdollisuus saada oikeaa tietoa.

Ressa ja Muratov ovat maista, joissa toimittajan työ on vaikeaa ja jopa vaarallista.

Maria Ressa on filippiiniläinen toimittaja, ja hän on uutissivusto Rapplerin johtaja. Dmitri Muratov on venäläisen lehden Novaja Gazetan päätoimittaja.

Afganistanin pakolaiset

EU-maat ottavat vastaan pakolaisia Afganistanista. EU-maihin otetaan Afganistanista 40 000 ihmistä.

Joukko EU-maita on sopinut asiasta tänä syksynä.

Suurin osa Afganistanin pakolaisista pääsee Saksaan. Saksa ottaa vastaan yhteensä 25 000 pakolaista.

Myös Suomi on mukana sopimuksessa. Afganistanista tulee Suomeen melkein 1000 ihmistä.

Sää

Joulukuun alku on ollut kylmä koko Suomessa. Etelä-Suomessa ei ole ollut näin kylmää joulukuun alussa yli 80 vuoteen.

Nyt sää lauhtuu eli lämpötila nousee. Ensi viikolla lämpötila on plussan puolella melkein koko maassa.

Lauantaina lämpötila on enimmäkseen -1 ja -6 asteen välillä, Lounais-Suomessa lämpötila on 0 ja +2 asteen välillä.

Lauantaina Lapissa sataa lunta, mutta etelässä sataa räntää tai vettä. Sateen joukossa on myös jäätävää vesisadetta. Siksi ajokeli on autoteillä huono.


Perjantai 10.12.2021 (radio) Friday 10.12.2021 (radio)

Suomen sotilaslentokoneet Finnish military aircraft

Hallitus on päättänyt, mitä lentokoneita Suomen armeijalle ostetaan. The government has decided which aircraft to buy for the Finnish army.

Suomi ostaa amerikkalaisia F-35 -lentokoneita. Finland buys American F-35 aircraft.

Suomi harkitsi asiaa pitkään ja huolellisesti, koska kauppa on iso. Finland considered the matter for a long time and carefully, because the trade is big.

Suomi ostaa 64 sotilaslentokonetta, ja ne maksavat noin 10 miljardia euroa. Finland buys 64 military aircraft and they cost about 10 billion euros.

Kauppa tuo työpaikkoja myös Suomeen, koska lentokoneiden osia valmistetaan myös Suomessa. The deal also brings jobs to Finland, because aircraft parts are also manufactured in Finland.

Suomen koronatartunnat Coronary infections in Finland

Koronatartuntojen määrä kasvaa. The number of corona infections is increasing. Perjantaina kerrottiin, että uusia koronatartuntoja on melkein 1800. It was reported on Friday that there are almost 1,800 new corona infections. Se on enemmän kuin koskaan ennen yhdessä päivässä. It’s more than ever before in one day.

Suomen kaikkien koronatartuntojen määrä on jo yli 200 000. The number of all corona infections in Finland is already over 200,000.

Perjantaina kerrottiin myös, että uusia koronakuolemia on 15. It was also reported on Friday that there are 15 new corona deaths. Suomessa on kuollut yhteensä 1421 ihmistä koronan takia. A total of 1,421 people have died in Finland due to the corona.

Nobelin rauhanpalkinnot Nobel Peace Prizes

Nobelin rauhanpalkinnot on jaettu Norjan pääkaupungissa Oslossa. The Nobel Peace Prizes have been awarded in the Norwegian capital, Oslo.

Rauhanpalkinnon saivat toimittajat Maria Ressa ja Dmitri Muratov. Journalists Maria Ressa and Dmitri Muratov received the Peace Prize.

Ressa ja Muratov ovat tehneet työtä sananvapauden puolesta. Ressa and Muratov have worked for freedom of speech. He haluavat, että kaikilla on mahdollisuus saada oikeaa tietoa. They want everyone to have access to the right information.

Ressa ja Muratov ovat maista, joissa toimittajan työ on vaikeaa ja jopa vaarallista. Ressa and Muratov are from countries where the work of a journalist is difficult and even dangerous.

Maria Ressa on filippiiniläinen toimittaja, ja hän on uutissivusto Rapplerin johtaja. Maria Ressa is a Filipino journalist and is the director of the news site Rappler. Dmitri Muratov on venäläisen lehden Novaja Gazetan päätoimittaja. Dmitry Muratov is the editor-in-chief of the Russian newspaper Novaya Gazeta.

Afganistanin pakolaiset Afghan refugees

EU-maat ottavat vastaan pakolaisia Afganistanista. EU countries are receiving refugees from Afghanistan. EU-maihin otetaan Afganistanista 40 000 ihmistä. 40,000 people are being taken from Afghanistan to EU countries.

Joukko EU-maita on sopinut asiasta tänä syksynä. A number of EU countries have agreed on this this autumn.

Suurin osa Afganistanin pakolaisista pääsee Saksaan. Most Afghan refugees arrive in Germany. Saksa ottaa vastaan yhteensä 25 000 pakolaista. Germany receives a total of 25,000 refugees.

Myös Suomi on mukana sopimuksessa. Finland is also involved in the agreement. Afganistanista tulee Suomeen melkein 1000 ihmistä. Almost 1,000 people come to Finland from Afghanistan.

Sää Weather

Joulukuun alku on ollut kylmä koko Suomessa. The beginning of December has been cold throughout Finland. Etelä-Suomessa ei ole ollut näin kylmää joulukuun alussa yli 80 vuoteen. It has not been so cold in southern Finland at the beginning of December for more than 80 years.

Nyt sää lauhtuu eli lämpötila nousee. Now the weather is condensing, ie the temperature is rising. Ensi viikolla lämpötila on plussan puolella melkein koko maassa. Next week, temperatures will be on the plus side in almost the entire country.

Lauantaina lämpötila on enimmäkseen -1 ja -6 asteen välillä, Lounais-Suomessa lämpötila on 0 ja +2 asteen välillä. On Saturday, the temperature is mostly between -1 and -6 degrees, in southwestern Finland the temperature is between 0 and +2 degrees.

Lauantaina Lapissa sataa lunta, mutta etelässä sataa räntää tai vettä. On Saturday, it will snow in Lapland, but it will rain sleet or water in the south. Sateen joukossa on myös jäätävää vesisadetta. There is also icy rain among the rain. Siksi ajokeli on autoteillä huono. That's why driving on the highways is bad.