×

Nós usamos os cookies para ajudar a melhorar o LingQ. Ao visitar o site, você concorda com a nossa política de cookies.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - Lokakuu 2021-10, Lauantai 2.10.2021 (radio)

Kuntien talous

Kuntien talous kiristyy ensi vuonna. Korona-aikana kunnat ovat saaneet paljon ylimääräistä tukea valtiolta. Koronatuet auttoivat kuntien taloutta paljon viime vuonna ja myös tänä vuonna.

Nyt valtion koronatuet päättyvät ja kunnissa pitää taas säästää menoista. Myös valtionapu kunnille pienenee. Kunnat saavat ensi vuonna valtionapua noin miljardi euroa vähemmän kuin tänä vuonna.

Kuntaliitto arvioi, että noin 60 kuntaa nostaa kuntaveroa ensi vuonna.

Ravintolat

Ravintoloissa on taas vilkasta, koska ravintolarajoituksia lievennettiin perjantaina. Ravintoloiden aukioloaika piteni ja ravintoloissa saa taas tanssia ja laulaa.

Esimerkiksi Helsingissä ja Tampereella ravintoloissa oli perjantaina vilkasta. Ihmiset olivat juhlatuulella.

Ravintolat odottavat, että myös lauantai-ilta on vilkas.

Autoilijat

Autoilijat ovat osoittaneet mieltä Helsingissä lauantaina.

Autoilijat protestoivat autoilun veroja. Autoilijat sanovat, että autoilun veroja ei saa nostaa.

Noin 200 autoa ajoi eduskuntatalon eteen, jossa autoilijat soittivat torvia. Autoilijat halusivat muistuttaa eduskuntaa siitä, että autoa tarvitaan Suomessa liikkumiseen.

Elokapina

Ympäristöliike Elokapina on jatkanut mielenosoituksia Helsingissä.

Elokapina haluaa, että hallitus julistaa Suomeen ilmasto- ja ympäristöhätätilan.

Lauantai oli neljäs (4.) päivä, kun Elokapina osoitti mieltä Helsingissä. Elokapina sanoo, että se jatkaa mielenosoituksia ensi perjantaihin saakka.

Viron rajavalvonta

Viro on lisännyt rajavalvontaa. Syy on se, että Valko-Venäjältä tulee Baltian maihin siirtolaisia ilman lupaa. Valko-Venäjä ohjaa siirtolaisia EU-maiden rajoille.

Viro on lisännyt rajavalvontaa Latvian vastaisella etelärajalla ja Venäjän vastaisella itärajalla.

Viro kertoo, että Tallinnan satamassa on otettu kiinni siirtolaisia, jotka ovat yrittäneet matkustaa Suomeen laittomasti.

Sää

Sää on myös sunnuntaina laajasti poutainen eli ei sada. Pilvisyys on vaihtelevaa. Eniten aurinko pääsee paistamaan idässä. Lämpötila on 9 ja 13 asteen välillä.