×

Nós usamos os cookies para ajudar a melhorar o LingQ. Ao visitar o site, você concorda com a nossa política de cookies.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - Lokakuu 2021-10, Lauantai 16.10.2021 (radio)

Lauantai 16.10.2021 (radio)

Koronapassi

Koronapassi on otettu käyttöön Suomessa. Koronapassista näkee esimerkiksi, onko ihminen saanut koronarokotukset.

Koronapassia voidaan vaatia paikoissa, joissa on paljon ihmisiä. Esimerkiksi ravintolat, konserttipaikat, liikuntatilat ja museot voivat vaatia asiakkailta koronapassia.

Näissä paikoissa ei tarvitse noudattaa koronarajoituksia, kun koronapassi on käytössä. Esimerkiksi Helsingin yökerhot saavat taas olla auki koko yön, jos ne tarkastavat asiakkaiden koronapassit.

Koronapassi on siis vaihtoehto koronarajoituksille. Koronarajoituksia on Helsingin seudun lisäksi myös esimerkiksi Turun seudulla.

Koronapassin eli koronatodistuksen saa Omakanta-palvelusta. Nettiosoite on kanta.fi.

Kulttuuriala

Hallituspuolueet ovat sopineet riidan kulttuurialan rahoista.

Hallituspuolueet sopivat perjantaina, että kulttuurialan rahoja ei pienennetä ensi vuonna. Kysymys on kulttuurin, taiteen, tieteen ja nuorisotyön rahoista.

Kulttuuriministeri Antti Kurvinen kertoi aikaisemmin tällä viikolla, että kulttuurialan rahat vähenevät kymmeniä miljoonia euroja. Syynä on se, että Veikkauksen rahapelit tuottavat vähemmän kuin ennen. Rahapelien tuotto käytetään esimerkiksi juuri kulttuurialan hyväksi.

Osa hallituspuolueista kuitenkin vaati, että kulttuurialan rahat pitää turvata. Siksi hallituspuolueet sopivat, että valtio antaa kulttuurialalle lisää rahaa. Näin hallitus korvaa sen, että rahapelien tuotto pienenee.

Taikonautit

Kiinan taikonautit ovat päässeet perille Kiinan avaruusasemalle. Taikonautteja on 3, yksi heistä on nainen.

Taikonautit ovat avaruusasemalla puoli vuotta. Tuona aikana taikonautit tekevät myös avaruuskävelyjä.

Kiinan avaruusohjelman päämäärä on lähettää ihmisiä Kuuhun ja Mars-planeetalle.

Sää

Sunnuntai on etelässä poutapäivä, vettä ei sada. Pohjoisessa sataa vielä sunnuntaina, mutta sateet heikkenevät.

Lämpötila on sunnuntaina etelän 8 ja pohjoisen 2 asteen välillä.

Maanantaina sade loppuu melkein kokonaan myös pohjoisessa. Sää kylmenee vähän, ja Lapissa voi maanantaina olla jo vähän pakkasta.

Lauantai 16.10.2021 (radio) Samstag 16.10.2021 (Radio) Saturday 16.10.2021 (radio)