×

Nós usamos os cookies para ajudar a melhorar o LingQ. Ao visitar o site, você concorda com a nossa política de cookies.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - syyskuu 2021-09, Lauantai 18.9.2021 (radio)

Ministeri kertoi koronarokotuksista

Suomi on valmis rokottamaan kaikki yli 12-vuotiaat 3 kertaa koronaa vastaan. Asiasta kertoi ministeri Krista Kiuru lauantaina.

Kiuru sanoi, että suomalaisille annetaan 3. koronarokotus kuitenkin vasta sitten, kun asiantuntijat niin suosittelevat.

Rokotusasiantuntijaryhmän mielestä ainakin vielä riittää, että kaikki rokotetaan 2 kertaa. Asiantuntijat arvioivat syksyn aikana, annetaanko 3. koronarokotus vanhuksille ja muille riskiryhmille.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sanoi perjantaina, että 3. koronarokotus voidaan jo nyt antaa immuunipuutteisille. Immuunipuutteisia ovat esimerkiksi monet syöpäpotilaat. 2 koronarokotusta ei anna heille riittävää suojaa koronaa vastaan.

Koronarokotukset etenevät

Koronarokotukset etenevät Suomessa hyvin. Noin 66 prosenttia yli 12-vuotiaista on jo saanut 2 koronarokotusta.

Hallitus aikoo lopettaa koronarajoitukset, kun 80 prosenttia yli 12-vuotiaista on saanut 2 koronarokotusta.

Koronarokotukset antavat hyvän suojan koronasairautta vastaan.

Mielenosoitus koronarokotuksia vastaan

Helsingissä on ollut mielenosoitus koronarokotuksia vastaan.

Mielenosoituksessa oli mukana yli 1000 ihmistä. He vaativat, että lasten koronarokotukset lopetetaan.

Mielenosoittajat vastustivat myös muita koronatoimia, esimerkiksi koronatestejä.

Mielenosoittajia tuli Helsinkiin busseilla eri puolilta Suomea. Mielenosoittajia tuli esimerkiksi Turusta ja Tampereelta.

Poliisi sanoo, että mielenosoitus sujui rauhallisesti.

Samanlaisia mielenosoituksia oli lauantaina eri puolilla maailmaa. Mielenosoituksia oli yli 100 kaupungissa.

Avunpyyntöjä Afganistanista

Suomi on saanut Afganistanista noin 8000 avunpyyntöä.

Ulkoministeri Pekka Haavisto kertoi asiasta Helsingin Sanomien haastattelussa.

Afganistanilaiset ovat lähettäneet Suomeen avunpyyntöjä eri syistä. Osa kokee, että on vaarassa. Osa on menettänyt työn.

Suomi toi Afganistanista Suomeen yli 400 ihmistä, kun Taliban otti maassa vallan.

Viikonvaihteen sää

Viikonvaihteen sää on poutainen. Vettä ei sada, mutta taivas on kuitenkin pilvinen.

Lämpötila on päivällä noin 10 astetta. Yöt ovat kylmiä, pohjoisessa yöllä voi olla pakkasta.