×

We gebruiken cookies om LingQ beter te maken. Als u de website bezoekt, gaat u akkoord met onze cookiebeleid.


image

YLE Uutiset selkosuomeksi kesäkuu 2020, Lauantai 6.6.2020 (radio) | Yle Uutiset | yle.fi

Lauantai 6.6.2020 (radio) | Yle Uutiset | yle.fi

Keskustapuolueen johtaja Katri Kulmuni haluaa jatkaa keskustan johtajana

Kulmuni toivoo, että keskustan puoluekokous syyskuussa valitsee hänet jatkamaan keskustan johtajana.

Perjantaina Katri Kulmuni kertoi, että hän eroaa valtiovarainministerin eli rahaministerin työstä Suomen hallituksessa. Keskusta-puolue päättää ensi viikolla, kenestä tulee uusi valtiovarainministeri.

Ravintolat tehovalvonnassa

Poliisi valvoo ravintoloita tehostetusti tänä viikonloppuna. Ravintolat avautuivat maanantaina. Nyt on ensimmäinen viikonloppu, kun ravintolat ovat auki yli 2 kuukauden jälkeen.

Aluehallintovirasto on antanut ravintoloille monia ohjeita, joita ravintoloiden pitää noudattaa, ettei koronavirus leviä. Esimerkiksi kaikilla asiakkailla pitää ravintolassa olla istumapaikka. Ihmisten väliin pitää jäädä tilaa eli turvavälit. Sisällä ravintolassa saa olla ihmisiä vain 50 % tavallisesta määrästä.

Jos ravintola ei noudata ohjeita, poliisi voi sulkea ravintolan.

Koronatilanne voi muuttaa lasten kesänviettoa

Koronatilanne muuttaa monissa perheissä lasten kesänviettoa. Monissa perheissä isovanhemmat hoitavat lapsia kesällä tai lapset menevät isovanhempien luokse. Joissakin perheissä lapset voivat olla isovanhempien luona esimerkiksi viikon, jos vanhemmat ovat töissä.

Tänä kesänä isovanhemmat eivät ehkä voi auttaa lastenhoidossa. Suomessa on voimassa ohje, että koronatilanteen takia ei ole hyvä mennä kylään yli 70-vuotiaiden luokse.

Isovanhempia on hyvä tavata ulkona ja pitää turvavälit.

Vielä ehtii ilmoittaa havaintoja keväästä

Luonto-Liiton kevätseuranta päättyy tänä viikonloppuna. Kevätseuranta tarkoittaa, että ihmiset eri puolilla Suomea ovat ilmoittaneet Luonto-Liittoon havaintoja keväästä, esimerkiksi mitä kasveja tai eläimiä he ovat nähneet.

Havaintojen avulla on saatu tietoa, miten kevät etenee eri puolilla Suomea.

Nyt kevätseuranta päättyy tältä vuodelta. Esimerkiksi melkein kaikki muuttolinnut ovat jo tulleet Suomeen, ja kesä on alkanut.


Lauantai 6.6.2020 (radio) | Yle Uutiset | yle.fi Saturday 6 June 2020 (radio) | General News | yle.fi Lördag 6.6.2020 (radio) | Yle Nyheter | yle.fi

Keskustapuolueen johtaja Katri Kulmuni haluaa jatkaa keskustan johtajana Katri Kulmuni, leader of the Center Party, wants to continue as leader of the Center Party

Kulmuni toivoo, että keskustan puoluekokous syyskuussa valitsee hänet jatkamaan keskustan johtajana. Kulmuni hopes that the center's party meeting in September will elect him to continue as the center's leader.

Perjantaina Katri Kulmuni kertoi, että hän eroaa valtiovarainministerin eli rahaministerin työstä Suomen hallituksessa. On Friday, Katri Kulmuni said that she would resign from the job of the Minister of Finance, ie the Minister of Finance, in the Finnish government. Keskusta-puolue päättää ensi viikolla, kenestä tulee uusi valtiovarainministeri. The Center Party will decide next week who will become the new finance minister.

Ravintolat tehovalvonnassa Restaurants under power control

Poliisi valvoo ravintoloita tehostetusti tänä viikonloppuna. The police will intensify their surveillance of restaurants this weekend. Ravintolat avautuivat maanantaina. The restaurants opened on Monday. Nyt on ensimmäinen viikonloppu, kun ravintolat ovat auki yli 2 kuukauden jälkeen. Now is the first weekend when the restaurants are open after more than 2 months.

Aluehallintovirasto on antanut ravintoloille monia ohjeita, joita ravintoloiden pitää noudattaa, ettei koronavirus leviä. The Regional Administration Office has given restaurants many instructions that restaurants must follow to prevent the spread of the coronavirus. Esimerkiksi kaikilla asiakkailla pitää ravintolassa olla istumapaikka. For example, all customers must have a seat in the restaurant. Ihmisten väliin pitää jäädä tilaa eli turvavälit. There must be space between people, ie safety distances. Sisällä ravintolassa saa olla ihmisiä vain 50 % tavallisesta määrästä. Inside the restaurant there may be people only 50% of the usual number.

Jos ravintola ei noudata ohjeita, poliisi voi sulkea ravintolan. If the restaurant does not follow the instructions, the police can close the restaurant.

Koronatilanne voi muuttaa lasten kesänviettoa The corona situation can change children's summer activities

Koronatilanne muuttaa monissa perheissä lasten kesänviettoa. The corona situation is changing the way children spend their summer in many families. Monissa perheissä isovanhemmat hoitavat lapsia kesällä tai lapset menevät isovanhempien luokse. In many families, the grandparents take care of the children in the summer or the children go to the grandparents. Joissakin perheissä lapset voivat olla isovanhempien luona esimerkiksi viikon, jos vanhemmat ovat töissä. In some families, children may be with their grandparents for a week, for example, if the parents are at work.

Tänä kesänä isovanhemmat eivät ehkä voi auttaa lastenhoidossa. This summer, grandparents may not be able to help with childcare. Suomessa on voimassa ohje, että koronatilanteen takia ei ole hyvä mennä kylään yli 70-vuotiaiden luokse. In Finland, there is a guideline that due to the coronary situation, it is not good to go to the village to people over 70 years of age.

Isovanhempia on hyvä tavata ulkona ja pitää turvavälit. It is a good idea to meet grandparents outside and keep safety distances.

Vielä ehtii ilmoittaa havaintoja keväästä There is still time to report observations about spring

Luonto-Liiton kevätseuranta päättyy tänä viikonloppuna. The Finnish Association for Nature's spring follow-up ends this weekend. Kevätseuranta tarkoittaa, että ihmiset eri puolilla Suomea ovat ilmoittaneet Luonto-Liittoon havaintoja keväästä, esimerkiksi mitä kasveja tai eläimiä he ovat nähneet. Spring monitoring means that people in different parts of Finland have reported observations about spring to the Nature Association, for example what plants or animals they have seen.

Havaintojen avulla on saatu tietoa, miten kevät etenee eri puolilla Suomea. The observations have provided information on how the spring is progressing in different parts of Finland.

Nyt kevätseuranta päättyy tältä vuodelta. Now the spring follow-up ends this year. Esimerkiksi melkein kaikki muuttolinnut ovat jo tulleet Suomeen, ja kesä on alkanut. For example, almost all migratory birds have already arrived in Finland, and summer has begun.