×

We gebruiken cookies om LingQ beter te maken. Als u de website bezoekt, gaat u akkoord met onze cookiebeleid.

image

Yle Uutiset selkosuomeksi, Lauantai 9.5.2020 (radio) | Yle Uutiset | yle.fi

Lauantai 9.5.2020 (radio) | Yle Uutiset | yle.fi

9.5. on Eurooppa-päivä

Tänään on vietetty Eurooppa-päivää.

Euroopan unioni sai alkunsa 70 vuotta sitten. Silloin Ranskan ulkoministeri antoi julistuksen, että Euroopan maat voisivat tehdä yhteistyötä hiilen ja teräksen tuotannossa.

Suomi on ollut Euroopan Unionin jäsenmaa vuodesta 1995.

Suomalaisten EU-myönteisyys on vähentynyt

Näyttää siltä, että koronapandemia on vaikuttanut siihen, miten suomalaiset suhtautuvat Euroopan unioniin

Suomalaisten EU-myönteisyys on vähentynyt.

EU- jäsenyyteen suhtautuu myönteisesti yli 50 prosenttia ja kielteisesti 20 prosenttia suomalaisista.

Tutkimuksen teki yritysten järjestö Elinkeinoelämän keskusliitto. Se arvioi, että todennäköisesti selitys muutokselle on se, että EU-maiden yhteistyö ollut vähän huonoa koronapandemian aikana.

Koronavirus leviää hitaasti Suomessa

Terveysviranomaiset sanovat, että koronavirus on levinnyt Suomessa paljon vähemmän kuin on arvioitu. Terveysviranomaiset tekevät koko ajan erilaisia arvioita siitä, miten koronavirus leviää Suomessa.

Nyt näyttää siltä, että arviot ovat olleet vääriä.

Koronan leviämistä tutkitaan vasta-ainetesteillä. Vasta-ainetestien mukaan tartuntoja on Suomessa todella vähän.

Terveysviranomaisten arviot viruksen leviämisestä eivät ehkä ole ihan realistisia.

Arvioiden tekeminen on vaikeaa, terveysviranomaiset sanovat.

Arvioita täytyy kuitenkin tehdä, jotta Suomen hallitus voi tehdä päätöksiä koronarajoituksista.

Koronavirukseen on kuollut 265 ihmistä

Suomessa on nyt virallisesti melkein 5900 koronavirustartuntaa.

Koronaviruksen takia on Suomessa kuollut 265 ihmistä.

Korona aiheuttaa stressiä

Tutkijat tekevät kansainvälistä tutkimusta siitä, miten koronapandemia vaikuttaa ihmisiin.

Suomalaiset ovat kertoneet, että he murehtivat kansantaloutta, yksinäisyyttä ja pienten lasten kanssa selviytymistä.

Tutkimusta tehdään 50 eri maassa.

Se jatkuu niin kauan kuin koronapandemia jatkuu.

Kevät etenee hitaasti

Kevät etenee nyt hitaasti. Sää ei oikein lämpene.

Ensi yönä koko maassa on pakkasta.

Huomenna sunnuntaina Lapissa sataa lunta. Länsi-Suomessa sataa vettä.

Etelä- ja Itä-Suomessa sää on lämpimämpää.

Lauantai 9.5.2020 (radio) | Yle Uutiset | yle.fi Saturday 9.5.2020 (radio) | Yle News | yle.fi 2020年5月9日(土)ラジオ|Yle News|yle.fi

Kevät etenee nyt hitaasti. Sää ei oikein lämpene. The weather isn't really warming up.