×

우리는 LingQ를 개선하기 위해서 쿠키를 사용합니다. 사이트를 방문함으로써 당신은 동의합니다 쿠키 정책.


image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - Joulukuu 2021-12, Tiistai 14.12.2021 (radio)

Tiistai 14.12.2021 (radio)

Vankiloiden vartijapula

Vankiloissa on pulaa vartijoista. Syy on se, että vanginvartijoiden koulutuspaikkoja on vähennetty noin 10 vuotta sitten. Nyt vanginvartijan työhön ei tule tarpeeksi päteviä hakijoita.

Vankiloissa on töissä paljon sijaisia, joilla ei ole riittävää koulutusta. Vanginvartijat sanovat, että työ on raskaampaa, koska vartijoita on liian vähän. Sijaisten opettaminen lisää vanginvartijoiden työtä.

Vartijapula on suurinta isoissa vankiloissa, esimerkiksi Sukevalla, Turussa ja Helsingissä.

Norjan koronatoimet

Norja tiukentaa koronarajoituksia. Kaikkien ihmisten, jotka saapuvat Norjaan, pitää käydä koronatestissä. Syy on koronaviruksen omikron-muunnos, joka leviää Norjassa nopeasti.

Norja kieltää myös alkoholitarjoilun ravintoloissa ja baareissa kuukauden ajaksi. Tarkoitus on vähentää ihmisten kokoontumisia.

Norjassa omikron-tartuntojen määrä on kaksinkertaistunut viikossa.

Suomen koronaluvut

Suomessa on raportoitu tiistaina melkein 1700 uutta koronavirustartuntaa.

Uusia koronakuolemia on 2.

Sairaaloissa on lähes 300 koronapotilasta. Heistä 52 koronapotilasta on tehohoidossa.

Niinistö keskusteli Putinin kanssa

Presidentti Sauli Niinistö on puhunut puhelimessa Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa tiistaina.

Niinistö sanoi Putinille, että Ukrainan tilanne huolestuttaa Niinistöä.

Niinistö sanoi Putinille, että Ukrainan tilanteeseen on hyvä saada diplomaattinen ratkaisu, eli tilanteesta on hyvä sopia ilman sotilaallista voimankäyttöä.

Aluevaalit

Aluevaalien ehdokasasettelu on päättynyt. Ehdokasasettelu päättyi tiistaina iltapäivällä. Aluevaaleihin ilmoitettiin yli 10 000 ehdokasta. Mikään puolue ei saanut ehdokaslistoja täyteen.

Suomen ensimmäiset aluevaalit järjestetään 23. tammikuuta. Vaaleissa valitaan edustajat aluevaltuustoihin. Aluevaltuustot päättävät hyvinvointialueiden palveluista.

Suomeen tulee 21 hyvinvointialuetta. Hyvinvointialueet järjestävät sosiaali- ja terveydenhuollon sekä palo- ja pelastustoimen maaliskuusta alkaen.

Sää

Sää on keskiviikkona pilvistä. Etelässä tulee vesikuuroja, muualla maassa tulee lumikuuroja. Lämpötila vaihtelee etelän +3 asteen ja pohjoisen -7 asteen välillä.


Tiistai 14.12.2021 (radio)

Vankiloiden vartijapula

Vankiloissa on pulaa vartijoista. Syy on se, että vanginvartijoiden koulutuspaikkoja on vähennetty noin 10 vuotta sitten. Nyt vanginvartijan työhön ei tule tarpeeksi päteviä hakijoita.

Vankiloissa on töissä paljon sijaisia, joilla ei ole riittävää koulutusta. Vanginvartijat sanovat, että työ on raskaampaa, koska vartijoita on liian vähän. Sijaisten opettaminen lisää vanginvartijoiden työtä.

Vartijapula on suurinta isoissa vankiloissa, esimerkiksi Sukevalla, Turussa ja Helsingissä.

Norjan koronatoimet

Norja tiukentaa koronarajoituksia. Kaikkien ihmisten, jotka saapuvat Norjaan, pitää käydä koronatestissä. Syy on koronaviruksen omikron-muunnos, joka leviää Norjassa nopeasti.

Norja kieltää myös alkoholitarjoilun ravintoloissa ja baareissa kuukauden ajaksi. Tarkoitus on vähentää ihmisten kokoontumisia.

Norjassa omikron-tartuntojen määrä on kaksinkertaistunut viikossa.

Suomen koronaluvut

Suomessa on raportoitu tiistaina melkein 1700 uutta koronavirustartuntaa.

Uusia koronakuolemia on 2.

Sairaaloissa on lähes 300 koronapotilasta. Heistä 52 koronapotilasta on tehohoidossa.

Niinistö keskusteli Putinin kanssa

Presidentti Sauli Niinistö on puhunut puhelimessa Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa tiistaina.

Niinistö sanoi Putinille, että Ukrainan tilanne huolestuttaa Niinistöä.

Niinistö sanoi Putinille, että Ukrainan tilanteeseen on hyvä saada diplomaattinen ratkaisu, eli tilanteesta on hyvä sopia ilman sotilaallista voimankäyttöä.

Aluevaalit

Aluevaalien ehdokasasettelu on päättynyt. Ehdokasasettelu päättyi tiistaina iltapäivällä. Aluevaaleihin ilmoitettiin yli 10 000 ehdokasta. Mikään puolue ei saanut ehdokaslistoja täyteen.

Suomen ensimmäiset aluevaalit järjestetään 23. tammikuuta. Finland's first regional elections will be held on 23 January. Vaaleissa valitaan edustajat aluevaltuustoihin. Representatives to regional councils are chosen in the election. Aluevaltuustot päättävät hyvinvointialueiden palveluista. Regional councils decide on the services of welfare areas.

Suomeen tulee 21 hyvinvointialuetta. There will be 21 welfare areas in Finland. Hyvinvointialueet järjestävät sosiaali- ja terveydenhuollon sekä palo- ja pelastustoimen maaliskuusta alkaen. The welfare areas will be organizing social and health care and fire and rescue services from March.

Sää Weather

Sää on keskiviikkona pilvistä. The weather is cloudy on Wednesday. Etelässä tulee vesikuuroja, muualla maassa tulee lumikuuroja. In the south there will be showers, in the rest of the country there will be snow showers. Lämpötila vaihtelee etelän +3 asteen ja pohjoisen -7 asteen välillä. Temperatures range from +3 degrees south and -7 degrees north.