×

우리는 LingQ를 개선하기 위해서 쿠키를 사용합니다. 사이트를 방문함으로써 당신은 동의합니다 쿠키 정책.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - Joulukuu 2021-12, Keskiviikko 1.12.2021 (radio)

Keskiviikko 1.12.2021 (radio)

Koronatartunnat

Koronatartuntoja on tullut lisää.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eli THL on kertonut keskiviikkona, että Suomessa on 1570 uutta koronatartuntaa. Se on enemmän kuin koskaan ennen yhden päivän aikana.

THL kertoi myös uusista koronakuolemista. Suomessa on 13 uutta kuolemantapausta, joiden syy on korona.

THL kertoi myös hyviä uutisia. Koronapotilaiden määrä on sairaaloissa vähentynyt. Keskiviikkona sairaalahoidossa oli noin 40 koronapotilasta vähemmän kuin tiistaina.

Koronarokotukset EU:ssa

Euroopan unionin pitää harkita pakollisia koronarokotuksia. Näin sanoo EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen.

Von der Leyen muistuttaa, että 150 miljoonaa EU-maiden asukasta on vielä ilman koronarokotusta. Samaan aikaan koronatartuntoja on monissa maissa enemmän kuin koskaan ennen.

Von der Leyen sanoo kuitenkin, että pakollisista koronarokotuksista päättävät EU-maat itse.

EU-maa Itävalta on jo päättänyt, että koronarokotuksesta tulee Itävallassa pakollinen. Myös Saksa harkitsee pakollisia koronarokotuksia.

Pääministerillä ei koronatartuntaa

Pääministeri Sanna Marinilla ei ole koronatartuntaa. Pääministerin koronatestin tulos on negatiivinen.

Marin jäi etätöihin tiistaina, koska hänellä on flunssaoireita. Vaikka kysymys ei ole koronasta, Marin jatkaa vielä etätöissä.

Helsinki-Vantaan lentoasema

Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi osa on avattu. Uusi osa avattiin keskiviikkona.

Lentoasemalla on otettu käyttöön myös uusi pysäköintitalo. Myös yhteydet juna-asemalle paranevat.

Helsinki-Vantaan lentoaseman remontti on kestänyt jo 8 vuotta, ja kaikki on valmista 2 vuoden kuluttua. Remontti maksaa miljardi euroa.

Konttikuljetukset

Konttikuljetukset ovat kallistuneet. Laivat kuljettavat tavaroita konteissa ympäri maailmaa.

Konttikuljetukset ovat kallistuneet, koska konteista on maailmalla pulaa.

Siksi konttikuljetukset ovat nyt monta kertaa kalliimpia kuin vielä vuosi sitten. Se nostaa myös tavaroiden hintaa.

Suomen satamissa kuljetukset toimivat vielä hyvin.

Sää

Joulukuu alkaa talvisessa säässä. Lumisateita liikkuu pohjoisessa, ja ajokeli on huono.

Maan etelä- ja keskiosassa on poutaista ja aurinko voi vähän paistaa.

Lämpötila on koko maassa 5 ja 15 pakkasasteen välillä, yöllä on paikoin kylmempää.