×

우리는 LingQ를 개선하기 위해서 쿠키를 사용합니다. 사이트를 방문함으로써 당신은 동의합니다 쿠키 정책.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - marraskuu 2021-11, Sunnuntai 7.11.2021 (radio)

Sunnuntai 7.11.2021 (radio)

Rahtilaivalla tulipalo Suomenlahdella

Rahtilaivalla syttyi yöllä tulipalo Suomenlahdella. Tulipalo syttyi laivan konehuoneessa.

Laivan työntekijät sammuttivat tulipalon. Tulipalo oli vaarallinen, koska laivan lastina on palavia ja myrkyllisiä aineita.

Laiva liikkuu Panaman lipun alla. Laiva on matkalla Venäjältä Ranskaan. Laivasta ei päässyt öljyä mereen.

Rovaniemellä maanjäristys

Rovaniemellä oli lauantaina maanjäristys. Maanjäristys oli Joulupukin pajan lähellä. Järistys oli noin 5 kilometriä maan alla.

Maanjäristyksen voimakkuus oli 1,5, eli järistys oli melko pieni.

Suomessa on joka vuosi kymmeniä maanjäristyksiä. Maanjäristykset ovat Suomessa yleensä pieniä.

Houstonin rap-keikan tallautuminen

USA:ssa poliisi tutkii musiikkifestivaalia, jossa kuoli perjantaina ainakin 8 ihmistä. Ihmisiä kuoli festivaalilla Houstonissa, kun räppäri Travis Scottin konsertin aikana syntyi paniikki.

Yhteensä festivaalilla loukkaantui yli 300 ihmistä. 11 ihmisen sydän pysähtyi.

Houstonin poliisi kertoo, että joku ihminen piikitti ehkä toisiin ihmisiin huumeita tai lääkkeitä.

Festivaalilla oli perjantaina 50 000 ihmistä. Festivaalin 2. päivä peruttiin.

Ruotsin junaturma

Ruotsissa juna on suistunut raiteilta. Juna kuljetti malmia ja siinä oli lähes 40 vaunua. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Juna suistui raiteilta Pohjois-Ruotsissa Norrbottenin läänissä Jällivaaran pohjoispuolella. Junaliikenne Jällivaaran ja Kiirunan välillä keskeytyy ehkä 3 päivän ajaksi.

Juna repi alas 3 sähköjohtoa ja onnettomuuden jälkien korjaaminen maksaa paljon rahaa.

Sää

Sää on maanantaina kylmä. Koko maassa on poutaa, eli vettä tai lunta ei sada. Lämpötila on suuressa osassa Suomea pakkasen puolella.

Tiistaina sää on lämpimämpi kuin maanantaina. Etelä-Suomessa sataa tiistaina vettä. Pohjoisessa sataa tiistaina lunta.

Sunnuntai 7.11.2021 (radio)

Rahtilaivalla tulipalo Suomenlahdella

Rahtilaivalla syttyi yöllä tulipalo Suomenlahdella. Tulipalo syttyi laivan konehuoneessa.

Laivan työntekijät sammuttivat tulipalon. Tulipalo oli vaarallinen, koska laivan lastina on palavia ja myrkyllisiä aineita.

Laiva liikkuu Panaman lipun alla. Laiva on matkalla Venäjältä Ranskaan. Laivasta ei päässyt öljyä mereen.

Rovaniemellä maanjäristys

Rovaniemellä oli lauantaina maanjäristys. Maanjäristys oli Joulupukin pajan lähellä. Järistys oli noin 5 kilometriä maan alla.

Maanjäristyksen voimakkuus oli 1,5, eli järistys oli melko pieni.

Suomessa on joka vuosi kymmeniä maanjäristyksiä. There are dozens of earthquakes in Finland every year. Maanjäristykset ovat Suomessa yleensä pieniä.

Houstonin rap-keikan tallautuminen

USA:ssa poliisi tutkii musiikkifestivaalia, jossa kuoli perjantaina ainakin 8 ihmistä. Ihmisiä kuoli festivaalilla Houstonissa, kun räppäri Travis Scottin konsertin aikana syntyi paniikki.

Yhteensä festivaalilla loukkaantui yli 300 ihmistä. 11 ihmisen sydän pysähtyi. The hearts of 11 people stopped.

Houstonin poliisi kertoo, että joku ihminen piikitti ehkä toisiin ihmisiin huumeita tai lääkkeitä.

Festivaalilla oli perjantaina 50 000 ihmistä. Festivaalin 2. päivä peruttiin.

Ruotsin junaturma

Ruotsissa juna on suistunut raiteilta. Juna kuljetti malmia ja siinä oli lähes 40 vaunua. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Juna suistui raiteilta Pohjois-Ruotsissa Norrbottenin läänissä Jällivaaran pohjoispuolella. Junaliikenne Jällivaaran ja Kiirunan välillä keskeytyy ehkä 3 päivän ajaksi. Train traffic between Jällivaara and Kiruna may be interrupted for 3 days.