×

우리는 LingQ를 개선하기 위해서 쿠키를 사용합니다. 사이트를 방문함으로써 당신은 동의합니다 쿠키 정책.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - syyskuu 2021-09, Keskiviikko 1.9.2021 (radio)

EU ja Afganistan

EU:n sisäministerit ovat keskustelleet Brysselissä Afganistanin kriisistä.

Kokouksessa painotettiin, että pakolaisia pitää auttaa ensisijaisesti Afganistanin naapurimaissa.

Ministerit sanoivat, että humanitaarisen kriisin estäminen Afganistanissa on paras tapa estää laajaa muuttoliikettä. Se estää myös pakolaisvirtoja Eurooppaan.

Lapset ja ruoka

Lasten ruokavaliossa on parantamisen varaa, kertoo Turun yliopiston valtakunnallinen tutkimus.

Varsinkin kouluikää lähestyvät lapset tarvitsevat paljon kannustusta kasvisten, vihannesten ja marjojen syöntiin.

Vain 14 prosentilla lapsista ruokavalion ravitsemuslaatu oli hyvä.

Vain 1 prosentti lapsista söi kasviksia, hedelmiä ja marjoja tarpeeksi. Suositus on 5 annosta päivässä.

Ruokavalion laatua verrattiin lasten ylipainoon ja lihavuuteen.

Tutkimuksessa selvitettiin myös, kuinka vanhempien koulutus, tulotaso ja elintavat vaikuttivat lapsen ruokavalioon.

Koiviston muistomerkki

Suunnittelukilpailu presidentti Mauno Koiviston muistomerkistä on ratkennut.

Kilpailun voitti teos Välittäjä, jonka on suunnitellut Kirsi Kaulanen. Kaulanen sanoo, että teoksen 2 osaa kuvaavat presidenttiä idän ja lännen välissä.

Tavoite on, että muistomerkki on valmis syksyllä 2023. Tuolloin on kulunut 100 vuotta Koiviston syntymästä. Teos tulee Pikkuparlamentin puistoon Helsingissä.

Koivisto oli suomalainen sosiaalidemokraattinen poliitikko, pankinjohtaja ja sosiologi.

Hän oli Suomen tasavallan 9. presidentti vuosina 1982 - 1994.

Naisten jääkiekkopronssi

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue on saanut pronssia Calgaryn MM-kisoissa. Naisleijonat voitti mitaliottelussa kisojen yllättäjämaa Sveitsin maalein 3–1.

Kanada nousi maailmanmestariksi, kun se voitti USA:n.

Suomi on saanut mitaleita myös Tokion paralympialaisissa.

Leo-Pekka Tähti sai hopeaa ratakelauksessa T54-luokan sadan metrin finaalissa. Ratakelaaja Amanda Kotaja kelasi hopealla naisten T54-luokan sadalla metrillä.

Toni Piispanen voitti paralympiakultaa T51-luokan 200 metrin ratakelauksessa. Keihäänheittäjä Marjaana Heikkinen sai pronssia F34-luokassa.