×

우리는 LingQ를 개선하기 위해서 쿠키를 사용합니다. 사이트를 방문함으로써 당신은 동의합니다 쿠키 정책.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - elokuu 2021-08, Keskiviikko 11.8.2021

Keskiviikko 11.8.2021

[Ilman ääntä: TV:n selkouutisilla on kesätauko 20.8. asti.

Radion selkouutiset tehdään joka päivä myös kesällä.]

Budjettineuvottelut

Neuvottelut valtion budjetista ovat alkaneet. Budjetti kertoo, mihin valtio käyttää rahaa.

Ensi vuoden budjettiehdotus tehdään valtiovarainministeriössä. Monia kiinnostaa, miten budjettiehdotuksessa näkyvät esimerkiksi toimet työttömyyttä ja ilmastonmuutosta vastaan.

Valtiovarainministeri eli rahaministeri Annika Saarikko esittelee budjettiehdotuksen myöhemmin tällä viikolla.

Koko hallitus neuvottelee budjetista syyskuussa. Sen jälkeen eduskunnan pitää vielä hyväksyä budjetti.

Koronatartunnat

Koronatartuntojen määrä kasvaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi keskiviikkona, että Suomessa on 844 uutta koronatartuntaa.

Myös koronakuolemien määrä kasvaa. Suomessa on nyt kuollut yhteensä 995 ihmistä koronan takia. Se on 11 enemmän kuin viikko sitten.

Koronarokotukset

Yläkoululaisten koronarokotukset alkavat kouluissa. Koulutyö on käynnistynyt monessa kunnassa keskiviikkona.

Esimerkiksi Vantaan yläkouluissa koronarokotukset aloitettiin heti, ja lähipäivinä yläkoululaisten koronarokotukset alkavat myös Helsingissä ja Espoossa.

Yläkouluikäiset eli 12-15-vuotiaat voivat yleensä itse päättää, ottavatko he koronarokotuksen.

Koronatoimet

Työpaikoilla on hyvä jatkaa koronatoimia. Näin sanoo Työterveyslaitos.

Työpaikoilla pitää muistaa, että kaikki eivät ole vielä saaneet toista koronarokotusta. Siksi esimerkiksi etätyötä on hyvä jatkaa.

Jos etätyö ei ole mahdollista, työpaikalla pitää suojautua koronaa vastaan. Työntekijät voivat esimerkiksi käyttää edelleen kasvomaskia.

Valmisruuat

Valmisruuat ovat nyt suosittuja. Näin kertoo kaupanalan järjestö.

Valmisruokia myytiin nyt huhti-, touko- ja kesäkuun aikana 20 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Samaan aikaan kun suomalaiset ostavat enemmän valmisruokia, he tekevät vähemmän ruokaa itse. Esimerkiksi perunalastujen myynti on noussut, mutta perunan myynti on laskenut.

Sää

Sää poutaantuu eli sateet vähenevät torstaina ja perjantaina.

Sää on myös melko aurinkoista, ja lämpötila on yli 20 astetta suuressa osassa maata.

Viikonloppuna Suomeen tulee uusia sateita.

Keskiviikko 11.8.2021 Wednesday 11.8.2021