×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - Tammikuu 2022-01, Maanantai 3.1.2022 (radio)

Maanantai 3.1.2022 (radio)

Koronatartunnat

Viikonlopun aikana on löydetty paljon lisää koronatartuntoja. Maanantaina kerrottiin, että uusia koronatartuntoja viikonlopun ajalta on noin 17 000.

Eniten uusia koronatartuntoja on Helsingin ja Uudenmaan alueella. Myös muualla Etelä-Suomessa uusia koronatartuntoja on paljon.

Koronarokotteet

Euroopassa odotetaan uusia koronarokotteita. Uudet koronarokotteet on valmistettu samalla tavalla kuin rokotteet monia muita tauteja vastaan.

Nyt käytössä on koronarokotteita, jotka on valmistettu uudenlaisella tekniikalla. Siksi osa ihmisistä ei halua niitä ottaa.

Lääkärit toivovat, että mahdollisimman monet uskaltavat ottaa koronarokotteen, joka on valmistettu vanhalla ja tutulla tekniikalla.

Vanhaa valmistustekniikkaa käyttävät esimerkiksi amerikkalainen lääkefirma Novavax ja ranskalais-itävaltalainen lääkefirma Valneva. Niiden koronarokotteita odotetaan nyt myös Euroopan markkinoille.

Työpaikka-arviot sosiaalisessa mediassa

Työntekijät arvioivat työpaikkoja nykyään sosiaalisessa mediassa.

Esimerkiksi verkkopalvelu Glassdoorissa miljoonat työntekijät eri puolilta maailmaa kertovat kokemuksia työpaikoista.

Arviot ovat tärkeitä firmoille. Firmojen on helpompi saada hyviä työntekijöitä, jos ne saavat hyviä arvioita.

Glassdoorissa on arvioitu myös noin 800 suomalaista firmaa.

Suomalaiset firmat saavat kiitosta esimerkiksi tiimityöstä. Moitteita suomalaiset firmat saavat esimerkiksi siitä, että niiden työntekijät etenevät uralla hitaasti.

Ennätyslämmin kesä

Ilmatieteen laitos kertoo, että vuoden 2021 keskilämpötila oli normaali.

Kesä oli viime vuonna kuitenkin ennätyslämmin. Kesäkuussa oli 25 hellepäivää, se on eniten 60 vuoteen.

Viime vuoden korkein lämpötila oli 34 astetta. Se mitattiin Etelä-Suomessa Heinolassa 15. heinäkuuta.

Viime vuoden kylmin lämpötila oli 39,7 pakkasastetta. Se mitattiin Lapissa Utsjoella 20. helmikuuta.

Sää

Lumisateet jatkuvat. Tiistaina lunta tulee etelä- ja keskiosassa Suomea, pohjoisessa tulee lumikuuroja.

Lämpötila kohoaa etelässä plussan puolelle, mutta muutoin on pakkasta. Pohjoisessa pakkasta on noin 15 astetta.

Keskiviikkona sää on pilvistä ja lumikuuroja tulee eri puolilla Suomea.

Maanantai 3.1.2022 (radio) Monday 3.1.2022 (radio) Lunedì 3.1.2022 (radio)