×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - marraskuu 2021-11, Perjantai 5.11.2021 (radio)

Perjantai 5.11.2021 (radio)

Koronarokotukset

Suomessa 79,5 prosenttia yli 12-vuotiaista on saanut 2 koronarokotusta.

Viranomainen kertoo, että nuorista entistä suurempi osa on saanut rokotuksen. Nuorilla on myös vähemmän koronatartuntoja kuin aikaisemmin.

3 rokotusta on saanut Suomessa nyt 2 prosenttia yli 12-vuotiaista.

Sairaalassa on nyt yhteensä 241 koronapotilasta. Heistä 29 on teho-osastolla.

Viranomainen harkitsee, pitääkö Suomessa rokottaa myös alle 12-vuotiaita lapsia.

Aarnio ja Vilhunen Hovioikeudessa

Helsingin hovioikeus antaa ratkaisun Jari Aarnion ja Keijo Vilhusen murhasyytteistä 4. helmikuuta. Vuosaaren palkkamurhan käsittely loppui tänään perjantaina hovioikeudessa.

Käräjäoikeus tuomitsi viime vuonna Aarnion elinkautiseen vankeuteen. Vilhusen syyte hylättiin.

Jari Aarnio on Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö.

Ruotsalais-turkkilainen rikollinen Volkan Ünsal murhattiin vuonna 2003 Helsingin Vuosaaressa. Murhasta on jo aikaisemmin tuomittu elinkautiseen vankeuteen 4 miestä.

Työvoimapula

Yritykset eivät löydä tarpeeksi työntekijöitä. Suomen Yrittäjien kysely kertoo, että 40 prosenttia yrityksistä kärsii työvoimapulasta.

Työvoimapulaa on selvästi eniten rakentamisessa ja teollisuudessa.

Poissaolot koulusta

Oppilaat ovat poissa koulusta enemmän kuin aikaisemmin.

Suomen yläkouluissa on yli 4 000 oppilasta, jotka ovat liikaa poissa koulusta. Tämä haittaa opiskelua. Poissaolon syynä on usein se, että oppilaalla on mielenterveyden ongelmia.

Poissaoloja yritetään nyt vähentää uuden kokeilun avulla. Kokeilussa kouluihin on palkattu työntekijöitä, jotka ovat oppilaiden tukena.

Karhut

Suomessa ammuttiin tänä syksynä 388 karhua. Karhujen metsästys loppui lokakuun lopussa. Karhuja ammuttiin 46 enemmän kuin viime vuonna.

Karhuja ammuttiin eniten Itä-Suomessa, koska siellä on eniten karhuja. Pohjois-Karjalassa ammuttiin yhteensä 198 karhua.

Perjantai 5.11.2021 (radio)

Koronarokotukset

Suomessa 79,5 prosenttia yli 12-vuotiaista on saanut 2 koronarokotusta.

Viranomainen kertoo, että nuorista entistä suurempi osa on saanut rokotuksen. Nuorilla on myös vähemmän koronatartuntoja kuin aikaisemmin.

3 rokotusta on saanut Suomessa nyt 2 prosenttia yli 12-vuotiaista.

Sairaalassa on nyt yhteensä 241 koronapotilasta. Heistä 29 on teho-osastolla.

Viranomainen harkitsee, pitääkö Suomessa rokottaa myös alle 12-vuotiaita lapsia.

Aarnio ja Vilhunen Hovioikeudessa

Helsingin hovioikeus antaa ratkaisun Jari Aarnion ja Keijo Vilhusen murhasyytteistä 4. helmikuuta. The Helsinki Court of Appeal will rule on the murder charges of Jari Aarnio and Keijo Vilhunen on 4 February. Vuosaaren palkkamurhan käsittely loppui tänään perjantaina hovioikeudessa. The trial of Vuosaari's assassination ended today, Friday, in the Court of Appeal.

Käräjäoikeus tuomitsi viime vuonna Aarnion elinkautiseen vankeuteen. Last year, the District Court sentenced Aarnio to life imprisonment. Vilhusen syyte hylättiin. Vilhunen's charge was dismissed.

Jari Aarnio on Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö. Jari Aarnio is a former head of the Helsinki Drug Police.

Ruotsalais-turkkilainen rikollinen Volkan Ünsal murhattiin vuonna 2003 Helsingin Vuosaaressa. The Swedish-Turkish criminal Volkan Ünsal was assassinated in 2003 in Vuosaari, Helsinki. Murhasta on jo aikaisemmin tuomittu elinkautiseen vankeuteen 4 miestä. Four men have previously been sentenced to life imprisonment for murder.