×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - marraskuu 2021-11, Maanantai 15.11.2021 (radio)

Maanantai 15.11.2021 (radio)

Alan vaihtamiset ja työvoimapula

Työpaikkaa ja alaa vaihdetaan Suomessa nyt poikkeuksellisen paljon.

Korona-ajan aluksi työntekijöitä lähti varsinkin ravintola-alalta ja hoitoalalta muihin töihin. Nyt aloilla on työvoimapula.

Alaa vaihdetaan nyt esimerkiksi terveydenhoidosta, varhaiskasvatuksesta ja kouluista sekä kuljetusalalta.

Työ- ja elinkeinoministeriö kertoo, että työnhakijoita on nyt 600 000. Heistä 200 000 on töissä mutta haluaa vaihtaa alaa.

Esimerkiksi sote-alalla eli sosiaali- ja terveysalalla on 50 000 avointa työpaikkaa.

Koronapotilaat sairaaloissa

Koronaviruksen takia sairaalahoidossa on 293 ihmistä. Heistä 36 on tehohoidossa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Määrä on kasvanut sairaalahoidossa 33:lla ja tehohoidossa 5:llä perjantaista.

Suomessa on raportoitu 14 uutta kuolemantapausta, jotka liittyvät koronavirukseen. Koronakuolemia on nyt 1 230.

Kansalaisaloite

Kansalaisaloite työpaikkojen koronapassia vastaan etenee eduskunnan käsittelyyn.

Aloitteessa vaaditaan Suomeen lakia, joka estää koronapassin ottamisen käyttöön työpaikoilla.

Aloitteessa sanotaan, että työpaikka ei saa asettaa työntekijöitä eriarvoiseen asemaan rokotuksen perusteella.

Lisäravinteet

Lisäravinteita kaupataan mainoksilla, joissa on lainvastaisia väitteitä tuotteiden terveysvaikutuksista. Väitteet eivät perustu tieteelliseen näyttöön.

Kuntien kuuluu valvoa firmoja, jotka myyvät lisäravinteita. Kunnat ovat puuttuneet useiden firmojen toimintaan.

Ylen MOT-toimitus selvitti asiaa. Selvityksessä oli 10 firmaa, joista 7 sai viranomaisilta moitteita lainvastaisesta markkinoinnista.

Stop-merkin noudattaminen

Yli 25 prosenttia autoilijoista ei pysähdy stop-merkin kohdalla siten kuin laki määrää.

Liikenneturva tarkkaili kuljettajien käyttäytymistä viime kesänä stop-merkkien kohdalla. Havaintoja tehtiin yhteensä yli 4 000 ympäri Suomen.

Liikenneturvan kysely kuitenkin kertoo, että 90 prosenttia kuljettajista tuntee liikennesäännön, joka velvoittaa pysähtymään stop-merkin kohdalla.

Sää

Länsivirtaus tuo edelleen lauhaa ilmaa maan etelä- ja keskiosaan. Paikoitellen voi olla sumua ja tulla tihkusateita.

Pohjoisessa taivas selkenee osittain tiistaina ja lämpötila pysyy pakkasen puolella.

Etelässä voi olla 7 plusastetta.