×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - toukokuu 2021-05, Torstai 6.5.2021 (radio)

EU:n elvytyspaketti

Suomessa jatkuu keskustelu EU:n elvytyspaketista.

Kokoomus kertoi torstaina, että suurin osa kokoomuksen kansanedustajista kannattaa elvytyspakettia. Eduskunta äänestää elvytyspaketista ensi viikolla.

Hallitus haluaa, että Suomi hyväksyy elvytyspaketin. Hallitus kuitenkin tarvitsee eduskunnassa tukea oppositiopuolue kokoomukselta, jotta elvytyspaketti hyväksytään.

Toinen iso oppositiopuolue perussuomalaiset aikoo äänestää elvytyspakettia vastaan. Perussuomalaisten mielestä elvytyspaketti siirtää rahaa Suomesta Etelä-Eurooppaan.

EU:n elvytyspaketti on 750 miljardia euroa. Euroopan unioni aikoo tukea paketin avulla EU-maiden taloutta, jotta EU selviää koronakriisistä.

Suomen koronaluvut

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo, että Suomessa on 1 uusi koronakuolema. Uusia koronatartuntoja on 280.

Koronarokotukset ovat edenneet hyvin. Jo yli 1,8 miljoonaa suomalaista on saanut koronarokotuksen.

Uudet tiedot kertovat, että koronarokotukset toimivat myös koronaviruksen muunnoksia eli variantteja vastaan.

Puolueiden kannatusluvut

Kokoomus on nyt suosituin puolue. Näin kertoo Ylen uusi kannatusmittaus.

Kannatusmittauksessa ihmisiltä kysyttiin, mitä puoluetta he aikovat äänestää kuntavaaleissa.

Mittauksessa kokoomus sai eniten kannatusta, noin 20 prosenttia. Kokoomuksen kannatus on kasvanut etenkin Helsingissä ja muissa suurissa kaupungeissa.

Kokoomuksen perässä tulee perussuomalaiset. Perussuomalaiset oli vielä edellisessä mittauksessa ykköspaikalla.

SDP saa kannatusta melkein yhtä paljon kuin perussuomalaiset. Molempien puolueiden kannatus on noin 18 prosenttia.

Kokoomuksen, perussuomalaisten ja SDP:n kannatusluvut ovat lähellä toisiaan. Kilpailu suurimman puolueen paikasta on kova kuntavaaleihin asti. Kuntavaalit järjestetään 13. kesäkuuta.

Kaikkien puolueiden kannatusluvut löytyvät Ylen nettisivuilta.

Perjantain sää

Suomessa liikkuu lumisateita. Perjantaina lumisateita tulee pohjoisessa.

Lumisateen takia ajokeli on huono. Lunta voi sataa yli 10 senttimetriä.

Sää on viileää. Perjantaina lämpötila on alle 10 astetta koko maassa.